Bussipysäkeilläkin mainostettiin keikkaa. Kuva otettu bussin sisältä ennen ovien sulkeutumista Bratislavan rautatieaseman edessä
Brittiläinen syntsapop-klassikko Depeche Mode konsertoi eilen Bratislavassa osana Tour of the Universe -kiertuettaan, ja suuntasimme Wienistä naapurimaahan konserttikäynnille. Yhtye esiintyy Itävallassa vasta loppuvuodesta, jolloin olemme jo takaisin Suomessa. Olin ollut DM:n keikoilla useita kertoja aiemmin Suomessa Helsinki Areenalla, mutta odotin innolla ensimmäistä stadionkeikkaani. Paikan päällä tosin paljastui, että Bratislavan jalkapalloon ja yleisurheiluun tarkoitettu Inter-”stadion” ei tosin muistuttanut Helsingin olympiastadionia vaan pikemminkin Porin Isomäen yleisurheilu- ja jalkapallostadionia (lempinimeltään Ikuisen Tuulen Stadion) tai Turun Kupittaan jalkapallostadionia – ennen remonttia.
Vaikka netistä ei meinannut löytyä selkeitä ohjeita stadionille pääsemiseksi julkisilla kulkuvälineillä, pääsimme melko helposti paikalle Bratislavan rautatieasemalta bussilla. Saimme onneksi apua slovenialaiselta ystävältäni, joka lähes kielitaitoisena pystyi kaivamaan netistä meille tarvittavan kulkutiedot bussiaikatauluineen ja satelliittikuvineen. Satelliittikuvasta hän päätteli stadionin todennäköisen sisäänkäynnin suunnan.
Nokia näkyi vahvasti stadionilla ja sen ulkopuolella, josta tämä kuva
Paikalla ei näyttänyt olevan narikkaa, ja järjestysmies dumppasi tylysti mukana olleet vesipullomme, eväämme (hapankorppuherkut, nyyh!) ja sateenvarjomme portin sivuun. Ne olivat kiellettyjä. Tavaroiden ”säilytyspaikka” ei antanut paljon toivoa jälleennäkemisestä, ja kun tulimme konsertin jälkeen samaan paikaan, sateenvarjoa ei enää tietenkään ollut enää missään. Otimme ensi hätään maasta mukaan jonkun muun rikkinäisen sateenvarjon.
Sadevarusteet olivat konsertissa todella tarpeen, sillä ilma muistutti todella Suomen kesäfestareiden tavallisia ilmasto-olosuhteita. Valitettavasti Pori Jazz -varustuksemme kumisaappaineen, sadepukuineen ja sadelakkeineen olivat koto-Suomessa, joten olimme nyt vähän puutteellisin kamoin liikkeellä.
Konsertin aikana sade taukosi välillä mutta yltyi taas loppua kohden melkoisesti. Siinä vaiheessa yhteen pakkautuneen väkijoukon suoja ei enää riittänyt, ja lopputulos oli lähes likomärkä. Onneksi stadionin maa oli pääosin peitetty suojapeitteellä, joten touhu ei mennyt festarimutapainiksi. Tuntui siltä, että konserttiyleisö alkoi lopussa väsähtää rankkaan sateeseen, mutta pääosin tunnelma oli mahtava – varsinkin alhaalla lähellä lavaa, jossa seisoimme. Kaarrekatsomo täyttyi sekin, mutta siellä näytti olevan valjumpi meininki. Ei alhaalla tällainen pikkuihminen paljon mitään nähnyt, eivätkä sounditkaan olleet täydelliset mutta innostuneessa, käsiä heiluttavassa ja laulavassa tungoksessa oli mainiota osallistua moiseen joukkoinnostukseen.
Jotain saattoi nähdä lavan ja videotaulujen lisäksi myös ihmisten kännyköiden ja digikameroiden ruuduilta. Ei ihme, että kiertueen yksi pääsponsori on Nokia. Niin tärkeässä osassa digilaitteet ovat tällaisissa konserttitapahtumissa: Ihmiset (minä mukaan lukien) soittelevat toisille ”Arvaas missä olen ?” -puheluja, yrittävät paikallistaa kavereitaan paikalta soittojen ja tekstareiden avulla sekä ennen kaikkea tallentavat pätkiä esityksestä, itsestään ja muusta yleisöstä kuvaamalla ja videoimalla. Ilmeisesti jotkut olivat lähettäneet lyhyitä viestejä muun muassa biisilistoista jo konsertin aikana Depeche Mode -keskustelupalstoille Internetiin.
Kuinka monta kameraa ja kännykkäkameraa löydät kuvasta?
Olin etukäteen siinä käsityksessä, että itäeurooppalaiset DM-fanit ovat fanaattisempia kuin muualla. Vaikea sanoa, mutta yleisön yleisilme oli ehkä rokimpi kuin vaikkapa Suomessa, yhtä keski-ikäinen jo tätä nykyä tosin. Kaapinkokoiset slovakialaiset rokkikarpaasitkin kuitenkin tuntuivat tarpeen tullen herkistyvän hiljaa kuuntelemaan keikan balladijaksoja (Martin Goren putkeen laulamat Little Soul ja Home), jonka jälkeen taas huudettiin ja hyppelehdittiin reippaampien biisien tahdissa. Eniten innostusta tuntuivat herättävän vanhat klassikkobiisit (A Question Of Time, Fly On The Windscreen, Never Let Me Down Again). Lähes kaikki muutkin saivat hyvän vastaanoton, vaikka pari uusimman levyn (Sounds of the Universe 2009) heikointa livekipaletta (erityisesti Come Back) ohitettiin aika kevyesti. Itsekin huokaisin helpotuksesta, silloin kun tiesin että uusimman levyn pakolliset kappaleet olivat ohi (olin katsonut aiempien keikkojen biisilistan etukäteen netistä).
Depeche Mode on juuri saapunut lavalle
Keikka oli yksi parhaista, joilla olen ollut, vaikkeivät esitetyt kappaleet tai niiden sovitukset tuottaneetkaan suurempia yllätyksiä edellisten kiertueiden keikkoihin verrattuna. Vanhoja biisejä ei tosin esitetä alkuperäisessä asussaan, vaan ne ovat saaneet kaikki tuoreen vivahteensa. Biisejä esitettiin tasaisesti monilta levyiltä, mutta kaikkein varhaisimmat oli jätetty pois. Yhtään kappaletta Depeche Mode ei soittanut Exciter-levyltäkään (2001) – mikä nyt ei ole kovin suuri ihme, koska se on ehkä yhtyeen surkein pitkäsoitto. Myös edellinen levy, Playing the Angel (2005), oli jo unohdettu yhtä biisiä lukuun ottamatta (Precious) – ehkä vähän turhaan, vaikka varmasti fanit olivat tulleet kokemaan nimenomaan vanhoja klassikoita, joita välillä sairastellut laulaja David Gahan tulkitsi tuttuun tyyliin lanteet seksikkäästi keinuen. Ja täytyy mainita – että tällä kerralla DM:n toinen keskeinen voimahahmo, Martin Gore ei ollut pukeutunut ihan yhtä mauttomasti kuin kiertueilla monesti. Bändin kolmas varsinainen jäsen, paksusankaisten lasien taakse verhoutunut Andrew Fletcher oli oma eleetön itsensä. Tällä kerralla en huomannut hänen tavaramerkkiään Fletch-käsiläpytyksiä, mikä johtui ehkä vain huonosta näkyvyydestä lavalle. Muut kiertuemuusikot esiintyivät varmasti, ja Anton Corbijnin lavagrafiikka oli ehkä vielä hienompaa kuin muutamalla edellisellä kiertueella.
Illan pimetessä myös sade yltyi
Kahden lämppärin (mainitse) jälkeen esiintynyt Depeche Mode aloitti keikkansa noin kello 20 ja lopetti 22.30. Sen jälkeen valuimme ulos stadionilta yhden katsomoaidankin sankarillisesti ylittäen bussijonoon. Bussijonosta siirryimme hikisen ja märän bussin kautta rautatieaseman vessajonoon ja lippujonoon, jonka jälkeen seisoimme matkan maasta toiseen, Bratislavasta Wieniin, muiden keikkakävijöiden kanssa minipituisessa lähijunassa. Taksimatkan – läpi sateisen ja hiljaisen kaupungin – jälkeen olimme kotona kahdeksannessa kaupunginosassa puoli kahden aikaan yöllä uitettuina mutta onnellisina.
Bratislavan Inter-stadion tyhjenemässä konsertin jälkeen
