Olen aiemmin kirjoittanut, että uutuuspelin kutsuminen ”kärpäseksi” tai maailmanmenestykseksi olivat tapoja, joilla pelejä yritettiin myydä kuluttajalle. Pelit saattoivat olla menestyksiä, mutta niistä ei ollenkaan aina tullut samanlaisia suosikkeja kuin vaikkapa koronapelistä. Uutuuspelien mainoksissa ei yleensä viitattu aiempiin menestyksiin, mutta lehtikirjoituksissa saatettiin kytkeä uutuudet muoti-ilmiöiden sarjaan. Joitakin tällaisia suosikkeja tai suosikeiksi väitettyjä pelejä ilmestyi 1930-luvun lopulla. Niiden joukossa oli myös lauta- ja korttipelejä.
Syksyn 1937 peli-ilmiönä esiteltiin Puikko-Peli. Se esiteltiin myös nimille Puikku-Peli sekä Pikke-Pin ja mainosten mukaan se oli ”joulun hauskin ajanviete nuorille sekä vanhoille” (Keskipohjanmaa 14.12.1937. Ks. myös Vaasa 13.11.1937; Vaasa 25.11.1937).
Turun Sanomat oli julkaissut pelistä laajemman katsauksen jo aiemmin syksyllä. Lehdessä mainittiin ensin useampi aiempi muotipeli: ”Seurapelien alalla sukeltautuu väliin esiin todellisia ”maailmankärpäsiä”. Vielähän muistetaan hyvin juju-peli [jojo], jota miltei jokaikinen harjoitteli innolla muutamia vuosia sitten kautta maailman. Ja kymmenkunta vuotta aikaisemmin taasen valloitti maailmaa ikivanha kiinalainen Mah-Jong-peli ja sitäkin parikymmentä vuotta aikaisemmin oli kaikkien muotipelinä diabolo.” (TS 31.10.1937.)
Sen jälkeen lehti esitteli tulitikuilla pelattavaa Pikke-Pinniä, joka ei vaatinut ”pelaajaltaan sen enempää älyn kirkkautta kuin aikaisemmatkaan menestyspelit.” Uusi peli muistutti useita vanhoja pelejä, joissa nosteltiin kasoista tikkuja ja Turun Sanomat mainitsi samankaltaisina vanhat Paavinpelin, Jukolan Pojat sekä tuoreemman tulokkaan, Kuningaspelin. Kuitenkin lehden mukaan esimerkiksi Ruotsiin ja Englantiin oli myyty miljoonia pelitikkuja ja ennusti pelin menestystä: ”Totta on: Pikke-Pinn-pelin aate on vanha, mutta siitä huolimatta se on jo nyt Ruotsissa kärpänen. Ja jouluna sitä nähtävästi pelaa Suomessakin vähän jokainen, koska se onkin hyvin hauska peli.” (TS 31.10.1937.)
Eräs 1930-luvun lopun peliuutuus on yhä suosiossa. Monopoly on yhä nykyäänkin yksi kansainvälisesti tunnetuimmista lautapeleistä. Peli julkaistiin alun perin Yhdysvalloissa 1935, mutta peli perustui muihin vastaavantyyppisiin kehitelmiin. Monopolyn teki yhdysvaltalainen Charles Darrow, joka myi pelin tekijänoikeudet suurelle pelivalmistajalle Parker Brothersille. Käytännössä Darrowin peli oli kopio Lizzie Magien vuonna 1902 esittelemästä ja 1906 julkaisemasta The Landlord’s Game -pelistä, joka oli tarkoitettu opettamaan, kuinka haitallisia maanomistukseen liittyneet monopolit olivat. Magiella oli peliinsä patentti, ja pelistä tehtiin useita versioita aina 1930-luvulle asti. Peliä esimerkiksi lokalisoitiin vaihtamalla katujen nimiä. Parker Brothers aloitti Monopolyn markkinoinnin marraskuussa 1935 ja peliä alettiin lisensoida ulkomaille seuraavana vuonna. Philip Winkelman (2016, 23–30) esittää, että Magien pelikin perustui itse asiassa Amerikan alkuperäisasukkaiden peliin nimeltään Zohn Ahl, johon Magie oli tutustunut ystävänsä, antropologi ja pelitutkija Steven Culinin tutkielman kautta.(Lizzie Magiesta pelisuunnittelijana, ks. Parlett 2019.)
Lehtimainosten mukaan Monopoly ilmestyi Suomessakin jo viimeistään 1937. Muutamat julkaistut mainokset – joissa peliä kutsutaan Monopooliksi tai Monopoliksi – eivät kerro pelin suomalaista julkaisijaa. Pelistä ei myöskään ole toistaiseksi löytynyt sellaisia lehtiartikkeleita, joissa käsiteltäisiin esimerkiksi pelin Suomessa saamaa suosiota. Mainoksissa peliä kuitenkin kutsutaan ”kaikkien aikojen seurapeliksi” ja mainitaan, että se ”on seurapelinä saavuttanut täysikasvuisten suosion myöskin Suomessa”. Helsingin Sanomissa marraskuussa 1937 julkaistussa mainoksessa kirjoitetaan pelin ”myrskyisästä suosiosta” ja vedotaan ostajiin mainoslauseella ”Kokekaa keinottelun hurmaa – pelatkaa Monopooli-peliä”. Piirroskuvassa mies heittelee suuria seteleitä ilmaan.(HS 10.11.1937. Ks. myös HS 23.2.1938; Eeva 1.5.1938.)
Monopolyn kanssa samoihin aikoihin ilmestyi pari kotimaista rahaan ja osakkeisiin liittynyttä peliä. Viipurilainen pienkustantaja tarjosi 1935 jälleenmyyjille Pankkipeliä, joka oli ”jännittävä ja hauska seura- ja ajanvietepeli aikuisille ja nuorisolle. Sillä voi myös pelata rahaa tai tavaraa.” (Karjala 24.11.1935.) Kuvataide puolestaan kauppasi 1930-luvun lopussa Pörssipeliä: ”Nimi jo ilmoittaa että tässä on kysymys älykkyydestä”. (Pikku Matti 1.1.1939.)
Maailmalta Suomeen tuotiin Pinakel-korttipeliä. Sitä Kuvataiteen mainoksessa kuvattiin luonnehdinnalla ”Kaikkialla mannermaalla nuorisoa ja aikuisia kiinnostava korttipeli”. Kuvauksessa käy jälleen ilmi, miten muiden maiden menestystä käytettiin myyntivalttina myös Suomessa. Samaten kuvauksessa pyrittiin määrittelemään pelin kohderyhmä mahdollisimman laajaksi. Pinakel viittasi luultavasti Pinochle-nimiseen tikkikorttipeliin, jota yleensä pelattiin tavallisilla pelikorteilla. Kuvataide saattoi lanseerata erityiset Pinakel-pelikortit, jotta pystyi kiertämään tavallisten korttien leimaveroa.(Brovakten 1.2.1938.)
Laajaa kohderyhmää tavoiteltiin myös 100-pelin ”vuosisadan hauskimman seurapelin” (Ssd 24.3.1939) mainoksissa 1939. Yhden mainoksen mukaan pelistä oli ”muodostumassa oikea kärpänen sekä nuorille että aikuisille” (Pyrkijä 1.12.1938). Mainoksessa kerrottiin kilpailusta, jossa saattoi ehdottaa uusia 100-pelin korteilla pelattavia pelejä. Pelaajien ehdotuksia sitten saatettiinkin käyttää pelin myöhemmässä markkinoinnissa. Pelissä oli 52 neliväristä korttia, mutta mainoksista ei selviä, miten korttipakka erosi tavallisesta pelikorttipakasta.
Kirjallisuutta
Parlett, David (2019): “Lizzie Magie: America’s First Lady of Games.” Board Game Studies Journal, vol.13, no.1, 2019, pp.99-109. https://doi.org/10.2478/bgs-2019-0005
Winkelman, Philip M. (2016): “Board to Page to Board.” Board Game Studies Journal, vol.10, no.1, 2016, pp.17–31. https://doi.org/10.1515/bgs-2016-0002
Koneen kokemu(y)s 
Vastaa