Pohjoismaiden Paperikomppania ja Kustannus Oy Taru pelijulkaisijoina

Olen aiemmissa kirjoituksissa käsitellyt jo monia suomalaisia pelijulkaisijoita ja pelivalmistajia. Tässä kirjoituksessa esittelen kaksi jo aiemmin lyhyesti mainitsemaani yritystä, Pohjoismaiden Paperikomppanian ja Kustannusosakeyhtiö Tarun, jotka molemmat julkaisivat joitakin lauta- ja korttipelejä sotienvälisenä aikana. Molemmille pelit olivat yksi tuoteryhmä laajemmassa liiketoiminnassa.

Pohjoismaiden Paperikomppania

Nordiska Papperskompaniet Ab – Oy Pohjoismaiden Paperikomppania perustettiin 1919 (Registertigning för varumärken 1919). Yhtiön toimitusjohtajana työskenteli saksalainen Heinrich Dickmann, mutta yhtiön pääomistajia olivat Helmer Lindell ja Einar Wulff, jotka toimivat myös yhtiön hallituksen puheenjohtajana ja varapuheenjohtajana (Pörssitieto) ja jotka olivat muidenkin yritysten kautta mukana konttoritarvike- ja paperikaupassa. Dickmann oli aiemmin työskennellyt Saksassa, Venäjällä ja Yhdysvalloissa, mutta Kirjakauppa-lehdessä 1929 julkaistun kymmenvuotisjuhlakirjoituksen mukaan oli ollut sen jälkeen ”siinä määrin mieltyneenä meidän maahamme, että hän on oppinut suomenkielen ja pitää Suomea uutena kotimaanaan, ollen hänellä vain mieluisia kokemuksia yhteistoiminnasta asiakkaittensa kanssa.” (Kirjakauppa 15/1929.) Pohjoismaiden Paperikomppania aloitti paperituotteiden, piirustus- ja kirjoitustarpeiden tukkuliikkeenä, mutta laajensi pian myös paperitarvikkeiden, postikorttien, kirjojen sekä pelien tuotantoon ja kustannustoimintaan sekä koulutarvikkeiden myyntiin (esim. Helsingin nimikirja ja osotekalenteri 1921).

Pohjoismaiden Paperikomppanian mainos Suomen Kirjakauppalehdessä 16/1922. Lähde: Kansalliskirjaston digikokoelmat.

Paperi- ja kirjakauppa-alan lehdissä Pohjoismaiden Paperikomppania julkaisi mainoksia erityisesti edustamistaan saksalaisista kynistä. Yhtiön pelijulkaisut eivät saaneet samanlaista mainostilaa, mutta jotkut niistä pääsivät esille. Uudessa Suomessa julkaistiin 20.11.1921 pikku uutinen yrityksen tuolloin lähiaikoina ilmestyvästä Jalkapallopelistä, ”jossa ei arpanappula ratkaise voittoa, vaan osanottajien taitavuus.” Lehti jatkoi, että pelissä olivat ”käytännössä samat säännöt kuin tavallisessa jalkapallopelissäkin.”

Jalkapallopelin kuoripaperi 1921. Lähde: Kansalliskirjaston digikokoelmat.

Peli löytyy Kansalliskirjaston digikokoelmasta nimellä Mielenkiintoinen jalkapallopeli (https://www.doria.fi/handle/10024/134232). Jalkapallopeliä pelataan ohjeiden mukaan viltin tai pöytäliinan päällä, ja alustalle asetellaan saman verran pahvipelaajia kuin oikeassa jalkapallopelissäkin on. ”Palloa” siirrellään nippaamalla ja pahvipelaajia liikutellaan tiettyjen sääntöjen mukaisesti vuorotellen korkeintaan mittakepin tai nauhan pituuden verran. Peli eroaakin mekaniikaltaan useista muista Suomessa samoihin aikoihin julkaistuista jalkapallopeleistä.

Pari vuotta myöhemmin Uudessa Suomessa mainostettiin Kirjainpeliä, joka oli mainoksen mukaan ”Joulun viehättävin ja hauskin seurapeli” (Uusi Suomi 13.12.1923). Ei ole varmaa, oliko Pohjoismaiden Paperikomppania pelin kustantaja, sillä se mainittiin Kirjainpelin tukkumyyjänä yhdessä Paperikauppatavarain Keskuksen kanssa. Kirjainpeli itsessään taisi olla saman tyyppinen kuin mitä monella muullakin kustantamolla oli myynnissä tai jonka tekemiseen itse lehdissä oli silloin tällöin ohjeita.

Kirjainpelin mainos Uudessa Suomessa 13.12.1923. Lähde: Kansalliskirjaston digikokoelmat.

Vuonna 1923 toimitusjohtaja Heinrich Dickmann haki myös Suomen kansalaisuutta, mutta se myönnettiin vasta 1930 (Hbl 16.4.1923; Hbl 25.8.1923; Suomenmaa 28.9.1930). Dickmannin nimi esiintyi myös usein purjehduskilpailujen palkintoluetteloissa (esim. Finlands Båtkalender 1929) ja hän toimi lisäksi Suomen saksalaisessa kauppakamarissa.

Seuraavat Pohjoismaiden Paperikomppanian julkaisemat pelit löytyvät vasta vuosilta 1933 ja 1934. Voi olla, ettei yritys julkaissut tuossa välissä pelejä tai sitten niitä ei ole vain jostain syystä mainostettu tai toistaiseksi löytynyt arkistoista tai pelikokoelmista. Saattaa olla, että talouslaman jälkeen yhtiö etsi uusia myyntituotteita ja myös panostus koulutarvikkeisiin toi esille ajatuksen, että lapsille ja nuorille voisi tehdä pelejä sekä myöhemmin myös teknisiä rakennussarjoja.

Partio-lehdessä 10/1933 mainostettiin Pohjoismaiden Paperikomppanian joulun peliuutuuksia, Taktillista partiopeliä sekä Merisotapeliä. Pelien kuvattiin liittyvän taktiikkaharjoituksiin ja poikien leikkeihin: ”Pojathan leikkiessään ”taktikoivat” mielikuvituksellisesti tärkeitäkin tehtäviä useimmiten näkemänsä sotilasharjoituksien perustalla. Talvisaikaan kun pimeät illat estävät leikkejä ulkona, voi helposti yllämainituilla peleillä saada saman viehätyksen aikaan myös arkipöydän ääressä. Molemmissa peleissä käytetään oikeita tarkistettuja nimityksiä ja on itse vaikutelmaa kohotettu koettamalla saada pelin vaiheet mahdollisimman paljon partio- ja merisotatoimintaa vastaaviksi. ”

Taktillinen partiopeli löytyy Kansalliskirjaston digikokoelmista ja pelin kannessa on kuva, jossa juoksuhaudassa olevat sotilaat ampuvat kohti vihollista. Kuvassa näkyy myös tykistötulta tai ilmapommitusta ja lentokoneita.

Taktillisen partiopelin kansi 1933 (tai 1934). Lähde: Kansalliskirjaston digikokoelmat.

Pelin ohjeissa todetaan pelin olevan ”kotimaista työtä” ja korostetaan pelin seikkailullista elämyksellisyyttä – joka liittyy sotilaalliseen toimintaan: ”Kukapa nuorukainen ei olisi ihaillut ”Välskärin Kertomuksissa” kuvattujen uljaiden sissien miehuutta heidän seikkailurikkailla partioretkillään ja halunnut olla noissa urotöissä mukana? — Tällainen yhtä jännittävä elämys tarjoutuu jokaiselle, joka näihin pelisääntöihin tutustuttuaan osallistuu Taktilliseen partiopeliin.” Pelissä siirrellään erilaisia sotilasyksiköitä ja suoritetaan sotilaallisia operaatioita. Pelin voittaa se, joka ”ensiksi onnistuu valloittamaan (tuhoamaan) vihollisen kenttävartion”. Pelilaudalla on kuvattu vesistöjä, etenemisreittejä sekä rakennettua ympäristöä tehtaineen, taloineen ja kirkkoineen.

Merisotapelin ohjeiden alussa on samanlainen kotimaisen työn mainoslause kuin Taktillisessa partiopelissä, ja kummankin pelin ohjeissa mainostetaan myös toista peliä. Merisotapeli on strategiapeli, jossa kaksi pelaajaa kamppailee laivasto-osastojensa kanssa toisiaan vastaan ja pyrkii valloittamaan vastustajan laivastotukikohdan. Pelaajilla on laivueissaan eri luokkien laivoja sekä sukellusveneitä, joiden liikkumiskyky ja tulivoima vaihtelevat. Pelaaja voi myös laskea miinoja hyökkäysalueelle.(Merisotapeli Kansalliskirjaston digikokoelmissa.)

Samanniminen peli eli Merisotapeli löytyy myös Kuvataiteen julkaisemana vuodelta 1940. Ruutupaperilla pelattavaa Laivanupotuspeliä kutsuttiin myös silloin tällöin Merisotapeliksi.  

1934 ilmestyneessä Partio-lehdessä mainostettiin siinäkin Taktillista partiopeliä ja Merisotapeliä, mutta eniten tilaa sai uutuus, Pesäpallopeli. ”PK:n pesäpallo on kuin luotu partiolaisille”, mainoksen otsikko julisti ja jälleen mainoksessa korostettiin pelin yhteyttä esikuvaansa sekä siihen, miten Pesäpallopelin avulla pystyi pitkinä talvi-iltoina pelaamaan ”kaikki monet jännittävät pesäpallo-ottelut uudestaan”.(Partio 10/1934.)

Pohjoismaiden Paperikomppanian pelien mainos Partio-lehdessä 10/1934. Lähde: Kansalliskirjaston digikokoelmat.

Pohjoismaiden Paperikomppania julkaisi vielä ainakin kaksi peliä, joiden julkaisuvuosi ei tosin ole varma eikä peleistä ole toistaiseksi löytynyt mainoksia tai arvosteluja. Pelit ovat 1930-luvun lopulta. Autoretkeily on lineaarinen juoksupeli, jossa automatkan aikana pelaajille tapahtuu kaikenlaista. Kuvitus rakennuksineen ja vuorineen viittaa Suomen sijasta Keski-Euroopan alppimaisemiin, joten peli saattaa olla käännös.(Autoretkeily-peli Kansalliskirjaston digikokoelmissa.)

Toinen 1930-luvun lopulla ilmestyneistä Pohjoismaiden Paperikomppanian peleistä oli nimeltään Amor. ”Tämän pelin kulku on kertomus kahden ihmisen tiestä toistensa luokse”, kuvataan Amor-pelin ohjeissa pelin tarkoitusta ja lähtökohtaa, jossa mies ja nainen etsivät rakkautta, sitä kenties löytäen. Käytännössä kyse on kuitenkin älypelistä, jota kaksi henkilöä pelaavat toisiaan vastaan. Pelilaudalla olevia nappuloita on siirreltävä yksi siirto kerrallaan niin, että pelaajan oma henkilönappula, on maalipisteessä. Se kumpi saa ensin siirrettyä nappulat loppuasetelmaan, on pelin voittaja, vaikka peli onkin kehystetty romanttisella taustatarinalla ja pelilaudan taustakuvina on piirroksia miehen ja naisen elämään liittyvistä stereotyyppisistä asioista. Miehen puolen kuvissa on muun muassa tekniikkaa ja ruumiilliseen työhön liittyviä asioita, johtamista ja tutkimista sekä käynti hammaslääkärissä ja tivolissa, jälkimmäisessä naisen ja lapsen kanssa. Naisen puolen kuviin on piirretty kaunistautumista, tanssia, palvelualan ja hoitoalan töitä, mutta myös liikennevälineitä kaupunkitilassa sekä hiihtoaiheinen kuva.

Amor-pelin lauta 1930-luvun lopulta. Lähde: Kansalliskirjaston digikokoelmat.

1930-luvulla Pohjoismaiden Paperikomppania myi myös Tekno- ja Trix –rakennussarjoja. Niitä kaupattiin erityisesti pojille, joita kiinnostivat insinööritaidot. (Partio 10/1933; Paperikauppias 11/1937.)

Kustannus Oy Taru

Kustannusosakeyhtiö Taru perustettiin Helsingissä marraskuun alussa 1919. Yhtiö aloitti lasten satu- ja kuvakirjojen sekä pelien ja havaintovälineiden kustantajana. Jo yhtiön perustamisesta kertoneessa lehtijutussa painotettiin, että vastaavaa, pelkästään lastenjulkaisuihin keskittyvää kustannusyhtiötä Suomessa ei ollut ja kaupoissa aiemmin olleet julkaisut suurelta osalta ”sekä ulkoasultaan että sisällöltään puutteellisia, jopa aivan ala-arvoistakin.” (Aamulehti 2.11.1919.)

Vuotta myöhemmin Iltalehdessä kirjoittaja kuvasi Tarun kustannustoimintaa ja esitti samalla kritiikkiä tuontijulkaisuja kohtaan: ”Miljoonien markkojen arvosta tuotetaan maahamme lapsille kuvakirjoja, pelejä ym. samanlaatuista tavaraa ja mikä pahinta: useimmissa tapauksissa ala-arvoista ja lapsien makua pilaavaa. […] Se joka on nähnyt nyt kauppaan lasketuita Tarun tuotteita, on mielihyvällä todennut että ne kaikissa suhteissa kokoavat aikaisemmin kaupassa esiintyneiden samanlaatuisten tuotteitten yläpuolelle. On siis sekä kansantaloudellisesti, että myöskin pienokaisten kasvatuksen kannalta välttämätöntä, että lapsillemme joululahjoja valitessamme aina kysymme Tarun tuotteita.”(Iltalehti 16.12.1920.)

Iltalehden kirjoitustyyli on hyvin samakaltainen sen tyylin kanssa, jolla sittemmin erityisesti Kuvataiteen kirjojen, pelien ja muiden tuotteiden suomalaisuutta korostettiin. Kuvataiteen yhteydessä kansallisen lasten- ja nuorten julkaisutoiminnan merkitystä korosti erityisesti Arvid Lydecken. Vaikka Iltalehden Tarua koskevassa kirjoituksessa ei ole kirjoittajan nimeä, niin kirjoitustapa muistuttaa Lydeckeniä, joka kirjoitti usein muun muassa Uuteen Suomeen. Iltalehti ilmestyi vuosina 1919–1930 Uuden Suomen rinnakkaisjulkaisuna. Taru julkaisi 1923 Lydeckenin kirjoittaman Kirjosulka-nimisen kirjan (Uusi Suomi 25.11.1923).

Kustannus Oy Tarun toimitusjohtajana työskenteli Paavo Vihtori Lönngren (1886–1934). Lönngren oli aloittanut kirjakauppauransa syntymäkaupungissaan Porissa ja työskennellyt sittemmin Tampereella, Viipurissa ja lopulta Helsingissä Akateemisessa kirjakaupassa ja sittemmin Suomalaisen kirjakaupan toimitusjohtajana. Hän oli myös tehnyt opintomatkan muihin Pohjoismaihin. Lönngren perusti 1917 oman Minerva-nimisen kustantamon ja oli sen toimitusjohtaja.(HS 11.3.1934.) Kustannus oy Taru sijaitsi samassa osoitteessa Minervan kanssa ja samassa paikassa Helsingin Rauhankadulla oli myös yhtiön paperikauppa. Minerva oli jo vuoden 1918 lopulla julkaissut Suomen Vapaussota -nimisen pelin (ks. vuoden 1918 pelejä käsittelevä kirjoitus), mutta myöhemmin pelijulkaisut keskitettiin Tarulle.

Ensimmäinen lehdissä mainittu Tarun pelijulkaisu oli Taru-Domino. Se oli lapsille hieman kiinnostavammaksi tehty dominopelin versio, jota pelattiin dominon normaaleilla säännöillä. Uuden Suomen peliä käsittelevässä uutisessa Taru-Dominoa kehuttiin myös aikuisille sopivaksi: ”Siinä on dominolaattojen toisella puolella monivärisiä kuvioita, jotka yhteen sommiteltuina muodostavat kokonaisen kuvasarjan. Tällaisten kuvien käsittely on tietysti lapsille paljon hupaisempaa kuin yksitoikkoisten ”domino-silmien” katseleminen.[…] Taru-domino on siis lapsille tervetullut lahja samalla kuin siitä on aikuisillekin huvia.” (Uusi Suomi 15.12.1920.)

Suomen suurmiehiä -pelissä miesten joukossa oli myös yksi nainen, näyttämötaiteilija Ida Aalberg. Lähde: Suomen kansallismuseo,
H2017016:27.

Vuonna 1921 Taru julkaisi Suomen suurmiehiä -korttipelin. Siitä tuli yhtiön kenties tunnetuin pelijulkaisu, josta otettiin vuosien varrella useita painoksia. Pelissä oli 48 korttia, joiden henkilöt edustivat eri elämänalueita. Pelin esittelyn yhteydessä korostettiin hauskuuden ohella sen kasvattavuutta ja sivistävyyttä. Helsingin Sanomissa 5.12.1921 julkaistussa, luultavasti jälleen kustantajan tiedotteeseen perustuneessa tekstissä ilmaisu kipusi runollisiin mittoihin perustellessaan, miksi juuri tämä peli oli hyvä valita joululahjaksi: ”Pelin idea on lähtöisin kasvatusopillisista piireistä ja on sen tarkoituksena huvittavalla ja mielenkiintoisella tavalla pelaajan muistiin palauttaa suurmiestemme elämäntyö sivistyksen ja valtiollisen elämän vainioilla.” Tekstiä toistettiin monissa lehdissä samana ja seuraavana vuotena. Pääviesti pysyi huvin ja hyödyn yhdistämisessä myös silloin kuin pelin myöhemmistä painoksista kirjoitettiin.

Viisi vuotta myöhemmin Taru julkaisi uuden pelin, jossa siinäkin oli vahva pedagoginen pohja. Aapisleikki-pelin oli laatinut professori Vilho Tarkiainen (1879–1951) ja kuvittanut taiteilija Viljo Kojo (1891–1966). Taas kerran lehdet nojasivat kustantajan tuottamaan materiaaliin, jossa korostettiin huvin ja hyödyn hedelmällistä yhteyttä, jossa oli otettu kaikki mahdolliset asiat huomioon:  

””Pelaamalla” oppivat lapset ilman pakkoa ja vaivaa hauskalla tavalla lukemisen ensi alkeet. Oppiminen muuttuu sekä mieluisaksi että huvittavaksi, jota se muuten useimmille lapsille ei ole, ja näin on mahdollista siirtää lasten alkeisopetus, pienokaisia rasittamatta, jo hiukan aikaisempaan ikäkauteen. Tästä toivotaan suurta hyötyä lasten opetukselle. […] Kuvat ovat moniväriset ja piirretyt lasten kauneustajua silmälläpitäen.” (Helsingin Sanomat 30.10.1926.)

Kustannus Oy Tarun pelien mainos Helsingin Sanomissa 7.11.1926. Lähde: Kansalliskirjaston digikokoelmat.

Kuten aiemmin totesin, lautapelien suunnittelijoiden nimiä ei kovin usein mainittu. Poikkeuksena olivat kuitenkin sellaiset pelit, joiden erityislaatua haluttiin tekijöiden avulla korostaa. Erityislaatu saattoi liittyä graafiseen ilmeeseen tai sitten pelin opetukselliseen puoleen ja tietosisältöön, ja nuo molemmat seikat näkyivät Aapisleikin markkinoinnissa.

Iloinen seurakunta -pelin mainos Helsingin Sanomissa 19.12.1929. Lähde: Kansalliskirjaston digikokoelmat.

Jouluksi Taru julkaisi myös vähemmän kasvatuksellisen pelin, Iloisen seurakunnan, josta ei ole löytynyt toistaiseksi tarkempia kuvauksia. Mainoskuvien perusteella peli oli luonteeltaan humoristinen ja siinä saattoi olla yhteyksiä Hullunkuriset perheet -tyyppisiin korttipeleihin. Kaiken kaikkiaan Tarun pelien mainonta erottui monipuolisuudellaan muista pelijulkaisijoista, vaikka mainoksia julkaisi määrällisesti eniten Kuvataide, jonka pelijulkaisutoimintakin oli laajinta. Taru alkoi mainonnassa luottaa erityisesti huumoriin. Myös kustannustoiminnassa tapahtui muutoksia. Samoin kuin sisarkustantamo Minerva alkoi keskittyä erityisesti angloamerikkalaiseen käännöskirjallisuuteen, myös Taru julkaisi suomalaisten kirjasarjojen ohella nuorille suunnattujen seikkailukirjojen käännöksiä, vaikka yrityksen perustamisvaiheessa oli painotettu nimenomaan yrityksen julkaisutoiminnan kotimaisuutta.

Tarun mainos Helsingin Sanomissa 17.12.1929. Lähde: Kansalliskirjaston digikokoelmat.

Tarun seuraavista pelijulkaisuista olen esitellyt aiemmin jo Eric Vasströmin kuvittaman Salpausselän hiihto -pelin. Se julkaistiin 1929 samaan aikaan Kenraalipelin kanssa syksyllä 1929. Aamulehden jutussa 26.11.1929, joka esitteli Tarun pelejä, viitattiin talouslamaan ja siihen, miten seurapelit olisivat huokea huvittelutapa taloudellisessa ahdinkotilassa. Jälleen pelit kuvattiin myös pitkien iltojen sulostuttajiksi:

”Taloudellisen ahdinkotilan vallitessa on kaikkien koetettava supistaa menojaan. Hankkikaa itsellenne pitkien syysiltojen ratoksi joku ylläolevista peleistä, jolloin ette kaipaa muita, kalliimpia huvituksia. Hyvän pelin ääressä kuluvat pitkät illat rattoisasti.”

Kenraalipelistä ei ole tarkempaa kuvaa, mutta Arvid Lydecken kuvaili peliä lyhyesti Tarun julkaisujen arvostelutekstissään Helsingin Sanomissa 2.12.1929. Lydecken viittasi tinasotilailla tapahtuviin kamppailuihin, mutta kuvauksen perusteella Kenraalipeli vaikuttaa kuitenkin enemmän juoksupeliltä kuin strategiapeliltä. Pelissä saattoi kyllä olla myös strategisia elementtejä:

”Onhan toki Suomenmaassa monta kotia, joissa tinasotamiehiä yhä vielä asetetaan rintamaan, puolustaakseen omaansa tai hyökätäkseen uutta maata valloittamaan. Nuoret tahtovat taistella. Heille tarjoaa myöskin ”Kenraalipeli” mieluista jännitystä, varsinkin kodeissa, joissa neljä kilpailijaa liittyy yhteen, pyrkien sotamiehestä kenraaliin. Pelisäännöt ovat tavallista sukkelammat, ja onpa matkan varrella monta mutkaa ennenkuin solttu ylenee. Vallan niin kuin elämän varrellakin on!”

Tarun julkaisemia pelejä mainostettiin ainakin vielä jouluna 1930, mutta yhtiö ei todennäköisesti julkaissut enää uusia pelejä. Lama-aika vaikutti monien yritysten toimintaan, ja myös Tarun kustannustoiminta hiljeni. Vuonna 1931 lehdet uutisoivat Tarun alennusmyynneistä, joissa tuotevarastosta ilmeisesti pyrittiin pääsemään eroon ja saamaan kerättyä varoja (esim. Kansan Lehti 19.3.1931). Kun toimitusjohtaja Toivo Lönngren kuoli vuonna 1934, toiminta loppui. Lönngreniä ja hänen yritystensä toimintaa muisteltiin lehtikirjoituksissa, mutta pelijulkaisuja ei mainittu (esim. HS 11.3.1934). WSOY osti 1934 ainakin Lönngrenin toisen kustantamon Minervan kirjavaraston ja kustannusoikeudet, joten luultavasti kauppa koski myös Tarun julkaisuja (Pörssitieto, Minerva).

Yksi vastaus to “Pohjoismaiden Paperikomppania ja Kustannus Oy Taru pelijulkaisijoina”

  1. ”Jännittävä Kaukaisen Idän sotatapahtumia kuvaava seurapeli” – pelejä sodasta ja sodankäynnistä sotienvälisenä aikana | Koneen kokemu(y)s Says:

    […] pelin taistelun osapuolet. Merisota-aiheisen Merisotapelin julkaisi sittemmin myös esimerkiksi Pohjoismaiden paperikomppania, ja lehdissä saatettiin antaa ohjeita esimerkiksi laivanupotuspelien […]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggaajaa tykkää tästä: