Silloin tällöin, aika useinkin, opiskelijat kertovat ihan syystä, että haluavat tehdä gradu-tutkielman, josta on jotain hyötyä. Tällainen lausuma johtaa tavallisesti luennoivaan paasaukseeni siitä, että hyötyä pitää ajatella monella tasolla, tekijän itsensä ja muiden näkökulmista. Jätän opiskelijapaasaukseni ylös kirjaamisen blogimuotoon toiseen ajankohtaan ja keskityn nyt toiseen hyötyaiheeseen: mitä hyötyä yhteistyökumppanille on siitä, että osallistuu yliopistolliseen tutkimushankkeeseen? Yhteistyökumppani voi olla yritys, julkisyhteisö tai joku muu toimija.
En nyt mene pidemmälle hyödyn käsitteen filosofisiin koukeroihin, mutta totean, että hyödyllä voidaan tarkoittaa etua, jota tietty taho saavuttaa jostain toiminnasta. Tuo etu voi olla taloudellista tai sitten se voi merkitä sitä, että jostain tekemisestä tulee yksinkertaisesti hyvä mieli, vaikka tekemiseen kuluisi esimerkiksi rahaa ja aikaa.
Ennen kuin sukellan yliopistotutkimuksen taloudellisiin hyötyihin haluan todeta, että (potentiaalinen) yhteistyökumppani voi ajatella olevansa mukana tutkimuksessa tutkimuksen eksistentiaalisen relevanssin takia. Eksistentiaalisella relevanssilla ruotsalainen historioitsija Anders Florén viittaa käytännössä sivistykseen. Tällainen ihmisten ja yhteisöjen tutkimus ”antaa väriä olemassaololle” ja kiinnostaa tutkijoiden lisäksi myös muita antaen tietämiseen ja oivaltamiseen liittyvää nautintoa. (Dahlgren & Florén 1996, 157–158.) Lisääntyvä tieto on itsessään kiinnostavaa ja tavoittelemisen arvoista ja vie ihmiskuntaa eteenpäin. Kuitenkaan ajatus siitä, että joku hörhöilevä tutkija on tässä lisäämässä tiedon määrää maailmassa, ei yleensä riitä kovin monelle motivaattoriksi esimerkiksi satsata aikaa ja rahaa tutkimushankkeeseen, mutta kyllä ajatus sivistyksestä ja ”hengenviljelystä” toimii esimerkiksi useiden tutkimusta ja tutkijoita rahoittavan säätiön tausta-ajatuksena, vaikka säätiöillä voi olla myös muita tavoitteita.
Yleensä yhteistyökumppani kuitenkin haluaa suorempaa instrumentaalista eli välineellistä hyötyä tutkimuksesta. Toki se aikaväli, jolla sitä hyötyä odotetaan saavutettavan, vaihtelee. Joissain tapauksissa instrumentaalinen hyöty on epäsuoraa. Rahoittaja tai yhteistyökumppani haluaa tukea tutkimusta, koska tutkimuksen tekeminen vaikkapa tietyllä alueella tai paikkakunnalla tukee itsessään alueen elinvoimaisuutta, tukien samalla koulutusta ja tutkimusta tekevää organisaatiota. Tuki ja yhteistyö antavat tutkimusta tekevälle yksikölle mahdollisuuden kehittää toimintaansa ja olla mukana esimerkiksi kansainvälisissä tutkimusverkostoissa. Tutkimuksesta on siis vähintään epäsuoraa hyötyä sekä alueen imagotekijänä ja vireyden ylläpitäjänä ainakin pienessä mittakaavassa. Jos yhteistyökumppanin pääasiallinen motivaatio liittyy tällaiseen epäsuoraan instrumentaaliseen hyötyyn, sitä tarkastellaan pidemmän aikaperspektiivin ja potentiaalin näkökulmasta, ja yhteistyökumppani voi ottaa ikään kuin jonkinlaisen tutkimuksen mesenaatin roolin.
Mesenaatin roolin ottaessaan yhteistyökumppani voi ajatella myös sitä PR-hyötyä, jonka se itse saa yhteistyöstä. Yhteistyöllä voi toki olla muitakin vielä välineellisempiä tavoitteita, mutta olemalla mukana tutkimuksessa yhteistyökumppani osoittaa omaa tutkimusmyönteisyyttään ja jakavansa ajatuksen tutkimuksen ja koulutuksen merkityksestä sekä oman toimintansa että laajemmin esimerkiksi edellä mainitun alueellisen kehittämisen moottorina.
Tutkimusyhteistyö voi olla kumppanille myös tapa levittää omaa itseään tai alaansa liittyvää tietoisuutta. Kysymys ei tällöin ole yhden agendan yksipuolisesta ja kylmäverisestä syöttämisestä julkisuuteen vaan siitä, että tiettyä aihetta ja sen merkittävyyttä koskeva tietoisuus lisääntyy sitä koskevan tutkimuksen ja tutkimuksen saaman huomion kautta. Omakohtaisesti olen useasti todennut, miten jotain ilmiötä koskeva historiantutkimus toimii juuri näin. Esimerkiksi tietotekniikkaa, internetin käyttöä ja pelejä koskeva historiatieto on levinnyt laajemmalle tutkimusjulkaisujen lisäksi silloin, kun tutkimustietoa on käytetty erilaisissa näyttelyissä ja kun tutkijaa on haastateltu eri medioissa. Tutkimuksen kohteina olleet ilmiöt ovat saattaneet nousta laajempaankin keskusteluun ja joskus siitä on saattanut olla myös liiketoiminnallista hyötyä.
Silloin kun puhutaan etenkin yritysten kanssa tehtävästä yhteistyöstä, yhteistyökumppanin tavoitteena on monesti suorempi ja nopeampi hyöty. Tutkimus on luonteeltaan soveltavaa ja siihen liittyy konkreettisten ongelmien määrittely, ratkaisuehdotusten tuottaminen, mahdollisesti ratkaisujen kokeileminen ja tarvittaessa sen jälkeen uusien parempien ratkaisuehdotusten tuottaminen ja niin edelleen.
Ongelmanratkaisu voi liittyä esimerkiksi yhteistyökumppanien toiminta-, palvelu- tai tuotantoprosesseihin. Tutkimuksen avulla haetaan tapoja, millä voidaan tehdä asioita nopeammin, tehokkaammin, edullisemmin tai muuten paremmin. Tutkimus auttaa tunnistamaan tapoja, mitä ei kannata tehdä. Tutkimushanke voi myös auttaa löytämään uusia yhteistyökumppaneita, verkostoja ja asiakkaita.
Yhtä lailla tutkimus voi antaa parempaa tietoa kuluttajista ja asiakkaiden tarpeista. Tätä tietoa voidaan käyttää palveluiden ja tuotteiden markkinoinnissa sekä uusien tuotteiden ja palveluiden kehittämisessä. Kaikkea tätä voidaan tehdä myös silloin kuin yliopistollisena tutkimuksen toteuttajana on humanististen tieteiden yksikkö. Olemme myös havainneet sen, että yksi keskeinen hyöty yhteistyökumppaneille hankkeista on se, että monesti he löytävät hankeyhteistyön kautta esimerkiksi mukana olleista opiskelijoista tai tutkijoista sellaisia henkilöitä, jotka he voivat palkata omaan organisaatioonsa.
Keskeistä kaikessa edellä mainitussa ”hyötytutkimuksessa” on se, että tutkimuksen toteuttaja ja yhteistyökumppanit käyvät avointa ja jatkuvaa vuoropuhelua omista toiveistaan, tavoitteistaan ja tutkimuksen tuloksista sekä merkittävyydestä.
Lähteet
Dahlgren, Stellan & Anders Florén (1996). En introduktion till modern historieforskning. Lund: Studentlitteratur.
Suominen, Jaakko (ilmestyy): Soveltavaa kulttuurintutkimusta käsittelevä artikkeli kokoomateoksessa.
Koneen kokemu(y)s 