”Kaikki miehiset miehemme mukana” – Urheilupelit sotienvälisenä aikana

Sotienvälisenä aikana ilmestyneitä lautapelejä voi jaotella teemoiltaan muutamaan pääluokkaan, jotka eivät ole yhteismitallisia, mutta kattavat kuitenkin suuren osan pelijulkaisuista. Tyypilliset pelit käsittelivät urheilua, sodankäyntiä tai sitten niitä markkinoitiin opetukseen ja sivistämiseen sopivina. Näiden kolmen ryhmän ulkopuolelle jäi sekalainen joukko muita pelejä. Luokittelun voisi tehdä myös esimerkiksi pelimekaniikkojen perusteella, mutta se on aivan toinen tarinansa. Tässä kirjoituksessa keskityn urheilupeleihin.

Käsittelen pelejä, jotka kuvasivat urheilua, antoivat pelaajille mahdollisuuden eläytyä urheilutapahtumiin ja kilpailla toistensa kanssa. Pelit itse eivät olleet kilpailullisia siinä mielessä, että niissä itsessään olisi järjestetty kisoja, kuten shakin tai vaikkapa koronan tapaisissa peleissä. Vaikuttaa siltä, että pelit oli suunnattu usein pojille, mutta pelien lehtiesittelyissä saatettiin mainita sekä pojat että tytöt potentiaalisina pelaajina. Pelit oli kuitenkin tarkoitettu erityisesti lapsille, ja monesti ne olivat pelimekaniikaltaan yksinkertaisia, nopanheittelyyn perustuvia tuotteita.

Urheilupelit käsittelivät yksittäisiä urheilulajeja tai sitten urheilutapahtumia, erityisesti olympiakisoja ja kotimaisista tapahtumista Salpausselän kisoja. Yksittäiset urheilulajit olivat joukkue- ja yksilölajeja, ja pelejä tehtiin sekä pitkäaikaisista lajeista että uutuuksista. Jälkimmäisessä tapauksessa lautapeleillä oli oma roolinsa uutuuksien piirteiden julkituomisessa, esimerkiksi lajin sääntöjen ja menestyneiden urheilijoiden esittelyssä. Sama koski myös olympiakisapelejä, joita mainostettiin itse kisojen sekä urheilusankareiden avulla.

Olympiakisat olivat olleet pelien aiheena Suomessakin jo viimeistään 1900-luvun alkuvuosista lähtien. Kariston julkaisemassa Nuorison Joulu -joululehdessä julkaistiin 1907 peli nimeltä Olympialaiset leikit (ks. esim. HS 24.11.1907). Seuraavana vuonna 1908 olivat tulossa taas olympiakisat, jotka oli alun perin tarkoitus järjestää Roomassa, mutta Vesuvius-tulivuoren purkautumisen ja siihen tarvitun katastrofiavun takia kisat siirrettiin Lontooseen.

Nuorison Joulu -lehden mainos Työmies-lehdessä 23.11.1907. Lähde: Kansalliskirjaston digikokoelmat.

Vuoden 1912 olympiakisat järjestettiin Tukholmassa. Ruotsissa julkaistiinkin Tukholman kisoja kuvannut peli Olympiska Spelet (1912), joka todennäköisesti tunnettiin myös Suomessa. Pääsiäis-Muna-nimisessä pääsiäislehdessä kirjoitettiin keväällä 1913, että lehden oli ollut tarkoitus julkaista olympialaisaiheinen seurapeli, mutta sellainen olikin jo ”patenteerattu ja rekisteröity Ruotsissa”, eikä lehti saanut sille julkaisulupaa. (Pääsiäis-Muna 1913).

Pääsiäis-Muna -lehden maininta olympialaisaiheisesta pelistä 1913. Lähde: Kansalliskirjaston digikokoelmat.

Sotienvälisenä aikana olympialaisia käsittelevien pelien määrä lisääntyi. Vuonna 1924 olympiakesäkisat järjestettiin Pariisissa. Seuraavana syksynä lehdissä mainostettiin Stadion-peliä, jonka aiheena olivat ainakin yleisurheilun juoksut. Juoksu eteni todennäköisesti noppaa heittämällä. Peliä mainostettiin lehdissä tapana osallistua olympialaisiin ja tuntea kilpailujännitystä:

”Stadion-peli lienee uusin peli lapsille. Tämä peli, sopiva joululahja, on keksitty korvaukseksi niille, joilla itsellään ei ole ollut tilaisuutta olla läsnä olympialaisissa kisoissa. Eroitus näiden pienoiskisojen ja varsinaisten olympialaisten välillä on siinä, että tähän peliin voivat kaikki ottaa osaa, samalla kuitenkin tuntien sen jännityksen, jonka esimerkiksi juoksukilpailut aiheuttavat. Tämä peli on siten sommiteltu, että siinä voi kilpailla lyhyimmästä matkasta pisimpään.” (Uusi Suomi 20.12.1924.)

Lehtijutuista ei käy ilmi, kuka Stadion-pelin julkaisi.

Toinen Pariisin vuoden 1924 kesäkisojen jälkeen ilmestynyt olympiapeli poikkesi monista muista. Makeistehdas Mella julkaisi syksyllä 1925 Olympia-karkkirasian, jonka kannessa oli Olympiapeli. Olympiapelissä pelin esittelyjen mukaan neljän olympialaisissa menestyneimmän maan, Suomen, Ruotsin, Iso-Britannian ja Yhdysvaltojen juoksijat kilpailivat paremmuudesta (vuoden 1924 mitalitilastossa Ruotsi tosin oli vasta kahdeksas). Tässä tapauksessa juoksu eteni kanteen sijoitetun ruletin pyörähdysten mukaisesti, ja voittaja saa ”sovitun osan rasian maukkaasta sisällöstä”, suklaakaramelleista. (Esim. Maakansa 19.9.1925;  Kauppalehti 28.9.1925.)

Mellan makeisrasian ja sen Olympia-pelin mainos Nuori Voima -lehdessä 1925. Lähde: Kansalliskirjaston digikokoelmat.

Ennen vuoden 1928 Amsterdamin kesäkisoja myös muutama vuosi aiemmin aloittanut pelivalmistaja Kuvataide julkaisi sekin Stadion-nimisen pelin. Kuvataide teki myös Olympia-urheilupelin, jossa olivat ”Nurmet, Järviset, Myyrät, Pörhölät ja kaikki miehiset miehemme mukana.”(HS 13.12.1928) Olympia oli korttipeli, joka esitteli urheilijoita.

Neljä vuotta myöhemmin Los Angelesin kisojen jälkeen peli päivitettiin Uusi Olympiapeli -nimiseksi. Siitä neljä vuotta myöhemmin 1936 Berliinin olympialaisten jälkeen Kuvataide kauppasi Olympialaispeliä. Arvid Lydeckenin kirjoituksen mukaan pelissä ”tapaamme omat suururheilijamme sekä useita ulkomaalaisia tähtiä, kuten [Jesse] Owensin, [Cornelius] Johnsonin, [Archie] Williamsin jne.” Kirjoituksessa Lydecken nosti niminä esiin siis kolme afroamerikkalaista olympiavoittajaa.(US 16.12.1936.)  

Talviolympialaisiin liittyviä pelejä ei julkaistu yhtä innokkaasti kuin kesäkisapelejä. Vuodesta 1923 lähtien järjestetyistä Salpausselän kisoista sen sijaan tehtiin ainakin Kustannus Oy Tarun peli Salpausselän hiihto (1929) sekä Kuvataiteen Salpausselkäpeli (1930-luvun loppu), jonka senkin aiheena olivat hiihtokilpailut. Kuvataide julkaisi lisäksi Talviurheilupelin (1930-luvun puoliväli). Tarun julkaisema ja tamperelaisen Uuden Kivipainon painamassa ja Eric Vasströmin kuvittamassa Salpausselän hiihdossa (ks. Kansalliskirjaston digikokoelma) eteneminen tapahtui noppaa heittämällä lähdöstä maaliin, ja matkan varrella oli erikoisruutuja, joissa matkanteko saattoi nopeutua tai hidastua. Pelityyppi oli kaikkein yleisin urheilupeleissä ja muissakin lautapeleissä.

Suoraan tiettyihin kilpailuihin liittyviä urheilupelejä oli esimerkiksi E. Nyströmin 1924 julkaisema Maraton (ks. Kansalliskirjaston digikokoelma) . Siinä tosin ei korostunut niinkään urheilullisuus, vaan pelilaudan sattumukset olivat enemmänkin koomisia. Pelin tyyli muistutti sarjakuvallista, kirjallista tai elokuvallista veijaritarinaa. Tämäkin peli eteni suoraviivaisesti noppaa heittämällä ja ruutuihin liittyi hauskoja runomuotoisia tekstejä.  

Pallopeleistä lautapelien aiheena oli jo vuosikymmeniä ollut erityisesti jalkapallo. Jalkapallopelejä julkaistiin nimillä Jalkapallo tai Potkupallo, ja Kuvataide julkaisi myös Pelin nimeltä Jalkapallomestarit, joka oli ”todellinen, näppäryyteen perustuva jalkapallopeli” (Pikku Matti 1/1939). Jalkapallopelit saattoivatkin perustua nopan heittelyn ohella myös esimerkiksi pelaajien taktiseen siirtelyyn pelilaudalla. Tosin esimerkiksi tuntemattoman kustantajan Jalkapallopeli (1921, Kansalliskirjaston digikokoelma) oli puhdas onnenpeli, jossa noppaa heittämällä yritettiin edetä yhtä reittiä pitkin keskiympyrästä kohti maalia.  

Lauri ”Tahko” Pihkala (1888–1981) oli kehittänyt pesäpallon amerikkalaisen baseballin ja suomalaisen kuningaspallon pohjalta. Ensimmäinen virallinen pesäpallopeli pelattiin vuonna 1920, ja peli levisi 1920–1930-luvuilla erityisesti koulujen sekä Suojeluskuntien kautta. Koska pesäpallon suosio oli kasvussa, ei ole yllättävää, että se pääsi myös Kuvataiteen julkaiseman lautapelin aiheeksi viimeistään 1934 (Kansalliskirjaston digikokoelmissa) . Lautapeli etenee pesäpallon sääntöjen mukaan. Sisävuorossa olevan joukkueen lyöntien suunnat ja pituus määräytyvät noppien lukemien mukaisesti. Ulkovuorossa oleva sijoittaa pelinappulansa laudalle haluamiinsa kohtiin, ja jos pallo osuu ulkopelaajaan, niin ulkopelaaja ottaa pallon kiinni. Peli perustuu siis pitkälti onneen, mutta siinä on pieniä pelaajien sijoitteluun perustuvia taktisia elementtejä. Peli toimii myös pesäpallon sääntöjen opettelussa.   

Jopa nyrkkeily pääsi lautapelin aiheeksi. Vuoden 1926 joulukuussa lehdissä mainostettiin Knock-out Fighting-nimistä ruotsalaispeliä, jossa oli mahdollista voittaa joko tyrmäyksellä tai pisteillä. Helsingin Sanomien mainoksessa 22.12.1926 siteerattiin Suomen Nyrkkeilyliiton puheenjohtaja V. (Viktor) Smedsiä, joka allekirjoituksellaan todisti, että ”pelisäännöt ovat kansainvälisten nyrkkeilysääntöjen mukaiset”. Smeds (1885–1957) oli tunnettu urheilija, joka nyrkkeilyn lisäksi oli keskeinen vaikuttaja painissa ja ollut jo 1908 voittamassa joukkuevoimistelun olympiapronssia Lontoon kisoissa 1908. Todistus oli tarkoitettu lisäämään pelin arvoa ja autenttisuutta. Seuraavan päivän Helsingin Sanomissa kerrottiin pikku-uutisessa lisää nyrkkeilypelistä, jossa oli uutisen mukaan 29 nyrkkeilijän kuvilla ”varustettua lehteä”.

Knock-Out-pelin mainos Suomen Voimailulehdessä 24.2.1927.