Archive for lokakuu 2017

Historiantutkimuksen päivien avaussanat 2017

19 lokakuun, 2017

Tässä ovat dekaanin avaussanani Historiantutkimuksen päiville 2017 Turussa:

Hyvät historioitsijakollegat!
Yle uutisoi verkkosivuillaan 19.9.2017  seuraavasti tieteellisestä tutkimuksesta:

”Sipilä paljasti yllätyshankkeen: historiatieteen huippuyksikkö Suomeen
Aamun tiedotustilaisuudessa oli paikalla myös akatemiaprofessori Hannu Salmi. Salmi korosti, että uudessa yksikössä perehdytään myös tekoälyyn ja koneoppimiseen.

Suomi saa uuden historiatieteen huippuyksikön. Se tarjoaa opetusta historiatieteen kaikilla keskeisillä aloilla, joita ovat muun muassa sivilisaatiohistoria ja yhteiskunnan rakenteiden muutoksen tutkimus. Erityisesti yksikössä keskitytään myös sovellettuun mikrohistoriaan ja aineistopohjaiseen päätöksentekoon.

Uusia professuureja saattaa tulla jopa 15 vuoteen 2022 mennessä. Hankkeeseen haetaan myös yksityistä rahoitusta.

Yksikön nimi on Finland Graduate School of History. FGSH:n valmistelu alkaa kolmen yliopiston yhteistyönä, ja täydessä laajuudessaan yksikkö toimii viimeistään vuonna 2022.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) piti tiistaina tiedotustilaisuuden, jossa asia paljastettiin. Sipilän mukaan Suomen Muistipankki on vahvasti hankkeen takana.

Muistipankin pääjohtaja Laura Kolbe sanoi tilaisuudessa, että Suomi tarvitsee lisää suomenkielisiä huippuhistoriatieteilijöitä, joita yksiköstä on luvassa.

Pääministeri puolestaan totesi, että poliittisen päätöksenteon pitää perustua korkeatasoisiin arvioihin politiikan vaikutuksista yhteiskuntaan.

Tiedotustilaisuudessa olivat paikalla myös opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) ja Turun yliopiston kulttuurihistorian professori, akatemiaprofessori Hannu Salmi.

Digitaaliseen historiantutkimukseen perehtyneen Salmen mukaan vastaavia historiatieteen laitoksia on muun muassa Barcelonassa ja Tukholmassa. Yksiköissä tutkitaan myös tekoälyä ja koneoppimista, ja anti ja kokemukset ovat olleet hyviä.”

Tai itse asiassa, Sipilä ei tehnyt tuollaista julkistusta eikä esimerkiksi professori Hannu Salmi sanonut noita sanoja. Edellinen uutinen on minun tekemäni väärennös alkuperäisestä uutisesta. Korvasin talous-sanat historia-sanoilla ja muokkasin muutamia yksityiskohtia, kuten henkilönimiä.

Voimme käyttää tekemääni muokattua versiota kontrafaktuaalisen tarkastelun lähtökohtana. Miten olisi voinut syntyä sellainen vaihtoehtotodellisuus, jossa Suomen itsenäisyyden juhlavuonna pääministeri paljastaisi historiatieteeseen liittyvän yksikköhankkeen ja jossa historiatiede nauttisi suuren tieteellisen ja yhteiskunnallisen selittäjän asemasta?

Olisiko tällaiseen vähän vinksahtaneeseen todellisuuteen vaadittu sittenkään kovin suuria muutoksia verrattuna nykytilanteeseen? Tähän en osaa tai halua antaa nyt mitään hyvää vastausta. Jätän sen teidän pohdittavaksenne. Näillä sanoilla toivotan teidät tervetulleeksi Suomen Turkuun ja historiantutkimuksen päiville 2017.

Nappula-artikkelini verkossa

18 lokakuun, 2017

Tekniikan museon luvalla ”nappula-artikkelini” (Suominen, Jaakko (2017): “Nappuloita, nuppeja, vetimiä ja kytkimiä: aistimellinen retki teknologian kulttuurihistoriaan.” [Buttons, Handles, and Switches. A Sensory Excursion to Cultural History of Technology] Teoksessa Miten Suomesta tuli tekniikan maa. Toim. Tiina Männistö-Funk. Tekniikan Museo, Helsinki, 57–89) löytyy nyt myös sähköisenä verkosta. Koko teos on saatavissa upeana kovakantisena laitoksena esimerkiksi Tekniikan museosta tai Trafiikin verkkokaupasta.