Archive for the ‘Osaka’ Category

Sumoturnauksessa

maaliskuu 29, 2016

Kävimme 23.3. Osakassa sumopainin kevätturnauksessa. Sumo kiinnostaa monia Japanin-matkaajia, ja tässä kirjoituksessa on muutamia vinkkejä turnauksessa käymiseen.

Turnaukset kestävät 15 päivää sunnuntaista sunnuntaihin ja niitä järjestetään kuusi kertaa vuodessa. Kolme turnauksista on Tokiossa. Osakassa, Nagoyassa ja Fukuokassa järjestetään yksi turnaus kussakin kaupungissa.

Turnaukset liput tulevat myyntiin noin kuukautta ennen turnauksen alkua, ja niiden hankkimisessa kannattaa olla ajoissa liikkeellä. Ostin liput heti ensimmäisenä myyntipäivänä verkkokaupasta, jolloin viikonloppupäivien liput olivat käytännössä myyty loppuun, eikä muillekaan päiville ollut kaikkien hintakategorioiden lippuja saatavilla.

Lippujen hinnat vaihtelevat sen mukaan, millaisia paikat ovat ja kuinka lähellä ja missä suunnassa ne ovat suhteessa otteluareenaan. Kalleimmat liput ovat lattiapaikkoja otteluringin ääressä. Niiden takana on tietynlaisia matalalla aidalla varustettuja aitioita, joihin mahtuu lattialle tyynyille ahtaalta näyttävään tilaan korkeintaan neljä henkeä. Aitioiden takana ylempänä on tavallisia istuimia.

sumo16

Paikkakartta hallin seinällä

Paremmille paikoille voi ilmeisesti tilata ruokakasseja, mutta ylemmät voivat ostaa paikoiltaan käytännössä ainoastaan jäätelöä. Ylempänäkin katsomossa voi toki syödä ja juoda, mutta tarjoilut pitää tuoda mukana tai hakea hallin käytävien myymälöistä, joissa on myynnissä myös erilaisia sumoon liittyviä matkamuistoja ja kuuluisien sumopainijoiden fanituotteita.

sumo36

Hallin ovet avataan kahdeksalta aamulla ja ottelut alkavat kello 8.30. Aluksi ottelevat alempien tasojen painijat. Enemmän säpinää tulee vasta kello 14 jälkeen, jolloin areenalle saapuvat toiseksi korkeimman tason painijat. He ovat varustautuneet jo hienompiin asuihin – samoin kuin erotuomarit, ja tällä tasolla varsinaisen ottelemisen lisäksi mukana on jo enemmän kaikenlaisia valmistautumiseleitä.

Käytännössä suuri osa yleisöstä tulee paikalle vasta katsomaan toiseksi korkeinta tai vasta korkeinta sarjaa. Me saavuimme hallille ensikertalaisina jo ennen puoltapäivää, jolloin katsomossa pystyi vapaammin liikkumaan ja käytävillä tekemään ostoksia ja muuten tutustua turnaukseen.

Netistä ostetut liput sai lunastettua sisääntuloaulan kosketusnäyttöisillä automaateilla joko lipunnumeroa tai luottokortin numeroa tunnuksena käyttäen. Lipun lisäksi automaatti tulosti istuinkartan. Automaatit toimivat myös englanniksi.

sumo02

Kun menimme sisään lipuntarkastuksesta, meille annettiin mukaan paikannäyttäjä, mikä oli hyvä, sillä halli olisi sokkeloinen ja osa opasteista oli vain japanilaisilla kirjoitusmerkeillä.

sumo22

Tässä mielessä kannatti tulla hallille ajoissa, koska paikannäyttäjät eivät olleet vielä kiireisiä. Meidän paikkamme olivat toiseksi halvimman luokan istuinpaikkoja varsin ylhäällä, mutta niiltäkin paikoilta ottelut näki hyvin. Kokeneemmat kävijät olivat tosin ottaneet mukaan pieniä kiikareita nähdäkseen paremmin yksityiskohtia.

sumo11

Japania ymmärtäville oli jaettu yksityiskohtainen otteluohjelma, mutta englanniksi löytyi sen tiivistelmä, jossa lueteltiin kahden ylimmän luokat painijat, heidän arvoasteensa, sen hetkinen voittotilanne (kuinka monta voittoa, tappiota ja mahdollista poissaolopäivää) sekä päivän otteluparit. Turnauksen voittaa se, joka kerää eniten voittoja viidentoista päivän aikana.

Varsinainen ottelu kestää yleensä lyhyen aikaa, mutta joitain pidempiäkin kamppailuja näimme. Mitään hidastuksia ei ole näyttöruuduilta nähtävistä, joten otteluja pitää seurata tarkkaavaisesti.

Valmisteluseremoniat ja rituaalit kestivät sitä pidempään mitä korkeampitasoisista painijoista oli kyse. Ottelun häviää se, joka ensimmäisenä astuu ulos kehästä tai joka koskettaa maata jollain muulla ruumiinosallaan kuin jalkapohjilla. Ottelun voi voittaa käyttämällä kymmeniä erilaisia tekniikoita, mutta tyypillisimmin voittaja sai tavalla tai toisella puskettua häviäjän ulos kehästä. Harvemmin voitto tapahtui heittämällä, ja jonkun kerran voitto perustui oikea-aikaiseen väistöön, jolloin aggressiivisesti liikkeellä ollut hyökkääjä rojahti omasta liikkeestään maahan.

Kamppailun jälkeen erotuomari julisti voittajan sekä hänen käyttämänsä tekniikan. Muutamassa tapauksessa lopputulos oli epäselvä, jolloin ottelua eri puolilla kehän vieressä seuranneet linjatuomarit nousivat ylös neuvottelemaan ja mahdollisesti äänestämään voittajasta.

Normaalien kuulutuksen lisäksi kehässä kävi ”mieslaulaja”, joka resitoi ottelijoiden nimet. Hänen hommanaan oli myös ottelualustan lakaiseminen valmistelujen aikana. Paremmille painijoille kannettiin omat nimikkotyynyt istuimiksi, mutta kaikkien alempien tasojen painijoille ei moista luksusta suotu. Erotuomari tuomitsi muutamia otteluita kerrallaan, jonka jälkeen tuomari vaihtui.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Noin kello 16.15 areenalle saapuivat juhlallisessa kulkueessa korkeimman tasoluokan painijat kahteen ryhmään, itään ja länteen jaettuina. Muiden painijoiden jälkeen areenalle tulivat kummankin ryhmät muutamat suurmestarit, yokozunat, jotka suorittivat erillisen seremonian. Yleisö tuntui fanittavan erityisesti tiettyjä ylimmän tason painijoita, mutta muitakin kannustettiin yksittäisin huudoin.

Suurmestarien saapuessa halli oli jo käytännössä täynnä. Parin katsojan seurueessa oli kiotolaisia maikoja, ja useat muutkin olivat pukeutuneet kimonoihin, vaikka tyypillisin yleisön asu turnauksessa oli arkinen. Ne sumopainijat, jotka eivät olleet otteluasuissa, liikkuvat käytävillä ja hallin liepeillä yukatoissa.

Ottelupäivä – turnauksen ollessa jo yhdennessätoista päivässä – huipentui suurmestarien ja muiden ylimpien arvojen ottelijoiden sekä parhaiten pärjänneiden keskinäisiin otteluihin. Siihen asti turnauksessa voittamaton Kisenosato kärsi ensimmäisen tappionsa mongolialaiselle Hakuholle. Yleisön suosikki, Osakan alueelta kotoisin oleva Goeido puolestaan voitti ottelunsa. Turnauksen voitti lopulta seuraavana sunnuntaina suurmestari Hakuho, 14 voitolla ja yhdellä tappiolla. Päivän ottelut päättyivät kuuden aikaan illalla, jonka jälkeen yokozuna suoritti vielä loppuseremonian.

Mainokset

Den Den Town – eli takaisin unelmiin

marraskuu 12, 2011

Den Den Town, Osaka 11.11.11. Taivaalta vihmoi sadetta, mutta se ei veltostanut kiihkeää päivää miespuolisten nörttien japanilaisessa paratiisissa. Työntekijät nostelivat liikkeidensä metallikaihtimia kello yksitoista, ja kauppa saattoi jälleen käydä pelikaupoissa, elektroniikkakaupoissa, sarjakuva- ja animaatiokaupoissa, pelihalleissa, video- ja musiikkiliikkeissä, hifiliikkeissä, kännykkäliikkeissä, kamerakaupoissa, harrastekeskuksissa, tilpehööriputiikeissa, robottiliikkeissä, rakennussarjakaupoissa, cosplay- ja seksivälinemyymälöissä… Kahvilat ja ravintolat olivat aloittaneet päivänsä jo aiemmin tai avasivat vasta myöhemmin asiakasvirtojen käydessä kovemmiksi.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Jokaiselle tekniikkafetisistille tuntui löytyvän jotakin uutta tai sitten jotain vanhaa ja käytettyä sen mukaan, mikä kutakin miellyttää. Kaiken ”tavallisen” lisäksi kaupunginosassa majailivat vessanpönttöihin ja ostoskärryjen ja muiden kuljettimien pyöriin erikoistuneet pikkuliikkeet. Yksittäisenkin peliliikkeen valikoimien tutkimiseen voi varata tuntikausia aikaa, puhumattakaan liikkeestä liikkeeseen seilaavasta loppumattomalta tuntuvasta elektro-odysseijasta. Ja jos otakujen märät päiväunet eivät toteutuneet kauppojen tuotteita hypistellessä ja ostoksia tehdessä, he saattoivat jatkaa unelmointia erilaisissa Maid Café -paikoissa, hierontapaikoissa, revyyteattereiden ja väliseinillä intiimeihin osastoihin jaetuissa baaritiskibaareissa, joissa kimeä-ääniset sisäkkö- ja muihin fantasia-asuihin pukeutuneet nuoret naiset tarjoilivat heille virvokkeita ja leikkivät heidän kanssaan leikkejä ja joihin kävijöitä houkuttelivat myös kaduilla päivystäneet sarjakuva-asuiset neidot. Opastuksia Maid-paikkoihin tuli jo aiemmin: ”Tyttöystäväni työskentelee e-maid-kahvila-ravintolassa. Käykää siellä, jos teillä on aikaa”, virkkoi Osakan rautatieasemalla työskennellyt epätietoisia turisteja ohjeilla auttanut miestyöntekijä.

Heti Ebisucho-metroaseman vierestä löytyivät retropeleihin erikoistuneet myymälät Retro TV Game Revival ja Super Potato 7. Kummassakin oli kahteen kerrokseen lattiasta kattoon pakattuina vanhoja pelejä, alkuperäisiä pelilaitteita ja emulaattoreita, oheistuotteita, merkillisiä peliohjaimia, pelifiguureita ja keräilykortteja, joita aamupäivän tunteina raukeat nuoret ja vanhemmat miehet selailivat. Retropelikauppojen valikoimiin kuuluu myös cd- ja dvd-levyillä myytävä pelimusiikki, joka oli jaoteltu pelien ja pelivalmistajan mukaisesti. Kaupoissa pauhasivat aiheeseen liittyvät musiikit, kokeiltavat pelit ja tv-ohjelmat, kuten Game Center CX. Oikeastaan ainoa, mikä puuttui, olivat painotuotteet, kuten retropeliaiheiset lehdet ja kirjat ja julisteet. Ehkä niitä olisi saanut tiskin alta tai jostain muista kaupoista.

Satunnainen kävijä tunnisti valikoimasta yleismaailmallisia peli-ikoneita Super Mariosta, Pac-Maniin ja Final Fantasyyn. Ne toimivat liikkeiden tuotevalikoiman kiintopisteinä, ikonostaasin säteilevinä palvontakeskuksina. Japanilaisiin retropelikulttuureihin vihkiytynyt kävijä pystyi puolestaan erottamaan tarkempia nyansseja. Hän kykeni tunnistamaan erikoisuudet, kuriositeetit ja harvinaisuudet tavaroiden ja aistimusten kaikkialla läsnä olevasta vyörytyksestä. Kaupoissa törmäsi jatkuvasti oudoilta vaikuttaneisiin laitteisiin, mutta kielimuuri ja tietämättömyys suodattivat suuren osan havainnoista. Jostain löytyy varmasti myös asekeräilijä, jonka kokoelma koostuu pelikonsoleihin yhdistettävistä revolveri-, pistooli- ja kivääriohjaimista – puhumattakaan keräilijästä, joka on erikoistunut musiikki-instrumentteja muistuttaviin ohjaimiin.

Den Den Townin eli Nippombashin omassa infotoimistossa näkymää hallitsi kaupunginosan oma tunnussarjakuvahahmo, johon liittyviä tuotteita toimistossa oli myynnissä yksinkertaisista painetuista paperisuikaleista kännykkäkoruihin, kortteihin ja figuureihin. Toimistosta sai alueen karttoja, joista osaa hallitsivat Maiden Caféiden ja revyyteattereiden mainokset, visuaaliset seireeninlaulut, jotka houkuttelivat puoleensa pääkadulla ja sivukaduilla. Matkareittiään suunnitteleva kartanselailija loi huomionsa vähintään virtuaalisesti niiden vihjaileviin kuiskauksiin.

Nipponbashin infotoimiston virkailija merkitsi karttaan lisää vierailukohteita retropelikauppojen tarjontaa halajaville matkailijoille. Sakaisuji-pääkadulla ei vastaan kuitenkaan tullut enää yhtään Super Potaton 7:n ja Retro TV Game Revivalin veroista retropelikeidasta. Elektroniikkakomponenttiliikkeet myivät aurinkoenergialla toimivia leluautoja, ledivalorakennussarjoja (myös Super Marion muotoisena settinä) ja nippusiteitä, johtoja, johdonpidikkeitä ja komponentteja kaikissa kokoluokissa ja sateenkaaren väreissä. ”Tavalliset” pelikaupat, kuten Joshin, esittelivät kiiltäviä ja pauhaavia uutuuksiaan kerros ja hylly toisensa jälkeen. Niissä retro oli vain häivähdys menneestä, kapea katse Nintendo Famicomin ja muiden suurimpien japanilaissuosikkien maailmaan, joka ei ole tavoitettavissa niinkään alkuperäisillä laitteilla vaan ”Famulaatorilla” tai muilla emulaattoirella tai uusvanhoilla virityksillä, joissa vanhoihin Famicom-konsolin kuoriin on yhdistetty uusi verkkolaite ja televisioliitäntä, kenties uutta sisuselektroniikkaakin.

Uusien pelien ja retropelien hämärällä rajamailla olivat käytettyjen pelien osastot, jotka jälleenkauppasivat uusille ja häviämiskierteessä oleville pelilaitteille syötettävää tavaraa. Käytetyt pelit oli jaettu pelialustojen lisäksi joskus myös pelityyppien mukaisiin hyllyluokituksiin. Retropelipuolella moista genreluokitusta ei välttämättä ollut. Hämärän rajamailla oli jo muun muassa Sonyn Playstation 1 -konsoli peleineen. Niiden sijoittaminen retroon tai ei-retroon kuuluvaksi on lähinnä makuasia ja sukupolvikysymys. Mutta väistämättömästi Playstation 1 imeytyy kohti retromaailmaa, ja ennen pitkää sitä seuraa myös Playstation 2, vaikka sille vielä luultavasti ilmestyy myös uusia pelituotteita.

Kun pelikauppoja tutki kerros kerrokselta yhä ylemmäksi suuntautuvilla vaelluksilla, pelit sekoittuivat sarjakuviin ja dvd-elokuviin – ja sitä kautta yhä enemmän ja enemmän pornografisiin sisältöihin, jotka olivat katukuvassa läsnä vain lievempinä kiusoittelevina viitteinä, mutta jotka paljastivat enemmän liiketornien korkeuksissa, hekumien huipuilla. Joissain kaupoissa seksipeleille oli varattu kokonaisia kerroksia. PC-peleissä käyttäjä saattoi hipelöidä virtuaalisia unelmiensa kohteita molemmilla käsillä kahdella hiiriohjaimella. Hän pystyi myös luomaan unelmiensa palvelijattaria 3D-mallinnusohjelmalla vartalon kurveja ja sopivia asentoja ja vaatetuksia säätelemällä. Kuten antikvariaateissa vanhoja pornolehtiä, myös näitä pelejä myytiin käytettyinäkin. Pelikonsoleille pornografinen sisältö oli paljon harvinaisempaa, mutta tuskin aivan tavatonta.

Den Den Townin katujen sälä- ja roipekaupoissa oli niissäkin seksuaalista latausta, vaikka valtaosa tuotteista houkutteli ostajia erilaisilla tutuilla tuotemerkeillä ja brändeillä. Puolialastomat kolmiulotteiset poseerauskuvat olivat postereina kaupan, samoin hiirimatot, joissa käyttäjä pystyi tukemaan ranteensa sarjakuvahahmon kohollaan olevien rintojen väliin. Piirrettyjen ja pikselihahmojen painovoimaa uhmaavat muodot poikkesivat varsin runsaasti todellisuudesta. Lihallinen pornografia kohtasi konsumeristisen ja jopa rivon teknologiatulvan, jossa kaikesta pikseliluonteesta huolimatta kuluttaminen ja kokeminen ovat vahvasti materiaalista, fyysisesti kosketeltavaa, vaikka välillä epätodelliselta tuntuvaa fantasiaa. Vaihtoehtoa tälle edustivat lähinnä muutamat kaduilla nukkuneet ja vaeltaneet asunnottomat, jotka olivat keränneet ei-digitaalisen maallisen omaisuutensa kärryihin ja karsinoihin.

Väsymys iski ennen kuin Den Den Townin pohjoispuolella sijaitsevan ravintola- ja huvittelualueen kaksi retropelibaaria, Game Bar Continue ja Space Station Retro Videogame Bar, aukesivat. Niissä tulemme nauttimaan Space Invaders -drinkkejä joku toinen kerta.