Olen valvonut työllä. Siksi onkin luontevaa valita blogikirjoituksen aiheeksi televisiosarja, jonka päähenkilöt nukkuvat vähän ja kulkevat päivisin pussit ja tummat läikät silmien alla tuntien väsymyksen painon. Sama televisiosarja on voinut aiheuttaa katsojilleenkin väsymystä, kun yön tunnit ovat saattaneet kulua ”vielä yksi jakso” -periaatteella tuota 16-osaista sarjaa ahmien.
Saksalainen suurtuotanto Babylon Berlin sijoittuu Weimarin tasavallan aikaan vuoteen 1929. Volker Kutscherin kirjoihin perustuvassa jatkuvajuonisessa sarjassa kietoutuvat yhteen useat rikokset, sodan painolasti, poliittiset virtaukset ja populaarikulttuurin muodot erilaisia viihdykkeitä tarjoavine hämärine yökerhoineen ja baareineen. Sarjassa on seksiä, juonittelua, päihteitä ja väkivaltaa eri muodoissaan. Muistuttaa yliopistoelämää – tai sitten ei.
Historiallisen epookkiviihteen viehätys perustuu moniin asioihin. Tiedämme, mitä isossa mittakaavassa tulee, ”oikeassa elämässä” tapahtumaan, vaikka televisiosarjassa ei kaikkea kerrottaisikaan. Tiedämme, että vähän sarjan nyt nähtyjen kahden ensimmäisen tuotantokauden kuvaaman ajankohdan, alkuvuoden 1929 jälkeen lokakuussa alkaa suuri talouslama, ja että seuraavina vuosina natsit nousevat Saksassa valtaan. Tämä kaikki luo odottavan synkän sävyn sarjaan. Kansallissosialismi ja juutalaisviha näkyvät jo sarjan jaksoissa, ensin pieninä häivähdyksinä, sitten enemmän, kasvoille lyöden ja räjäyttäen.
Olen kuullut kommentteja, että sarja vaikuttaa hyvältä ajankuvalta. Tosin kommentoijilla ei tietenkään ole omakohtaista kokemusta vuoden 1929 Saksasta ja harvoin tutkimuksenkaan kautta syntynyttä käsitystä tuosta ajasta, vaikka jotkin historiantapahtumat ja aikakauden tyylipiirteet ovatkin tuttuja joko oppikirjoista tai joistain aikaisemmista viihteen tai populaarikulttuurin muodoista. Babylon Berlin siis tuntuu vastaavan ainakin sitä kuvaa, joka katsojilla on 1920-luvun lopun aikakaudesta asuineen, autoineen, rakennuksineen, tanssityyleineen ja poliittisine kiistoineen. Sarja sopii siis 1920-luvun yhteisesti kuviteltuun todellisuuteen, imaginaariseen paheelliseen 1920-lukuun.
Babylon Berlin – Zu Asche zu Staub (Video)
Hyvän historiallisen sarjan tavoin Babylon Berlin tarjoaa myös samaistumiskohteita. Tämän se tekee sekä yksilötasolla että yleisesti. Esimerkiksi sarjan tanssi- ja laulunumerot voivat vaikuttaa anakronistisilta, siis eräänlaisilta väärin ajoitetuilta elementeiltä, joissa vuodesta 1929 kertovaan sarjaan on upotettu tyylipiirteitä, jotka ovat paljon nuorempia. Yhtenä yökerholaulajana sarjassa esiintyy Bryan Ferry, joka on kuin aikakoneella siirretty vuosituhannen lopulta taaksepäin.
Musiikki mukailee vanhaa, mutta se ei ole sitä. Samaten mukaelmia ovat yökerhon tanssinumerot, jotka alleviivaavat yhteyttä tuoreempaan diskokulttuuriin. Tuntuu siltä, että tekijät ovat tällä tavoin saattaneet haluta korostaa ilmiöiden pitkäkestoisuutta ja luoda realistisuuden, autenttisuuden ja sukulaisuuden tunteen katsojille ilman yksi-yhteen esitystapaa. Diskottiin ja piiskattiin sitä ennenkin.
Monet katsojat tulkitsevat sarjaa myös muuten suhteessa nykyaikaan. Onko 2010-luvun lopun Babylon Berlin allegoria nykytilanteesta? Elämmekö me nyt taas jonkinlaista uutta Weimarin tasavallan aikaa, jossa ääriliikkeet nostavat päätään ja provosoivat levottomuuksia? Elämmekö taas aikaa, jossa suuryritykset ovat sekaantuneet hämärähommiin ja jossa viranomaistoimijoiden riippumattomuuteen ei voi luottaa? Onko sarjaa katsottavana varoituksena? Liiallinen yhtymäkohtien hakeminen on kuitenkin turhaa. Ennen oli ennen, nyt on nyt, kuten Lapinlahden linnut -yhtye on todennut.
Babylon Berlin -sarjan katsominen on tietenkin ainakin osittain eskapismia, todellisuuspakoa. Mutta se on sellaista eskapismia, joka jää raapimaan ihoa. Se ei jätä kokonaan rauhaan. Varsinkin yöllä katsottuna sarja ja sen henkilöt tulevat uniin. Ja jos unet muuttuvat painajaisiksi ja herättävät, silloin ei auta muu kuin ottaa uusi jaksoannos tai etsiä netistä lisää sarjaan liittyvää tietoa.
Koneen kokemu(y)s 