Archive for huhtikuu 2009

Jugend-uimahalleja

huhtikuu 30, 2009

Liikuntaa on tullut harrastettua täällä Itävallassa turhan vähän, mutta olen yrittänyt käydä Wienissä uimassa (linkki Wienin uimaloihin). Ensin kävin muutaman kerran Amalienbad-uimalassa, jota kehuttiin matkaoppaassa. Halli olikin hieno, 1900-luvun alussa rakennettu Jugend-uimala, jonka ilmeisesti 1980-luvulla tapahtuneessa remontissa oli kohtalaisen hyvin onnistuttu säilyttämään paikan tunnelma. Amalienbad meni kuitenkin kiinni jo huhtikuun alkupuolella, jonka jälkeen pidin pari viikkoa uimataukoa.

Viime viikonloppuna ajoimme sattumalta raitiovaunulla Jörgerbadin ohi, ja sekin rakennus vaikutti ulkoa viihtyisältä. Halli osoittautuikin suunnilleen Amalienbadin ikäiseksi ja tyyliseksi: allasosastoa kiertävät parvet, joilta löytyvät puhuhuonetilat ja erilaisia palveluita. Jörgerbadin viimeisimmästä remontista ei liene kovin kauan aikaa, ja se olikin paremmassa kunnossa kuin Amalienbad. Se ei kuitenkaan ollut sisältä yhtä vanhahtavan viihtyisä.

Yhteistä molemmille uimahalleille on se, että erilaisia allasvalvojia tuntuu riittävän paljon, vesi on lämpimämpää kuin Suomen uimahalleista, aulakahvilasta saa viiniä ja olutta ja lippukassa ja kaapinavaimien antopiste ovat erillisiä. Uimaetiketti myös eroaa suomalaisesta. Altaassa uidaan sikin sokin, eikä esim. kierretä allasta tai ratoja vastapäivään. Näissä halleissa ei ole omia ratoja kuntouimareille.

Saunassa en ole vielä käynyt, sillä saunoihin on oma, kallis maksunsa. Niissä on myös joskus perhevuoroja, joka tarkoittaa sitä, että yksinäiset miehet tai miesryhmät eivät saa mennä saunomaan ilman naisseuraa ja/tai lapsia. Naku-uintiakin Jörgerbadissa näyttäisi olevan lauantaisin, mutta nakutunnit päättyvät nyt huhtikuun lopussa, joten ne jäävät kokeilematta.

Mainokset

Kummia hakusanoja

huhtikuu 28, 2009

Aika ajoin on hauska katsoa, millä hakusanoilla ihmiset ovat etsineet sisältöä blogistani ja ”Tietokoneen takapuoli” -blogikirjasta. Tänään suosituimpia hakutermejä olivat olleet seuraavat: ”the social meaning of money, nenä ja kone yhteistyössä, wien graz, pornokuvan käyttö lapsille hoitotyössä, teemat tietokoneeseen”. Tuon ”wienin” ja ”grazin” ymmärrän, mutta muut menevät aika lailla ohi tajuntani.

Aikaisempien hakusanojen perusteella voisin päätellä, että monet haut kohdistuvat teknisiin seikkoihin, kuten tässä luultavasti tuo ”teemat tietokoneeseen”, millä viitataan ehkä Windowsin ja muiden käyttöliittymien työpöytäteemoihin. Aiemmin paljon hakuja on tehnyt myös sanoilla ”tietokoneen liittimet”, mikä kuuluu samaan kategoriaan.

Mutta nuo nenät ja koneet, pornokuvat ja hoitotyöt. Niiden selittämiseen minulla ei ainakaan juuri nyt riitä mielikuvitusta. Tai ainahan hakea voi kaikkea. Eri asia on, mitä löytää.

Spämmäävä roskapostintorjuntaohjelma

huhtikuu 27, 2009

Sain tänään kaksi sähköpostia eräältä toiselta yliopistomme työntekijältä. Viestin sisältö oli sama, mutta otsikko vaihteli:

”Hyvä Jaakko, / Muista laittaa minut hyväksyttyjen listalle

Minä käytän roskapostisuodatinta, kuten varmasti sinäkin.
Olen laittanut sinut hyväksyttyjen listalle, mikä tarkoittaa, että vastaanotan kaikki lähettämäsi sähköpostiviestit.

Olisin iloinen, jos sinäkin laittaisit minut omalle hyväksyttyjen listallesi.

Jos sinulla ei ole roskapostisuodatinta, suosittelen sinulle SPAMXXXrin suodatinta. Se on ilmainen roskapostisuodatin, joka soveltuu Outlook ja Outlook Express -käyttöliittymiin.

Hae se ilmaiseksi tästä osoitteesta:
XXXXX

Toivon sinun laittavan minut hyväksyttyjen listalle, jotta voimme tulevaisuudessakin lähettää sähköpostia toisillemme turvallisesti.

Parhain terveisin, XX”

Varsinkin koska viesti tuli kahdesti, epäilykseni heräsi. Oliko kyse virusviestistä tai troijalaisesta, joka oli naamioitu niin, että kyseinen viesti olisi tullut lähettäjähenkilöltä? Vai oliko joku virusohjelma lähettänyt viestin hänen koneeltaan hänen tietämättään?

Raportoin asiasta yliopiston tietoturvaan, joka kertoi että kyseessä on ihan oikea, monessa lehdessäkin kehuttu ohjelma. Ohjelma oli kuitenkin lähettänyt viestejä käyttäjän tietämättä joko osaan tai kaikkiin henkilön sähköpostiosoitekirjassa mainittuihin osoitteisiin. Yliopiston tietoturvassa ei oltu erityisen innoissaan moisesta ohjelman ”aktiivisuudesta”.

Minusta tapaus on huvittava. Kehuttu roskapostin torjuntaohjelma spämmää itse käyttäjän tietämättä markkinointitarkoituksissa.

Pata-Pata-Pata-Pon

huhtikuu 27, 2009

Kotonamme on viime päivät pelattu PSP-käsikonsolin Patapon-peliä, joka yhdistää hauskalla tavalla musiikkipelin ja reaaliaikaisen taktiikkanaksuttelun. Täytyy tunnustaa, että peliaiheisista tutkimushankkeista huolimatta olen välillä sen verran ulkona peliskenen muotiasioista, etten ollut hankkinut yli vuosi sitten ilmestynyttä Pataponia aiemmin (lisätietoja pelistä esim. Wikipediasta). Pelistä on ehtinyt ilmestyä jo kakkosversio, mutta aloitimme oman pelaamisen kuitenkin ykkösestä. Peli on kyllä PSP:n pelitarjonnan huippua, ja kotona saa käydä jatkuvaa taistelua pelivuoroista.

Patapon-hahmot palvovat pelaajaa, mikä hivelee itsetuntoa :)

Patapon-hahmot palvovat pelaajaa, mikä hivelee itsetuntoa 🙂

Patapon on siitäkin hauska esimerkki, että luultavasti monen muun pelin lailla YouTube-videot on siinä valjastettu peliohjeiden antamiseen. YouTubesta löytyy nimittäin pelaajien tekemiä vihjevideoita, joiden avulla pelin kiperät kohdat selviävät ja jotka antavat vinkkejä pelihahmojen kehittämiseen (esimerkki).

Toscaa festivaaleilla

huhtikuu 26, 2009

Perjantai-iltana kävimme Wienin Minoriten-kirkossa kuuntelemassa Tosca-nimisen konemusiikkiyhtyeen ”No Hassle” -levynjulkkarikeikkaa. Kyse siis ei ollut Puccinin oopperasta.
Koska olin taas pölähtänyt paikalle Grazista samana päivänä, en ollut katsonut etukäteen, mistä bändistä oli edes kyse. Konsertti kuului Wienin kaupunkifestivaaliin, ja se oli ilmainen. Onneksi saavuimme kirkolle tuntia ennen konsertin alkua, sillä paikalle oli jo silloin kertynyt jonoa. Lopulta jono kiersi ympäri suunnilleen koko kirkon, ja me onnistuimme pääsemään sisään melkein viimeisten joukossa – osittain siksi, että pimeän tultua härskeimmät etuilijat sulautuivat jonon alkupäähän.
Keikka oli ok, sellaiset kolme tähteä viidestä. Kirkossa oli visualisointeja. Kolme keski-ikäistä muusikkoa (joista kahdella Scorpions-tyyliset pitemmät kiharat, ei sentään viiksiä) soitti akustisilla mausteilla varustettua elektronista musiikkia, joka minulle toi vähän mieleen Tangerine Dreamin uudemman tuotannon. Parhaimmat jaksot olivat sellaisia, joissa kirkkoon eri puolille sijoitetut kaiuttimet tuottivat tilaääniä, muun muassa sateen solinaa, kuiskauksia ja puhetta. Konserttipaikkana holvikirkko – koleudestaan huolimatta – oli kiinnostava.
Googlasin bändiä ja levyä keikan jälkeen, jolloin sitten selvisi, että Tosca on itävaltalaisten Richard Dorfmeisterin and Rupert Huberin 1990-luvun puolimaista pystyssä ollut yhtye. Itselleni ja varmaan monelle muullekin Dorfmeister on tuttu Kruder&Dorfmeister dj-kaksikosta, joiden tuotantoa edelleenkin pidän kyllä parempana kuin livenä kuulemaani Toscaa. Ei se huono ollut, mutta ei mitään kovin mullistavaakaan.

Olen roskapostittaja – Kiitos Yle!

huhtikuu 23, 2009

Euroviisujen esikatseluvideoista innostuttuani päätin kommentoida Espanjan videota Ylen nettisivuilla. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun olin kommentoimassa yhtään mitään asiaan Ylen sivuilla – aiemmin tällä viikolla tosin osallistuin kiltisti käyttäjäkyselyyn Ylen etusivusta. No kuinkas kävikään kommenttini kanssa:

Ilmeisesti minun kommenttini oli asiattomampi kuin läpi päässeet kultivoituneet euroviisuanalyysit. Vai olenko epäilyttävä, mahdollinen lupamaksuton salakatselija, kun vielä näin ulkomailta Ylen sivuilla olevaa aineistoa kommentoin? Niin tai näin, laitoin palautetta (klikkaa kuvia nähdäksesi ne isompina):

Arkea IAS-STS-yksikössä

huhtikuu 22, 2009

Olen taas viettämässä työviikkoa Grazissa tieteen ja teknologian yhteiskunnallisen tutkimuksen yksikössä (IAS-STS). Jotta asia ei olisi liian yksinkertainen, yksikkö ei ole osa Grazin yliopistoa tai teknillistä yliopistoa – vaikka tekee yhteistyötä molempien kanssa (mm. niiden opiskelijoita osallistuu yksikön seminaareihin). Hallinnollisesti yksikkö kuuluu Klagenfurtin yliopistoon, vaikka onkin varsin itsenäinen. Toisaalta, tämä ei omiin yliopistokeskuskuvioihin verrattuna kuulosta yhtään kummalliselta 🙂

Muutamat ensimmäiset viikon täällä ovat sujuneet varsin rauhallisesti omiin artikkeliprojekteihini keskittyen. Työtilassa, jossa majailen, on muutamia muita tutkijoita, jotka niin ikään keskittyvät omiin juttuihinsa. Ne liittyvät muun muassa energiapolitiikkaan sekä geenimuunneltuun ruokaan. Viime viikolla yksi tutkija esittelikin tutkijaseminaarissa mielenkiintoista väitöskirjatyötään, joka liittyy paikallisen tason mahdollisuuksiin rajoittaa  geenimuunneltujen kasvien tai eläimien tuotantoa Yhdysvalloissa ja EU:ssa.

IAS-STS-yksikössä on muutamia tutkimusryhmiä, jotka keskittyvät muun muassa nimenomaan geeniteknologiaan ja ympäristöön, tieteen ja teknologian sukupuolisuuden tutkimukseen, energiateknologioiden yhteiskunnallisiin merkityksiin sekä informaatio- ja kommunikaatioteknologioihin. Oma ensisijainen artikkeliprojektini täällä linkittyy nimenomaan tietotekniikan sekä sukupuolisuuden tutkimukseen. Teen englanninkielistä versioita ”Tietokone rakkauden työkaluna” -teemasta, jota olen käsitellyt aiemminkin. Sen ohella pyrin edistämään myös Internetin kulttuuriseen omaksumiseen ja retropelaamiseen liittyviä tutkimusaiheitani.

Rakkaus-teemaa esittelen täällä julkisesti ensimmäisen kerran kansainvälisessä seminaarissa parin viikon kuluttua. Seminaariin on tulossa noin 50 osallistujaa eri puolilta maailmaa. Yritän kerätä täältä vielä lisää sopivaa kuva-aineistoa esitelmää varten, vaikka teksti alkaakin olla jo kasassa.

”Ei näytetä tekijänoikeudellisista syistä”

huhtikuu 21, 2009

En ole toistaiseksi hankkinut täällä kirjastokorttia tai ostanut mistään lukemista. Hesaria ja Satakunnan Kansaa emme kääntäneet tänne, emmekä lue niiden näköispainoksia netistä. Asunnossa ei ole telkkaria. Median seuraaminen on siis pitkälti netin varassa.

Suomen uutisnälkää tyydyttävät erityisesti Ylen ja joidenkin lehtien nettisivustot. Joskus olisi kuitenkin kiva katsella liikkuvaa kuvaa, ja tällä hetkellä suomalaiset pääkanavat tarjoavatkin runsaasti ohjelmaa ”nettitelevisioissaan” – ainakin teoriassa. Tekijänoikeussyistä esimerkiksi ulkomaisia sarjoja tai tiededokumentteja ei välitetä netin kautta Suomen ulkopuolelle. Kaikki kunnia suomalaiselle tv-tuotannolle, mutta ei täällä koko ajan viitsisi seurata ainoastaan Ylen tv-uutisia (koska uutiset voi lukea netistäkin), Subin Jugistyleä tai Nelosen Salmis-showta. Toistaiseksi olen nauttinut kaikkein eniten lähinnä vanhoista Extreme Duudson -jaksoista, mutta taidan turvautua jatkossa enemmän nettiradioihin ja ulkomaiseen netti-tv-tarjontaan.

Museomagiaa

huhtikuu 20, 2009

Tämän postauksen mystisyyttä lisää se, että se hävisi yhden kerran jo kokonaan: kun olin kirjoittanut tekstin ja yritin lähettää sitä, se katosi johonkin bittitaivaaseen. Tämä on uusi versio – ja osin erilainen kuin alkuperäinen.

Tietyissä museoissa on vain sitä jotakin. Kun vaeltelee joidenkin suurten museoiden hämärissä saleissa, tulee vaikutelma salaperäisten voimien läsnäolosta. Tulee olo, että sulkemisajan jälkeen museoissa tapahtuu kummia: niiden esineet heräävät eloon tai niissä järjestetään salaseurojen kokouksia ja riittejä.

Vaikutelmaa ei ole omiaan vähentämään, jos on lukenut Umberto Econ Foucault’n heilurin. Se lähtee liikkeelle ja huipentuu Pariisin Arts et Metiers -teknologiamuseoon. Foucault’n heiluri on teos kollektiivisesta pakkomielteestä, hulluudesta, jonka kouriin joutuneelle kaikki palaset loksahtavat paikalleen ja kaikki teoriat selittävät toisia. Dan Brownin Da Vinci -koodi on vain laimea variaatio vähän vastaavasta historia- ja kooditeemasta ilman samanlaisia ihmisen psyyken ja lähdekritiikin tarkastelun tasoja – viihdyttävä teos toki sinällään.

Pariisin teknologiamuseossa en ole vieraillut, mutta olen tuntenut maagisia museofiboja muutamassa muussa paikassa. Ehdoton vierailukohde on Münchenin Deutsches Museum ja erityisesti sen kellarin eksyttävä ”hiilikaivos”, joka myös Econ kirjassa ja joissakin muissa fiktiivisissä teoksissa mainitaan. Kolonialistisemmasta näkökulmasta omaa taianomaisuutta on myös Amsterdamin Tropenmuseumissa. Pohjoismainen suosikkini on Uppsalan yliopistomuseo Gustavianum ja erityisesti sen anatominen teatteri, joka tuo jotenkin mieleen Kubrickin Eyes Wide Shut -elokuvan tunnelmat.

Wienistä löytyi uusi lisä edelliseen listaan. Valtava, tiettyä kirkkomaista uskonnollisuutta ja mahtipontisuutta sisustuksellaan henkivä luonnonhistoriallinen museo (Das Naturhistorische Museum Wien) laittoi sekin mielikuvituksen liikkeelle. Vaikka kellarikerroksessa lähdettiinkin liikkeelle Vivariumista, elävien matelijoiden, kalojen ja hyönteisten osastosta, museon pääantia ovat elottomat objektit, jotka kuitenkin heräävät eloon viimeistään kävijän mielikuvituksessa.

Museon ykkösesine lienee 25 000 vuotta vanha taidokkaasti kaiverrettu Willendorffin Venus, jonka sijoittelu korostaa pienen artefaktin kulttimaisuutta ja taikuutta. Venus on esihistoriallisen näyttelyhallin keskellä omassa pimeässä huoneessaan. Hahmoon on kohdistettu yksi ainoa valo, ja vitriinin voi kiertää. Pienessä tilassa ilmastoinnin huminat ja lamput särinä syöpyvät mieleen niin, että ne vaikuttava museokäyntiin koko vierailun ajan.

Kuva Willendorfin Venuksesta tehdystä hologrammista

Luonnonhistoriallisessa museossa on toinen toistaan seuraavia saleja, joihin instrumentti-, eläin- ja mineraalikokoelmia on aseteltu tietynlaista fetisististä pakkomiellettä muistuttavalla tavalla taksonomisiksi suurkokoelmiksi, jotka olemassa olollaan tekevät museostaan elämyksellisen paljon paremmin kuin joku multimediaesitys tai kokeiltava laite. En tiedä, voiko tätä kokemusta kutsua yleväksi, mutta vaikuttava museotila itsessään, esinekokoelmat sekä yksittäiset Willendorfin Venuksen kaltaiset kulttiesineet (monessakin mielessä) yhdessä synnyttävät sen museoelämyksen, jota uuden teknologian keinoin niin usein turhaan tavoitellaan.

Wienin luonnonhistoriallisessa museossa uuden museomedian käyttö on maltillista; se sulautuu vanhaan, 1800-luvun arkkitehtuuriin, patsaisiin ja maalauksiin. Valaistuksen ja ikkunalasimaalausten käyttö on taidokasta, eikä kävijälle tarjota turhan paljon omaa tekemistä – vaikka sitäkin on lastenosastoineen ja viihtyisine kahviloineen. Suosittelen käyntiä luonnonhistoriallisessa museossa – erityisesti sellaiseen aikaan, että muita kävijöitä on vähän ja jolloin voi erityisessä tavalla uppoutua museon hämärään tunnelmaan.

Digitale Kultur

huhtikuu 19, 2009

Eilen, Steiermarkin alueen ruoka- ja juomafestivaalien jälkeen (voileipää, savustettua kinkkua, valkoviiniä, punaviiniä, omenaviiniä, ”kinkkusushia”, uppopaistettua piirakkaa, juustoa jne.) vyöryimme jälleen Museum Quartieriin ja ensin sen digikulttuuriosaan (Quartier für Digitale Kultur). Ohjelmassa oli käynti Subotron-retropelikaupassa, josta tällä kerralla mukaan tarttui joitain tuliaisia ja itselle Space Invaders -paita. Valitettavasti vitriinissä ollut hieno Pac-Man-lautapeli ei ollut myynnissä. Tuo Pac-Manhän on selvästi jopa mobiilipeli, koska se on minikokoinen magneettinappulaversio.

Paitojen lisäksi ostettavina oli kuitenkin esimerkiksi vanhoja elektroniikkapelejä sekä retropeliaiheisia tuotteita, kuten Space Invaders -jääkuutiomuotteja, robottiavaimenperiä, kelloja ja niin edelleen.

Digitaalisen kulttuurin korttelissa järjestetään myös luentoja ja työpajoja ja siellä on elektronisen taiteen taiteilijaresidenssi.