Olin taannoin keskustelussa, jossa minulle todettiin tiettyjen palkkaerojen selittyvän ”historiallisilla syillä”. Kun kyse oli tutusta laitoksesta ja sen oppiaineista ja historioitsija puhui historioitsijalle, ymmärrys oli molemminpuolinen. Minä tiesin, mistä keskustelukumppanini puhui. Palkkaerot perustuvat (muun muassa) ajan saatossa (kyse ei kuitenkaan ole yleensä kuin muutamasta vuosikymmenestä) syntyneeseen henkilöstörakenteeseen ja sen liikevoimaan.
Ymmärsin selityksen, ja olen itsekin käyttänyt monesti sitä samaa, ääneen tai itse asioita pohdiskellessani. ”Historialliset syyt” ovat voineet vaikuttaa vaikkapa tutkintovaatimusten (eli opetusohjelmien) sisältöön ja muutoshitauteen, tutkimusprojektien muodostumiseen ja vaikkapa tohtorikoulutettavien rahoituksen saamiseen (tai saamattomuuteen), yhteistyöverkostoihin ja -suhteisiin, verkkosivustojen päivitystapoihin ja niin edelleen – pelkästään tiedemaailman sisäisessä toiminnassa. ”Historiallisia syitä” on tietenkin myös kaikkialla muualla.
Selityksen ymmärtäminen ei kuitenkaan tarkoita samaa kuin sen hyväksyminen. Ja selityksiä on erilaisia. Selitykset voivat tarkoittaa esimerkiksi vallitsevan tilanteen perustelua aiemmin tapahtuneella tai tapahtumakuluilla; selitys antaa tilanteelle syyn. Tilanne on syyn seuraus. Toisaalta selityksellä voi perustella sitä, miksi jokin asia on oikeutettu tai ei ole oikeutettu. Tällöin selittämiseen tulee vahvemmin moraalinen tai jopa oikeudellinen ulottuvuus.
Monesti historiallisilla syillä selittäminen on (retorinen) keino, jonka avulla nostetaan kädet pystyyn: historiallinen syy on ikään kuin ylihistoriallistava perustelu. Aiemmin on tapahtunut jotain, joka determinoi nykyistä tilannetta. Deterministisen puheen lisäksi kyse voi tutkimuskielellä olla reifikaatiosta tai imperatiivista. Yhtä kaikki, se tarkoittaa rakennepuhetta, jossa todetaan ilmiöiden pysyvyys tai se, että vallitsevan tilanteen muuttamiseen vaaditaan joko valtavasti voimaa tai paljon aikaa. Mitään ei voi tehdä – tai ei ainakaan paljon mitään. Ei ainakaan yksilö. Tässä asemassa ja tässä ajassa.
Mutta onko tilanne sittenkään ihan tuollainen? Muun muassa konstruktionistinen tutkimus on lähtenyt siitä, että ilmiöiden rakentumisen historiallisten ulottuvuuksien osoittaminen voi toimia lähtökohtina, jotka eivät osoita turhaa taistelua tutkainta vastaan vaan toimivat liipaisimena, joka osoittaa muutoksen tarpeen ja mahdollisuuden. ”Historiallisen syyn” tunnistaminen on alkupiste matkalla (mahdollisten) epäkohtien korjaamiseen.
Koneen kokemu(y)s 