Miltä tuntuu palata vanhojen omien tutkimustensa pariin? Entä miltä tuntuu lukea muiden tulkintoja omista tutkimuksista? No pahalta. Ei aina, mutta usein.
Muiden tulkinnoista ei aina tunnista itseään ja sanomisiaan. Toki lukijoilla on oikeus omiin tulkintoihinsa, mutta joskus he ovat laiskoja tai tarkoitushakuisia; eivät lue tarkasti tai siteeraavat ja tulkitsevat lukemaansa myöhemmin ulkomuistista omien tarkoitusperiensä mukaisesti.
Omat aiemmat tutkimustekstit herättävät joskus innostusta, joskus taas jopa nolostumisen tunteita. Innostus saattaa olla vähän samantapaista kuin vanhojen matkakuvien äärellä. Kun itse matkasta on kauemmin aikaa, jo pelkät kuvat nostalgisoituvat ja näyttävät paremmilta kuin heti matkan jälkeen.
Kun tutkimustekstiin tulee etäisyyttä, muistikuvista on hävinnyt ainakin osa siitä epävarmuudesta ja työn taakasta, joka on ollut harteilla tutkimusprosessin aikana ja heti sen päätyttyä. Pidempää omaa tekstiä, kuten vaikkapa väitöskirjaa vuosien jälkeen lukiessa sitä miettii, että kylläpä minulla on joskus ollut aikaa ja kärsivällisyyttä perehtyä syvällisesti johonkin tutkimusaiheeseen, aineistoon ja tutkimuskirjallisuuteen. Tekstin sujuvuuskin voi yllättää. Ainakin minä nautin usein oman tekstin lukemisesta.
Mutta kuten totesin, ei se vanha teksti aina niin hyvältä tunnu. Joskus huomaa, kuinka nuorempi minä on ollut löperö ja epätarkka tutkija, käyttänyt käsitteitä vähän sinnepäin, viittaillut huolimattomasti eikä ole tuntenut tutkittaviaan tai ilmiöiden taustoja riittävästi. Aiempi tutkimustapa saattaa sekin tuntua epäkypsältä, jopa vanhentuneelta.
Ei haittaa, että omat aiemmat tekemiset laittavat tutkijan mietteliääksi. Niin pitääkin olla. Tutkijan pitää olla itsensä suurin ja paras kriitikko. Itsekritiikki on sukua (itse)reflektiolle, mutta kritiikki kohdistuu meneillä olevan tutkimuksen sijasta pikemminkin aiempiin tutkimuksiin ja näkyy tutkijan uusissa kirjoituksissa. Kritiikki ei tarkoita aina moitetta vaan punnitsevaa ja huolellista arviointia.
Epäile itseäsi, punnitse ja aina kyseenalaista – tai vähintään kontekstualisoi – aiemmat omat päätelmäsi ja tutkimuksesi. Millä perusteilla ja miltä pohjalta ne olet tehnyt? Mitä heikkouksia niihin liittyy ja miksi? Miten tilanteet ja ymmärrys ovat muuttuneet?
Uskalla uudelleenarvioida totuutesi ja opinkappaleesi, joihin olet ihastunut. Lue, mitä oikeasti olet aiemmin kirjoittanut, äläkä siteeraa itseäsikään vähän sinnepäin. Uskalla kritisoida myös ohjaajiesi ja työtovereidesi tutkimuksia. Tällä tavalla teet palveluksen sekä itsellesi että heille.
Itsekritiikki ei kuitenkaan saa johtaa lamautumiseen, tilanteeseen, jossa tutkija ei uskalla enää kirjoittaa mitään uutta. Kritiikin ja itsekritiikin pitää pikemminkin olla moottori ja uuden tiedon tuottamisen ehtymätön lähde.
Koneen kokemu(y)s 