”eikä ole myöskään joutunut Mahjongin pauloihin” – Mahjong-”kuume”, jota ei oikein Suomessa tullutkaan

Olen kirjoittanut aiemmin useista sotienvälisen ajan ”pelikuumeista” eli pelejä koskeneista muodeista. Niillä on ollut eroja ja vaihtelevia elinkaaria, mutta myös yhtymäkohtia. Ainakin yksi sotienvälisen ajan pelikuume on vielä käsittelemättä, nimittäin Mahjong-kuume, mutta se oli Suomessa laimea verrattuna esimerkiksi Yhdysvaltoihin.

Iltalehti kirjoitti 11.12.1924 Walesin prinssi Edwardista, Iso-Britannian kruununperillisestä, joka oli edellisenä kesänä täyttänyt 30 vuotta. Iltalehti perusti henkilökuvansa brittiläisen lehden tekstiin, jossa kuvailtiin prinssin ulkonäköä, urheilullisuutta ja muita harrastuksia. Jutun mukaan prinssi oli innokas urheilumies, mutta ei ole ”juuri ensinkään klubimies”. Hän ei viihtynyt sisällä huoneissa, eikä ”ole innostunut korttipeliin, välittää vielä vähemmän biljardista, eikä ole myöskään joutunut Mahjongin pauloihin.”

Walesin prinssi oli tuolloinkin aikansa seurapiirijulkkis, jonka tekemisiä seurattiin tiiviisti ja jonka mieltymykset vaikuttivat myös suuren yleisön kulutustottumuksiin. Jutun viittaus Mahjongiin osoittaa sen, että pelistä oli tullut puhuttu muoti-ilmiö. Pelin suosio ei kuitenkaan ilmeisesti koko Euroopassa uutisoinnista ja keskustelusta huolimatta noussut ollenkaan samalle tasolle kuin Yhdysvalloissa, jossa pelistä oli leivottu suosittua muun muassa taitavan markkinoinnin ansioista ja jossa maan kiinalaiset siirtolaiset aiheuttivat omat jännitteensä mutta samalla tuottivat tietynlaisen kulttuurisen pohjan pelin käsittelylle.

Mahjong-kuumeen yhdysvaltalaisesta merkityksestä kertoo muun muassa se, että tapauksesta on olemassa jonkin verran historiatieteellistä tutkimusta, toisin kuin monesta muusta saman aikakauden pelikuumeesta. Mahjong on kiinalainen peli, jota pelataan dominon tapaisilla palikoilla. Vaikka pelille esimerkiksi 1920-luvulla toisten pelien tapaan hahmoteltiinkin vuosisataisia tai jopa tuhantisia historiallisia juuria, pelin tuolloinen muoto oli käytännössä keksitty Shanghain ja sen vieressä olevan Ningbon satamakaupungin alueella 1800-luvun puolivälissä ja Mahjong oli saanut vaikutteita dominon lisäksi joistakin korttipeleistä. Historioisija Mary Greenfieldin (2010, 333–334) mukaan peliä pelattiin aluksi korteilla, mutta ”materiaalinen käänne”, jossa korteista siirryttiin luisiin tai bambusta tehtyihin palikoihin lisäsi pelin suosiota Kiinassa, koska peli ei ollut ainoastaan mukava ajanviete vaan esineenä tai esineryhmänä kaunis. Greenfield esittää, että tämä materiaalinen käänne kutsui myös länsimaista orientalistista eli itään kohdistuvaa viehätystä ja eksotisointia puoleensa.

Mahjongin suosio alkoi 1920-luvun alussa Yhdysvalloissa erityisesti yläluokan keskuudessa. Peli tunnettiin myös nimellä Mah-Jongg, joka oli yhden keskeisen myyjän varaama tavaramerkkinimi, ja kilpailijat sitten keksivät pelille myös monia muita hieman erilaisia nimiä (Greenfield 2010, 339).  Pelin pelaaminen oli Yhdysvalloissa osa orientalistista eksotiikkaa, ja pelisessioita järjestettiin aluksi usein niin, että osallistujat pukeutuivat itämaisiin asuihin ja pelipaikka oli sisustettu kuvitellun kiinalaisen tyylin mukaisesti. Mahjongin performatiivisuudesta ja sukupuolesta kirjoittanut historioitsija Annelise Heinz (2016, 35–37) toteaa, että peli käsitettiin Yhdysvalloissa pian naisten peliksi, mikä ei ollut ollenkaan kansainvälisesti ilmiselvää, koska peliä olivat pelanneet esimerkiksi bisnesmiehet (ja peliin voitiin liittää myös uhkapelielementtejä). Kiinassa Mahjong tosin oli vahvemmin alempien luokkien peli, ja Yhdysvalloissa luotiin Heinzin mukaan siitäkin syystä pelille syntymyytti, joka korosti pelin keksittyä aristokraattista alkuperää, perinteisyyttä ja hienostuneisuutta. Heizin tulkinnan mukaan yhdysvaltalaisen Mahjong-kulttuurin keskiössä olikin ajatus yhdysvaltalaisen peliversion autenttisuudesta ja siitä, että pelaajat samaistuivat kiinalaiseen muinaiseen sivistys- ja valtakauteen eivätkä sen hetkiseen käsitykseen kiinalaisten ja Kiinan alennustilasta.

Mahjong levisi yläluokan keskuudesta laajemmalle muun muassa sitten, kun pelivälineitä alettiin tuottaa teollisesti halvemmista materiaaleista (Greenfield 2010, 332). Yksi syy leviämiselle oli myös keskiluokan vaurastuminen ja eksotiikkaa koskeva kiinnostus, joka kohdistui osaltaan myös kiinalaisiin ilmiöihin (Heinz 2016, 39). Mahjong-buumin aikana itse pelin lisäksi tuotettiin runsaasti sitä koskevia kirjoituksia, opaskirjoja ja peliohjeita, suosittuja lauluja, teatteriesityksiä, elokuva ja muita populaarikulttuurin tuotteita. Mary Greenfield (2010, 347) lausuu, että vuoteen 1924 mennessä Yhdysvalloissa kaikki tiesivät Mahjongista – kiitos joukkoviestinnän ja lähes kaikilla oli mahdollisuus pelata peliä – kiitos teollisen valmistusteknologian.

Mahjong-aiheiset tuotteet, keskustelu ja itse pelitilanteet kierrättivät pelaamiseen ja esimerkiksi kiinalaisuuteen sekä sukupuolirooleihin ja seksuaalisuuteen liittyviä stereotypioita. Annelise Heinz (2016) pohtii myös sitä, että osallistuminen Mahjong-kuumeeseen saattoi olla toisen tai kolmannen sukupolven eurooppalaisperäisille siirtolaisille tapa osoittaa sulautumista osaksi valkoisten amerikkalaisten joukkoa. Osa alempien luokkien Mahjong-pelaajista omaksui myös pelisessioiden itämaista puku- ja tavaraeksotiikkaa, mutta eivät kaikki. Heinzin mukaan ”autenttisen” Mahjongin pelaaminen oli – ristiriitaista kyllä – yhtä aikaa tapa paeta modernin elämän vaatimuksia mutta toisaalta tapa muodin ja kulutuskulttuurin kautta liittyä osaksi moderniteettia.  Greenfeldin (2010, 358) mukaan taas vallitsevat käsitykset luokasta, sukupuolesta ja rodullisuudesta amerikkalaisessa yhteiskunnassa tarjosivat monia käteviä tapoja myydä yhä enemmän Mahjong-pelipaketteja ensin rikkaille, sitten keskiluokkaisille naisille ja lopuksi jokaiselle tavalliselle amerikkalaiselle. Hän jatkaa, että tästä huolimatta Mahjong-pelilaatikko sisälsi muutakin kuin palikoita ja muita pelivälineitä: sen mukana tuli implisiittinen viesti, että kiinalainen kulttuuri oli yksinkertaista ymmärtää, sillä oli hauska pelata, sen pariin pääsi helposti ja se oli verraten vaaratonta.

Mary Greenfieldin (2010, 332) esittää, että mitä suositummaksi Mahjong tuli Yhdysvalloissa, sitä enemmän se alkoi mennä muodista. Hänen mukaansa suurin Mahjong-kuume oli Yhdysvalloissa vuosina 1922–1924. Senkin jälkeen peliä myytiin ja pelattiin, ja siirtyminen kiinanalaisista korkeiden tullimaksujen alaisista tuotteista kotimaiseen valmistukseen ja bakeliitin sekä vastaavien muovinkaltaisten materiaalien käyttöön halvensi pelin hintaa. Samalla peli kuitenkin etääntyi entisestää Kiinasta, ja Mahjong tuli pelin lisäksi tutuksi jopa näyttelyvoittajakoiran, pooloponin, tanssiaskeleiden sekä majoneesipohjaisen salaatin nimenä. (Greenfield 2010, 351.)

Entä millainen oli pelin suosio Suomessa? Oliko täällä yhtään samantyyppistä pelikuumetta kuin Yhdysvalloissa? Ainakin lehtitietojen perusteella Mahjong tuli Suomeen yhdysvaltalaisen pelikuumeen loppupuolella tai vasta sen jälkeen eli vuosina 1924–1925. Mahjong tuli Suomeen tavallaan käänteisesti eli ensin massayleisölle sopivalla tavalla, vasta sitten kalliimpina versioina. Ensin peli julkaistiin keväällä Otavainen-lukemistolehden liitteenä vuositilaajille tarkoitettuna kartongille väripainettuna lisäetuna (ks. Otavaisen Mahjong-mainos Ssd 20.2.1924). Otavaisessa julkaistiin 28.5.1924 myös kuvaesimerkki pelinappuloista ja annettiin ohjeita Mahjong-pelin alustaksi sopivan peliliinan tekemiseen (Otavainen 28.5.1924).

Mahjong-kuvia Otavaisessa 28.5.1924. Lähde: Kansalliskirjaston digikokoelmat.

Suomessa julkaistuissa Mahjongia käsittelevissä lehtiartikkeleissa keväällä 1924 todettiin peliä pelatun Kiinassa tuhansia (ks. esim. Allas Krönika 22.3.1924) tai ainakin satoja vuosia (Ssd 20.2.1924). Mutta kuten alusta kävi ilmi, nuo viittaukset olivat pitkälti keksittyjä.

Shanghailainen vientiyritys China Transoceanic Trading Company mainosti kiinalaisia tuotteita Kauppalehdessä 19.6.1924. Tuotteiden joukossa olivat myös Mahjong (Mah-Jong) -pelit. Lähde: Kansalliskirjaston digikokoelmat.

Enemmän peli alkoi Suomessa saada huomiota seuraavana syksynä. Marraskuussa 1924 Hufvudstadsbladet-lehti kirjoitti, että ”kiinalainen kuume” – eli ”vanha kiinalainen Mahjong-peli” (gamla kinesiska spelet Mah-Jong) – oli saapunut Eurooppaan. Jutussa viitattiin pelin kiinalaiseen alkuperään, mutta ei kirjoitettu esimerkiksi pelin suosiosta Yhdysvalloissa (Hbl 9.11.1924). Samoin Hufvudstadsbladetissa nimimerkki ”Sam” kirjoitti 14.12.1924 pakinassaan Mah-Jongista jazz-musiikin jälkeen uutena ruttona (en ny pest) ja hypermodernina pelinä, joka on syrjäyttämässä bridgen ja skruuvin tapaisia korttipelejä, mutta kirjoittaja ei ollut aivan varma, innostuisiko hän itse pelistä, koska se vaikutti vaikealta eikä hän pystynyt yhdistämään sitä oikein tuntemiinsa peleihin (Hbl 14.12.1924; ks. myös Våra Kvinnor -lehdessä 9.12.1924 julkaistu Rita Wikmanin artikkeli, jossa hän esittelee pelin historiaa, sen sääntöjä ja sen pelaamista Yhdysvalloissa ja Tukholmassa).

Entistä selkeämmin Mahjong-peli sai huomiota Suomessa keväällä 1925, jolloin pelejä alettiin myydä enemmän myös Helsingin ulkopuolella. Oululainen Kaiku-lehti kirjoitti 13.3.1925, että Helsingissä olisi perustettu jo klubikin Mahjongille ja että peli oli tullut myös myyntiin Ouluun Kirjolan kirjakauppaan. Turun Kivipaino mainosti puolestaan viimeistään kesällä 1925 omia Mahjong-korttejaan ”täydellisillä pelisäännöillä” (esim. Turun Sanomat 19.7.1925.)

Mahjong-pelin (Mah-Jongg) mainos Kaiku-lehdessä 13.3.1925. Samalla sivulla pienessä uutisessa kerrottiin myös pelin tulosta Suomeen. Lähde: Kansalliskirjaston digikokoelmat.

Jo tätä ennen suomalaisena Mahjong-pelipakettien myyjänä oli tullut esille helsinkiläinen Pohjois-Esplanadilla sijainnut Koh-i-noor-niminen liike. Sen nimi nimi viittasi kuuluisaan Briannian hovin omistuksessa olleeseen historialliseen timanttiin ja se kauppasi halpojen Mahjong-pelivälineiden lisäksi myös eksklusiivisempia kiinalaisia bambusta valmistettuja palikoita. Ensimmäiset hintatiedot Koh-i-noorin Mahjongeista olivat todella kalliita verrattuna muihin peleihin, mikä johtui luultavasti valmistusmateriaaleista, valmistuksen käsityövaltaisuudesta sekä tullitariffeista. Myöhemmin Koh-i-noorin kauppaamat Mahjongit halvenivat, mutta olivat edelleen hintavia. Mahjongille rakennettiin siis myös yläluokkaisempaa käyttötapaa, joka vertautui brittiläisen Bridgen ja vastaavien muiden korttipelien pelaamiseen.  Korkea hinta vaikutti taatusti kuitenkin siihen, ettei Mahjongista tullut yhtä suosittua kuin monista muista saman aikakauden muotipeleistä.(Varhaisista hinnoista ks. esim. Allas Krönika 12.4.1924.)

Syksyn 1925 ”Mahjong-sesonkiin” mennessä näiden ”modernien seurapelien” hinnat olivat jo jonkin verran halventuneet. Koh-i-noor-liikkeen mainos Hufvudstadsbladetissa 10.10.1925. Lähde: Kansalliskirjaston digikokoelmat.

Keväällä 1925 useat ruotsinkieliset ja suomenkieliset lehdet toistivat pelin syntytarinaa, joka vaikuttaa aikamoiselta hölynpölyltä. Jutut perustuvat luultavasti johonkin ulkomaiseen lähteeseen, ja koska Suomessa juttuja oli ensin ruotsinkielisissä lehdissä, voi olla, että juttu levisi Suomeen Ruotsista. Jutut alkoivat maininnalla, että Euroopassa muotiin tullut Mahjong oli ”varsin vanha kiinalainen peli, joka meille on tullut Ameriikasta.” Juttu jatkui lyhyellä kuvauksella viisisataa vuotta aiemmin Japanin ja Kiinan välillä raivonneesta ”hurjasta sodasta”, jossa ”Kiinan kuitenkin lopuksi täytyi väistyä halveksittujen ”punasusien tieltä”.” Kiinan sotilaat pakenivat pääkaupungin muurien suojaan, jossa heidän täytyi olla jatkuvasti valppaana, eivätkä he pystyneet lepäämään. Heidän päällikkönsä Mah-Tang sommitteli sotilaiden rentoutumista ja sotakyvyn säilyttämistä varten 114 paperinpalasta pelin, joka sai nimekseen Mach-Jong. Juttujen mukaan peli kiellettiin sodan jälkeen, koska siitä tuli niin suosittu, etteivät ihmiset tehneet mitään muuta kuin pelanneet sitä. Pelaaminen kuitenkin jatkui salaa, ja kiinalaisten emigranttien mukana peli kulkeutui satoja vuosia myöhemmin Amerikkaan ja sieltä Eurooppaan.(Esim. Svenska Pressen 11.3.1925; Hbl 13.3.1925Iltalehti 17.3.1925; Tampereen Sanomat 20.3.1925.)

Suomalaisissa lehdissä kuvattu Mahjongin syntytarina muistuttaa siis yhdysvaltalaisessa tutkimuskirjallisuudessa mainittuja kuvitteellisia syntytarinoita, joissa Mahjongista tehtiin ikivanha. Suomen lehdistön toistama syntytarina eroaa kuitenkin vahvasti siitä Mahjongin syntytarinasta, jossa peli yhdistettiin tuhansia vuosia vanhaan kiinalaisen yläluokan perinteeseen sekä filosofi Konfutseen. Sotilaallinen syntytarina saattoi liittyä samaan aikaan kasvaneeseen Kiinan ja Japanin konfliktiin, minkä lisäksi tarinaan tuotettiin jännitystä korostamalla pelin aiheuttamaa oopiumin kaltaista riippuvuutta, vaikka oopiumia ei tarinassa mainittukaan, sekä pelaamista koskevaa kieltoa ja kulkureittiä maailmalla.

Samoin kuin Yhdysvalloissa, Mahjong-nimi alkoi yhdistyä yleisemmin Suomessakin orientalistiseen eksotiikkaan. Pelin monet tunnistivat, vaikka eivät olisi itse peliä pelanneetkaan ja liittivät sen kiinalaisuuteen. Neiti Karin Westzynthius esitteli Suomen Kennelklubin koiranäyttelyissä Mah-Jong-nimistä pekingeesirotuinen narttukoiraa. Se oli kaiketi saanut nimensä suoraan pelistä tai sitten omistajalla oli tiedossa, että Yhdysvalloissakin oli samanniminen näyttelyiden voittajakoira. (esim. Suomen Kennelklubin Aikakauskirja 5/1924; Iltalehti 3.11.1924.) Myöhemmin lehdissä ilmoitettiin, että Mah-Jong-koira oli saanut pentuja, jotka olivat myynnissä (Hbl 29.1.1926.)

Mah-Jong-nimisen ja muiden hajuvesien mainos Iltalehdessä 21.12.1925 toistaa Kiina-eksotiikkaa. Lähde: Kansalliskirjaston digikokoelmat.

Mahjong-nimi levisi myös muualle. Makeistehdas Hellas valmisti Mah-jongg-konvehteja (Koti 1.9.1925) ja jouluna 1925 myynnissä oli Mah-Jong-hajuvettä (Iltalehti 21.12.1925). Myöhemmin samalla nimellä myytiin myös kangasta (esim. US 13.5.1928) ja keväällä 1927 tanssitapahtumia ja iltamia kiersi jazz-orkesteri Mah-Jong (Hbl 3.4.1927; US 3.4.1927; Ssd 12.3.1927).

Mahjong-peli näkyi lisäksi ulkomaiden elämää kuvanneissa kirjoituksissa sekä myös ulkomaisissa fiktiivisissä tarinoissa, joissa Mahjong saattoi liittyä jännittäviin juonenkäänteisiin. Esimerkiksi Satakunnan Kansassa julkaistiin Agatha Christien kirjoittamaa Hercule Poirot -jatkokertomusta ”Odottamaton ratkaisu” (eli Roger Ackroydin murha -niminen teos). Siinä päähenkilöt pelasivat Mah-Jongia. (Esim. SK 14.9.1927; 16.9.1927.)

”Jazzjoukkue MAH-JONG” esiintyi Leppävaaran Suojeluskuntatalon iltamissa 9.4.1927. Samaa kokoonpanoa kutsuttiin myös lehdestä riippuen orkesteriksi tai joksikin muuksi. Tämä ilmoitus on Uudesta Suomesta 7.4.1927. Lähde: Kansalliskirjaston digikokoelmat.

Ennen pitkää kuitenkin peliin kohdistunut huomio väheni ja se melkein unohtui. Muutamia vuosia myöhemmin Mahjongia muisteltiin lähinnä tilanteissa, joissa uusien kuumeiden tai muoti”kärpästen” noususta spekuloitiin. Svenska Pressen julkaisi esimerkiksi 30.5.1927 jutun eri ”kärpäsistä” (flugan) eli muoti-ilmiöiden kiertokulusta. Lehden mukaan yhdessä vaiheessa muodissa olivat olleet ristisanatehtävät, sitten Mahjong ja ping-pong ja nyt maratontanssikilpailut, joita jutussa lyhyesti esiteltiin ja hieman paheksuttiin.

1930-luvulle tultaessa Mahjong-uutisointi väheni entisestään. Lehdet uusisoivat lähinnä siitä, että Mahjongin pelaaminen oli kielletty Kiinassa. Kiellon syyt esitettiin yksipuolisesti eikä lyhyissä jutuissa tuotu suoraan esiin sitä, miten Mahjongia pelattiin paljon myös uhkapelinä: ”Kiinan hallitus ei nähtävästi pidäkään peliä niin kiinalaisena kuin valkoiset ja tahtoo taistella ”turmelusta” vastaan.” (Esim. US 2.9.1936.)  Suomen Sosialidemokraatissa tosin julkaistiin seuraavana keväänä ”Mah-Jong: Kiinan kansan toinen kirous” -niminen Edward Y. K. Kwongin kirjoittama käännösartikkeli, joka oli alun perin ilmestynyt The China Critic -lehdessä. Siinä peliä verrattiin oopiumiin ja kuvattiin sen yhteiskunnallisia vaikutuksia ja kiellon tarvetta. Jutun yhteydessä oli toimituksen tekemä lyhyt selitys Mahjongista, jossa todettiin että tuo ”vanha kiinalainen korttipeli, jota pelataan kuviollisilla pienillä laatoilla”, oli ”yrittänyt tulla muotiin” Euroopassa ja Suomessa vasta 1920-luvulla, mutta jäänyt melko tuntemattomaksi lähes kaikkialla: ” Vain englantilaiset, jotka siirtomaissa ovat joutuneet kosketuksiin itämaisten pelien kanssa, sitä huomattavammin harrastanevat.” (Ssd 4.4.1937.)

Jutun tulkinta Mahjongin verraten vähäisestä suosiosta Euroopasta – tai ainakin Suomessa – vaikuttaa lehtiaineiston perusteella oikealta. Vaikka Suomessa uutisointiin pelistä ja pelejä maahantuotiin Suomeen ja valmistettiin myös Suomessa, niin huomio jäi lyhytaikaiseksi.  Ainakaan lehtijutut eivät paljasta, että Mahjongin pelaaminen olisi synnyttänyt erityistä harrastustoimintaa. Pelinä se oli aluksi liian kallis ja myös liian vieras verrattuna muihin peleihin. Mutta vaikka Mahjongia ei pelattukaan, niin se tuli julkisuuden kautta tunnetuksi ja pelin nimi siirtyi Yhdysvaltojen tapaan Suomessakin kuvaamaan eksoottista itää, sen tuotteita, tapoja ja ihmisiä.

Nykyään Mahjong on noussut Suomessakin uuteen suosioon digitaalisina versioina. Vuonna 2020 julkaistun Pelaajabarometrin mukaan Mahjong oli suomalaisten keskuudessa kolmanneksi suosituin peli. Sen edellä olivat ainoastaan pitkäaikaiset suosikit eli Veikkauksen pelit sekä pasianssi. Mahjongin – joka ei ollut ollut mukana edellisen Pelaajabarometrin suosikkipelien listalla – taakse jäivät esimerkiksi sellaiset pelit, kuten Candy Crush, Call of Duty, Sudoku, Sims, Fortnite ja Super Mario.(Kinnunen ym. 2020, 58.)

Tämä kirjoitus liittyy Suomen Akatemian rahoittamaan pelikulttuurien tutkimuksen huippuyksikköön.

Kirjallisuutta

Greenfield, Mary C. (2010): “’The Game of One Hundred Intelligences’: Mahjong, Materials, and the Marketing of the Asian Exotic in the 1920s.” Pacific Historical Review, Vol. 79, No. 3 (August 2010), 329–359.

Heinz, Annelise (2016): “Performing Mahjong in the 1920s: White Women, Chinese Americans, and the Fear of Cultural Seduction.” Frontiers: A Journal of Women Studies, Vol. 37, No. 1 (2016), 32–65.

Kinnunen, Jani – Taskinen, Kirsi – Mäyrä, Frans (2020): Pelaajabarometri 2020: Pelaamista koronan aikaan. TRIM Research Reports 29. Tampere: Tampereen yliopisto. https://trepo.tuni.fi/handle/10024/123831

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggaajaa tykkää tästä: