3. Tietokonetansseista alttarille? Digitaalisen parinvalinnan vaiheita

Johdanto * Luokittelun viihdettä * Tietokone tanssilavoilla * “Rakastelen mielelläni” – ylioppilaat tietokonetansseissa * IEVA puhemiehenä: koneen avullako maajussille morsian? * Kommunikaatiota Internetissä * Tietokone yleisenä ongelmien ratkaisijana * Tehtäviä * Viitteet * Kommentit

Tietokone on välttämätön avaruuden valloittamisessa, se auttaa meitä monella muullakin alalla. Miksei se auttaisi meitä alalla, mikä kiinnostaa enemmän kuin kuun takaosa? – Normaaleissa tansseissa on läsnä se homogeeninen ryhmä, josta todennäköisesti löytyisi kullekin sopiva seuralainen. Siellä kuitenkin ehdimme tutustua 10-20 henkilöön ja sangen pintapuolisesti. Tutustumiskriteeriot ovat naurettavia verrattuna tieteellisiin menetelmiin. Hämärässä valaistuksessa suoritamme – me miehet – valintamme ulkonäön, parhaassa tapauksessa ilmeen, perusteella niistä, jotka sillä hetkellä eivät ole tanssimassa. Ja naisten on valittava niistä 10-20 hakijasta. (Matti Kosola. ”Taidetapahtuma järjestää tietokonetanssit.” Tiedote, maaliskuu 1968. Polyteekkarimuseon arkisto)

Näillä sanoilla esiteltiin vuonna 1968 Suomessa etuja, joita tietokoneistetulla parinvalinnalla oli verrattuna perinteisempiin menetelmiin. Sanat on poimittu Ylioppilaiden taidetapahtuman tietokonetanssien tiedotteesta. Tiede ja tekniikka olivat jo tuolloin tulossa ihmisten avuksi parnerinhaun vaativassa tehtävässä, useita vuosikymmeniä Internet-deittipalvelujen arkipäiväistymistä. Ennen varsinaista tapahtumaa iltaseuraa haikailevat vastasivat kymmeniin kysymyksiin lomakkeilla ja jäivät jännityksellä odottamaan tietokoneen tuomiota, kuka olisi kaikkein sopivin partneri. Olisiko partneri parrakas? Maistuisiko tilaisuudessa tarjottava tietokoneleike kummallekin? Lähtisikö kumppani klubi-jatkoille? Mitä sen jälkeen tapahtuisi?

Dipolin tapahtuma oli osa aikansa pienoista tietokonetanssibuumia, joka 1960-luvun lopulla tuli Suomeen ilmeisesti Yhdysvalloista lehtijuttujen innoittamana. Tietokonetanssit näyttäytyvät nykyisten Internet-treffipalveluiden esihistoriana, jossa oli läsnä useita tämän hetken tietotekniikka-avusteisen partnerinhaun keskeisiä kulttuurisia piirteitä. Tietokonetansseissa yhdistyivät ainakin kolme motiivia tai teemaa, teknologian kotoistaminen, uudistaminen sekä tunteiden laskennallistaminen. Ensinnäkin kyse oli suuren ja mahtavan tietojenkäsittelyn arkipäiväistämisestä ja popularisoimisesta ihmisläheisen ja hauskan sovellustavan avulla. Toiseksi perinteiseen tanssi- ja deittikulttuuriin saatiin tuotua uutta sähköistä säpinää, jonka avulla tanssijärjestäjät toivoivat myyvänsä enemmän tanssiaislippuja. Kolmanneksi sovellus kertoo keskustelusta, jota käytiin ihmisen käyttäytymisen tutkimuksen tieteellistämisestä ja tunne-elämän laskennallisuudesta.

Kuva. Luonnos tietokonetanssien miesten lomakkeen etusivusta, 1968. Polyteekkarimuseon arkisto.

Tässä luvussa tarkastelen digitaalisen parinvalinnan suomalaista historiaa. Käsittelen tietokonedeittailua edellistä kolmea teemaa sivuten ja kolmen aikakauden kautta. Esittelen 1960-luvun tietokonetansseja sekä lyhyesti 1980-luvun maatalousnäyttelyjen IEVA-puolisonhakuohjelman alkuvaiheita ja vuosituhannen vaihteen Internet-deittipalveluita.Tietokoneavusteinen partnerinhaku tuli siis ensin esille suurten keskuskoneiden aikakaudella, sitten muuttuneena toisen kerran mikrotietokoneiden myötä ja sen jälleen uudessa muodossa Internetissä. Partnerinhaun kulttuurisia motiiveja on sovitettu kerta toisensa jälkeen uusimman tietotekniikan kielelle.

Luokittelun viihdettä

Amerikkalainen reikäkorttikonealan tunnettu pioneeri Herman Hollerith (1857–1929) tapasi matkustaa 1800-luvun lopun rautateillä. Tuo insinööri-innovaattori tutustui konduktöörin käytäntöön varmistaa, ettei yhden leimauttama lippu joutunut tarkastuksen jälkeen toiselle henkilölle. Rautatievirkailija lävisti lippuun ”reikävalokuvan”, koodin, joka muun muassa kertoi matkaajan hiusten ja silmien värin sekä nenän koon.[1]

Samoihin aikoihin Yhdysvaltain hallitus kamppaili kasvavan väestönlaskentaurakan kanssa. Väkimäärä lisääntyi, ja nousevan mahtimaan oli tunnettava asukkaansa. Väestönlaskenta toteutettiin kymmenen vuoden välein, mutta väestön lisääntyessä laskentaan, luettelointiin ja taulukointiin oli uhkana kulua yli kymmenen vuotta.

Herman Hollerith voitti kilpailun koneesta, joka nopeuttaisi laskentaa huomattavasti. Hän teki sovelluksen konduktöörien lävistysvalokuvista. Syntyi reikäkorttimenetelmä, jota viranomaiset menestyksekkäästi sovelsivat vuosikymmenestä toiseen vuoden 1890 väestönlaskennasta eteenpäin. Korteille lävistettiin tiedot jokaisesta ihmisestä, ja koneet huolehtivat korttien lajittelusta ja luokittelusta, ihmisten laskennasta esimerkiksi iän, sukupuolen ja etnisen taustan perusteella. Aiemmin reikäkortteja ja reikänauhaa oli käytetty kutomoteollisuudessa koneiden ohjelmoinnissa tekemään kankaita ja kirjailuja. Vastaavaa tallennusmenetelmää oli sovellettu mekaanisten soitinten ohjaamisessa.

Reikäkorttikoneet mahdollistivat teknisesti luonteenpiirteiden tilastointiyritykset, ainakin luokittelun, ja pitemmän päälle ominaisuuksiltaan toisilleen sopivilta vaikuttavien ihmisten saattamisen yhteen. Tapahtunutta muutosta voi tarkastella James Benigerin sanoin kontrollivallankumouksena, jossa tekniikan historia yhdistyi hallinnan ideologiaan, positivistiseen tutkimussuuntaukseen ja tilastolaitoksen kehitykseen.[2] Charlie Gere puolestaan liittää reikäkorttikoneet 1800-luvulla voimistuneeseen yleiseen sosioteknologiseen kehitykseen, joka kontrollin ohella tähtäsi moninaiseen hyödykemaailman absrahointiin (yleistäminen, erottaminen konkreettisesta yhteyedstään) kapitalistisen logiikan mukaisesti. Geren mukaan Hollerithin reikäkorttikone oli ”[Michel] Foucault’n kuvaaman panoptisen kuriyhteiskunnan esimerkillinen tuote”, jossa ihmisten yksilöllisyys oli ”rationalisoitu merkkijärjestelmässä, joka myös homogenisoi heidän yhtenäiseksi massaksi ja tekee heistä keskenään vaihdettavissa olevaa ja helposti käsiteltävää dataa.”[3]

1950-luvulla kaupallisille markkinoille tulivat ensimmäiset elektroniset tietojenkäsittelykoneet, joissa tiedonkäsittely perustui vielä pitkälle lineaariseen suorittamiseen, töiden jakamiseen toisiaan peräkkäin seuraaviin vaiheisiin eri koneilla. Reikäkorttikoneet auttoivat tiedontallennuksessa, laskennassa. Valtiovalta ja suuret tietoliikenneorganisaatiot ja yritykset käyttivät koneita esimerkiksi laskutus- ja kirjanpitotoiminnoissa sekä tilastoinnin apuna. Tieteentekijöiden visioissa ja populaarijulkisuudessa uudet koneet, ”robotit” ja ”sähköaivot”, esiintyivät lähes mihin tahansa tehtävään pystyvinä yleiskoneina. Keskeinen ongelmakenttä liittyi koneelliseen ”ajatteluun” ja ennen kaikkea siihen, voisiko tehostavasta koneesta tulla jopa tunteva ja luova yksikkö.(Ks. myös luku 1.) Ainakin koneet pystyisivät inhimillisen tunnemaailman ja siihen liittyvien toimien rationalisoimiseen. Teräs- ja sähköaivoista oli keskusteltu jo 1900-luvun alussa muun muassa konttorikoneiden ja mekanisoitujen puhelinkeskusten yhteydessä. Toisen maailmansodan jälkeen keskustelu oli kiihtynyt.[4]

Kuva. Brunsviga-”teräsaivojen” mainos. Mercator 1909.

Varhaisessa saksankielestä suomennetussa populaariesityksessä Aikamme robotit (1954) Rolf Strehl kertoi ”Koneellistuneesta Amorista”, laitejärjestelmästä, jonka avulla ”Amerikan avioliittomarkkinoiden kuningatar” Clara Lane kaupunkien lisäksi haarakonttoreita Englannissa, Ranskassa, Saksassa ja muutamissa Euroopan ulkopuolisissa maissa. Puolisonvalinta tapahtui ”lääketieteen, psykologian ja grafologian uusimpien tieteellisten perusteiden mukaisesti”. Jokaisen hakijan oli vastattava arkaluontoisiinkin kysymyksiin kaavakkeella, annettava käsialanäytteensä ja tehtävä piirustustesti, asettauduttava siis moninaisen analyysin kohteeksi. Strehl totesi koneen järjestäneen 20 000 avioliittoa. Naitettujen joukossa oli tuomareita, revyytyttöjä, opettajia, oopperalaulajia ja jopa miljonäärejä. Kaikki toimi tarkasti ja tehokkaasti: ”Robotit välittävät salamannopeasti jokaisella asiakkaalleen »absoluuttisen» puolison, toisin sanoen sellaisen, jonka elämänkatsomus, sivistys, luonteenlaatu, harrastukset, taipumukset ja kasvatus ovat tarkalleen hänelle sopivat.”[5] Kone siis samanaikaisesti nopeutti pariutumista ja vähensi inhimillisten virheiden mahdollisuutta löytäessään kaikkein ihanteellisimman kumppanin. Sopivuus oli arvioitu monipuolisin ja puolueettomin testein, jotka korostivat ihmisten arvopohjan ja sosiaalisen kasvuympäristön merkitystä, vaikka yhteensopivuuden täsmällinen määrittämistapa ei käykään Strehlin kuvauksesta ilmi. Haettiinko samanlaisia ihmisiä vai toisiaan tiettyjen kriteerien mukaan täydentäviä partnereita?(Paasonen 2004; Mattila & Kemppainen 2004) Koneperustelut, teho ja tarkkuus, olivat tuttuja muiden tietokonesovellusten parista.

Vaikka edellisessä tapauksessa Strehl kuvasi parinvalinnan rationalisoimista ja tehostamista, uudet koneet eivät tulleet ainoastaan esiin järkiperäisten työsuoritusten kautta. Niiden käyttöönottamiseen ja työhön liittyi huumoria sekä viihteensekaista mystiikkaa, jota populaarijulkisuudessa pyrittiin sekä ruokkimaan että lievittämään. Kyse oli tekniikan käyttöön ja tulkintaan keskeisesti liittyneestä kaksikasvoisuudesta ja leikillisyydestä, jonka avulla teknisiä innovaatioita sopeutettiin vallitseviin kulttuurisiin järjestyksiin, tuttuihin toiminnan tapoihin, odotuksiin ja toiveisiin.[6] Laajaa yleisöä tuntuivat kiihottavan nimenomaan sellaiset kokeilut, jotka olivat kosketuksissa tunnemaailmaan ja viihtymiseen. Ylipäätään uuden teknologian kokemisessa nousevat rationaalisten tarpeiden yli säännönmukaisesti tunteet, odotukset, uhkakuvat sekä aikaisemmat kokemukset teknologiasta sekä teknologisten innovaatioiden käytöstä.[7]

Laajempi yleisö tapasi tietojenkäsittelykoneet pitkälti populaarin tieteisfiktion ja tiedotusvälineiden kautta sekä joissakin messutapahtumissa. Popularisointitilanteille oli tyypillistä koneiden ominaisuuksilla leikittely, vaikka esittelijät halusivat korostaa näiden sähköaivojen, elektroni- ja matematiikkakoneiden nopeutta, järkevyyttä ja laskentakykyä.(Ks. myös luku 1.) Tunteet ja huumori sekoittuivat työn ja tehokkuuden kanssa automaation aikakaudella. Partnerinvalinta oli sovellutusalueena tässä suhteessa kutkuttava.

Suomalainen perheaikakauslehti Apu kirjoitti 13.7.1957 yhdysvaltalaisesta viihdeohjelmasta, jossa unelmien aviopari löysi toisensa tietokoneen avustuksella. Todennäköisesti Yhdysvalloista peräisin ollut käännösartikkeli popularisoi kahta aikansa keskeistä uutta teknistä innovaatiota, televisiota ja elektronikonetta luonteenomaisin tavoin. Kummatkin kojeet olivat tulossa meille Amerikasta, josta 1950–1960 -luvuilla suomalaiset omaksuivat nimenomaan suomalaiseen todellisuuteen sopivia elämäntavallisia aineksia ja ajatustapoja, kuten edellisestä luvusta kävi ilmi.[8]Elektronikone oli tarkka ja tehokas, televisio taas viihteen ja tunteiden näyttämö. Avussa Lionel Crane kertoi People Are Funny -televisio-ohjelmasta, jonka yhdessä jaksossa aivokone valitsi täydellisesti toisilleen sopivan parin yli 2500 tarjokkaan joukosta. Barbara Smith ja John Caran menivät pikavauhtia kihloihin. John kertoi: ”Tuntuu suorastaan mielikuvitukselliselta, että mikään kone olisi kyennyt määrittelemään meidän kummankin makumme ja pitämyksemme niin erehtymättömästi kuin robotti teki. Ensimmäisen televisiossa esiintymiseni jälkeen pyysin Barbaraa kanssani päivälliselle – ja silloin kosin häntä.”[9] Jutussa tunteeton ja erehtymätön kone ”tuntee” ihmiset; se pystyy analysoimaan yksityiskohdat ja vastaamaan niiden pohjalta haluttuihin kysymyksiin.

Tietokone tanssilavoilla

Vastaavat kokeilut ja kuvaukset toimivat esikuvina, kun suomalaiset ideoivat 1960-luvun kuluessa parinvalinnan tietokoneistamista. Viihdesovellusten lisäksi lehdet uutisoivat myös tietokonepalveluita käyttäneistä puolisonhakutoimistoista.[10] Maan etenevä tietokoneistuminen tarjosi uusia työ- ja leikkikaluja mielikuvituksen käyttöön. Ulkomaiset esimerkit hivelivät niin ikään pilapiirtäjien ja pakinoitsijoiden mielikuvitusta, jolloin ATK-sovellus oli tavallisesti sijoitettu Amerikan sijasta suomalaisen maalaispitäjän arkitodellisuuteen, mikä koomisesti korosti agraariperinteen ja uuden teknologian mahdollista vastakkainasettelua sekä törmäyskohtia, kuten Aku Ankka -lehdessä erityisesti Mummo Ankan hahmon kautta ajoittain tehtiin (ks. luku 2.).

Tietokone suoritti irvailuissa seurauksiltaan yllättäviä parinvalintoja. Tekniikan alan yleisen ja laajalevikkisen harrastuslehden Tekniikan Maailman pakinoitsija Viki kuvasi Häppämäen taajaman tietokoneiltamia, jotka paikallinen ”Sutari-klubi” (jonkinlainen Rotary-klubin koominen vastine) järjesti. Kysymykset laati psykologin, sosiologin ja teologin jouduttiin tosin korvaamaan paikallisella harottavapartaisella sosiopaatilla ja psykologiksi sopi henkilö, jolla oli ”karsastava katse ja kyky puhella omituisia”. Tilaisuus onnistui Vikin parodian mukaan erinomaisesti: ”[H]uvilanomistaja Armas Sutilainen, jonka tietokonepartneri, itsellisen leski Selma Kohokas pyöräytti terveen poikalapsen jo vajaan kuukauden kuluttua iltamatapahtumasta, ihmettelee ja kiittelee jatkuvasti tietokoneen hämmästyttävää tehokkuutta. Vähäisiä erehdyksiäkin toki sattui. Niistä kiusallisin lienee se, että kone valitsi asentajamestari Aamos Mönjäsen partneriksi hänen oman vaimonsa. Onhan aivan ilmeistä ja kylälläkin hyvin tunnettua, että he eivät alkuunkaan sopineet toisilleen.”[11] muodostama asiantuntijaryhmä – sosiologi

Nimenomaan tietokoneiden suuresti mainostettu nopeus ja tehokkuus olivat seikkoja, jotka helposti taipuivat vitsien ja huumorin lähtökohdiksi. Samat teemat näkyvät Olavi Hurmerinnan Apu-lehdessä viisi vuotta aiemmin julkaistussa kuvitteellisen maalaispitäjän nuortentuvan tansseja käsittelevässä pilapiirroksessa, joka perustui uutiseen Kaliforniassa järjestetyistä tietokonetansseista. Sekä isännät, paikallinen orkesteri että virkavalta ovat iloisia uudesta partnerinvalintajärjestelmästä: parin löytää yhdellä kerralla, bändillä on keikkaa, kun joka viikko järjestetään häitä ja järjestyksen pito on helpottunut. Kaikki parit eivät näytä kuitenkaan onnellisilta ja epäilevät tietokonevirhettä. Myös paikallinen hurmuri on tyytymätön: ”Sanokaa te pojat mitä hyvänsä, mutta mä en hyväksy sitä, että kone näyttää mulle sen oikean ja vie samalla etsimisen ilon ja jännityksen.” (Apu 46/1963, 18.)

Kuva. Olavi Hurmerinnan (Eino-Olli) pilapiirros Avussa 46/1963, 18. (c) Olavi Hurmerinta

Suomessa tietokoneistettu partnerinvalinta toteutui aluksi tanssin parissa. 1960-luvun suomalainen lavatanssikulttuuri eli muutosvaihettaan sekä musiikkivalintojen osalta että taloudellisesti. Sodanaikaisen tanssikiellon kumoamisen jälkeen maahan oli putkahdellut tanssilavoja, jotka kävivät välillä kovaa keskinäistä kilpailua artisteista ja yleisöstä markkinatempausten avulla.[12]

Tanssilavojen kulttuurimaantiedettä tutkineen Pentti Yli-Jokipiin mukaan 1960-luvulla Länsi-Suomessa oli tavallista, että pitäjäkohtaiset tanssilavat olivat osin korvanneet aikaisemmin yleiset latotanssit. Suuri muutto ei ollut vielä alkanut eikä maaseutu tyhjentynyt, mutta parantuneet tiet ja kasvanut autokanta mahdollistivat tanssiyleisön liikkumisen laajemmalla alueella. Kesäisillä tansseilla oli tärkeä merkitys paikallisen yhdistystoiminnan rahoittamisessa. Vaikka suuremmat tapahtumat merkitsivät kovempia riskejä, ne myös saattoivat tuoda lisää killinkejä järjestäjäyhdistyksen kassaan. Tanssilavat vetivät ihmisiä puoleensa ja Yli-Jokipii toteaakin, että ”tanssilavat ovat olleet suomalaisessa kesässä keskeinen parinhankintanäytelmän näyttämö.”[13] Pian tietokone tuotiin ohjaajaksi tuolle intohimon areenalle.

Kauko Lehtonen toimi lounaissuomalaisen Vehmassalmen 1963 rakennetun paviljongin ”toiminnanjohtajan puolikkaana” kesinä 1966–1967. Kävellessään Turussa IBM:n laskentakeskuksen ohi muisti hän lukemansa artikkelit amerikkalaisilla messuilla toteutetuista tietokoneparinvalinnoista ja päätti kokeilla samaa.[14] IBM:n keskuksen kone sijaitsi Turun keskustassa hyvällä paikalla näyteikkunan takana, joten monet Turussa asuneet kävelivät sen ohi säännöllisesti, useat jäivät jopa katsomaan tietokonetyötä.[15]

Tietokonetansseja käytettiin Vehmassalmella muiden tanssitilaisuuksien markkinointiin. Lehtonen kertoo itse tietokonekokeilun toteutuksesta seuraavasti:

Ajankohta valittiin kesäkuun alkuun sopivasti pohjustamaan juhannusta [jolloin tiedossa olisi suurtapahtuma tähtiartisteineen]. Edellisenä lauantaina jokainen sai pääsylipun, johon merkittiin viisi tulevan ystävän ominaisuutta. Viikon aikana vastauslaput tallennettiin tietokoneelle ja kone valitsi pariksi tytön ja pojan, joiden asettama tärkeysjärjestys oli lähinnä toisiaan. Seuraavana lauantaina annettiin kullekin numerolappu rintaan ja jokainen etsi itselleen yleisön joukosta parin, jolla oli sama numero. Toteutettiin ”napakymppi” parikymmentä vuotta ennen [Kari] Salmelaista.[16]

Lounais-Suomessa parinvalintasovelluksia oli 1960–1970-luvun vaihteessa tiettävästi myös vahvalla maakuntalehdellä Turun Sanomilla. Lehden vieraille tarkoitetussa sovelluksessa oli muistitiedon mukaan mahdollista varmistaa, että tietyistä henkilöistä tuli toistensa partnereita lomakevastauksista riippumatta.[17] Muitakin tietokoneavusteisen partnerinvalinnan toteutuksia todennäköisesti on ollut Suomessa.

Kuva. IBM 1401 -tietokonetta siirretään IBM:n laskukeskukseen Turussa 1964 (?). Foto Rautavuori / Suomen IBM:n arkisto.

”Rakastelen mielelläni” – ylioppilaat tietokonetansseissa

Pian Vehmassalmen esimerkin jälkeen tietokonetansseja kokeiltiin pääkaupunkiseudulla. Tällöin tietokoneen ”tieteellinen käyttö” vietiin astetta pidemmälle. Mukaan tuli lisää rationaalisia mutta puolileikillisiä perusteluja, sillä kalliita tietokonepalveluita ei usein tohdittu esittää avoimen viihteellisinä. Huvista oli etsittävä hyötyä. Näin kävi, kun tanssit järjestettiin Teknillisellä Korkeakoululla Espoon Dipolissa Ylioppilaiden Taidetapahtuman[18] yhteydessä 1968.

Pääkaupunkiseudun teekkarit eivät olleet täysin tietoisia lounaissuomalaisista kokeiluista, vaikka Vehmassalmen lava oli Kauko Lehtosen mukaan Suomen suurin. Sen vaikutus kuitenkin rajoittui pitkälti Lounais-Suomen alueelle. Teekkarit tituleerasivat etukäteismuistiossa 22.3.1968 Dipolin tansseja Suomen ensimmäisiksi. Ensimmäisyyden ja uutuuden korostukset olivat tyypillisiä tietotekniselle retoriikalle.[19] Helsingin Sanomat palautti Vehmaan kunnian toteamalla Vehmassalmen tanssien olleen Euroopan ensimmäiset, mutta jutussa kerrottiin, että ”mekaanisen ajattelijan” partnerinvalinta Dipolissa tulisi perustumaan aikaisempaa laajempaan taustamateriaaliin. Kysymysten laatimisessa olivat sitä paitsi auttaneet ”ylioppilaspsykologi maisteri Pekka Kansi ja maisteri Leif Sonkin”, ja tarkoituksena oli tehdä kyselyvastauksista muutama laudaturtyökin.[20]

Idean isinä toimivat teekkarit Ralf Saxen, Pieter Sigmudt ja Arno Wirzenius, jotka vastasivat matemaattisesta suunnittelusta ja käytännön järjestelyistä. He olivat onnistuneet houkuttelemaan mukaan yhteistyökumppaneita. Tarvittavat tietokonepalvelut järjestyivät IBM:n ja Valtion Tietokonekeskuksen kautta. Suuri matkanjärjestäjä Spies-matkan arvottavaksi parien kesken. Kultasepänliike Tillander lupasi tarjota muutaman viikon sisällä ensimmäiseksi kihlautuneelle parille sormukset, ja (tietokoneen mukaan) parhaiten yhteen sopinut pari sai pullon ”Asti Gancia Spermante” (!) -kuohuviiniä.[21] Lippuja myytiin oman aikansa glamourilla, johon uusi tekniikka antoi oman säväyksensä. Yhdessä elementit tuottivat kokemusta eksotiikasta, kaukaisesta ja jostain haaveiltavasta, joka kuitenkin oli toivon mukaan saavutettavissa. Tutkijat ovatkin kirjoittaneet populaarikulttuurin ja populaarin teknologiakuvan tuottamasta leikittelevän utooppisesta tilasta, sfääristä, jossa ei (juuri) ole puutteita tai jonka ongelmat ja puutteet ovat populaarien esitysten avulla jotenkin hallittavissa. Tuon utopian rakenneosia erittelemällä on mahdollista tulkita niitä ideologioita ja arvoja, joille utooppinen tila on rakentunut.[22]

Lippuja tapahtumaan oli myytävänä 700 kappaletta. Valitettavasti toistaiseksi löytyneet arkistolähteet eivät juuri kerro, miten tapahtuma onnistui.[23] Lippuja joka tapauksessa jaettiin myyntiin suomen- ja ruotsinkielisten oppilaitosten kautta. Dipolin paperikaupan kautta jaettiin lähinnä ”mieslippuja”. Helsingin yliopiston ja kauppakorkeakoulujen kautta tavoiteltiin tasaisesti kumpaakin sukupuolta, olihan korkeakouluopiskelijoiden sukupuolijakauma tuossa vaiheessa varsin tasainen. Naiskiintiötä hamuiltiin täyteen sairaanhoitajaopistojen ja käsityönopettajaopiston kautta.[24]

Kysymyksiä tanssijoille esitettiin kymmenittäin. Kyselykaavake oli laadittu niin, ”että osapuolet viihtyisivät yhdessä illan, ei välttämättä loppuikäänsä. Tämän takia suurin huomio on kiinnitetty harrastuksiin, ulkonäköön ja suhtautumiseen sukupuolielämään. Sosio-ekonominen tausta, mikä on avioliiton onnistumisen tärkeimpiä edellytyksiä, on kuitattu hyvin vähällä.”[25]

Kuva. Sivu naisten kyselykaavakkeen luonnoksesta, 1968. Polyteekkarimuseon arkisto.

Vastaajalta kysyttiin muun muassa suhdetta uskontoon, alkoholiin, seksiin, uhkapeliin, kalastukseen, eläimiin, väreihin, sarjakuviin, käsitöihin, teekkarihuumoriin, teatteriin, tupakkaan, politiikkaan, Ylioppilaslehteen, jazziin ja ”klassilliseen” musiikkiin, tennikseen, pujotteluun tai purjehdukseen (yhdessä), matkustamiseen sekä tanssimiseen. Vastaajien piti niin ikään kertoa kantansa seuraaviin väitteisiin: ”Rakastelen mielelläni”, ”Olen sitä mieltä, että naisen tulisi maksaa itsensä” ja ”Voisin hyväksyä yhdessä asumista ilman avioliittoa”.[26]

Kyselykaavakkeita voi lukea mainioina dokumentteina 1960-luvun kulttuurihistoriasta ja opiskelijaelämästä. 1960-luku merkitsi historioitsija Laura Kolben mukaan helsinkiläisessä opiskelijaelämässä aikaa, jonka alkupuolella monet kulttuurihankkeet olivat sidottuja traditioon mutta jolloin keskustelu yhteiskunnan ja kulttuurin suhteesta kiihtyi. Tähän liittyi esimerkiksi kysymys populaarikulttuurista, sen merkityksestä ja lajeista esimerkiksi musiikin osalta. Vuosikymmenen loppupuolella tapahtui murros, ja vuosi 1968 tunnetaan eurooppalaisen opiskelijaradikalismin ”hulluna vuotena”, johon suomalaisittain kuului Vanhan Ylioppilastalon valtaus.[27]

Tämä radikalisoituminen ei juuri ole nähtävissä ”tietokonetanssien” tai tietokoneavusteisen parinvalinnan kysymyksissä, vaan ne kertovat aikakautensa viihde-, teknologia, ja populaarikulttuurisuhteista yleisemmin. Vaikka kysymysten perusteella ei voi suoraan päätellä tanssikumppanin ihannekuvaa, jo kysymyksillä itsessään tekijät ovat korostaneet avoimuutta, leikillisyyttä ja kokeilunhalua, hulluttelevuutta. Ilmeisesti niin ikään haettiin partnereita, jotka jakaisivat mielenkiinnon kohteet ja arvopohjan. Ylipäätään moisen sovellutuksen käyttäminen näkyy teknologian popularisoinnin ja karnevalisoinnin ohella 1960-lukulaiseen positivistiseen yhteiskuntaan ja suunnitelma-ajatteluun sopivana sosiaalis-teknisenä tulkintana.[28] 1960-luvun tietokonetansseissa ei tähdätty teknologisen partnerinhaun tavalliseen huipennukseen, avioliittoon, kuten useiden muiden esittelyjen ja sovellusten yhteydessä.(Paasonen 2004) Pitkän ja hauskan illan kohokohtana oli pikemminkin huvittelukontekstiin ja kenties ajan henkeen sopivasti yhden yön seksisuhde, minkä voi ehkä tulkita myös maskuliiniseksi näkökulmaksi tietokoneavusteiseen partnerinhakuun. Kuitenkin suhteen jatkuvuuteen ja avioliittoon otettiin Dipolin sovellutuksen yhteydessä kantaa, kuten etukäteismuistiosta ja lehtijutusta käy ilmi.

IEVA puhemiehenä: koneen avullako maajussille morsian?

Mulle opettivat muanmieskoolussa, että ihme kone on Oulussa. Sillä jokkanen muanmies emännän sua, ku sosturvatunnuksen lähettää vua. Sinne minäkin tietoni lähetin ja ilimotuksen Pellervossa peruutin. Liian kaavan minä yksin ollunna oon, tahon viimein seeraa itulaatikkoon. […] Nyt on emännät reekäkortilla. Ennen kosinnat tehtiin portilla. Reejänpaekkoja ku korteilla vertailet vua, ni sukupuolen kohalla ne erota sua. Sinuun luotan ku päevään noosevaan, sulta lääkkeen lemmentuskaani saan. Muuten muatilan ryyppeen nurkkineen ja perinnöt äetmuorin turkkineen. – katkelma Jaakko Tepon sanoittamasta ja Jarmo Jylhän säveltämästä laulusta ”Ieva” (1984)

Kuva. Markus-parinetsintäpalvelun mainos Valitut Palat -julkaisussa joulukuussa 1972.

Seuraavina vuosikymmeninä huvi ja hyöty sekoittuivat tietokoneavusteisessa partnerinhaussa edelleen. Monelle suomalaiselle ensimmäiset muistikuvat tietokonedeittailusta lienevät 1980-luvun puolivälistä Kari Salmelaisen Napakymppi-televisio-ohjelmasta (1985-2002). Suosittu ohjelma tuli tutuksi Suomen kansalle. Muistan, miten ohjelmassa ainakin alkuvaiheissa korostettiin nimenomaan tietokoneen valinneen toisilleen sopivat partnerit. Se, miten tämä käytännössä tapahtui, on ainakin minulle jäänyt hämärän peittoon. 1980-luvulla esiteltiin kuitenkin toinen tietokoneavusteinen partnerinhakujärjestelmä, joka sai sekin mediahuomiota, vaikka ei tavoittanut satoja tuhansia televisionkatsojia.

Suunnitteluagronomi Leo Vimpari toteutti Isännän/Emännän VAlinta -sovelluksensa ensimmäisen kerran Oulun maatalousnäyttelyssä 6.–8.8.1982. IEVAn avulla lomakkeiden täyttäjät pystyivät hakemaan seuraa itselleen. Vimpari kertoo palvelun taustoista seuraavasti: ”IEVA syntyi maaseudun poikamiesviljelmien sytyttämänä. Useissa yhteyksissä oli todettu alhainen syntyvyys ja poikamiesviljelijöiden tilat uhkaksi maaseudun jatkuvuudelle. Oli kerrottu kylistä, joissa jopa yli puolet tiloista oli tällaisia. Eli tämä kaikkihan on kiinni… siitä aitan polulla astelevasta… Miten korjata tilannetta? Nykyinen tekniikka maataloudessakin – tietokone – siinäpä se.”[29] Jälleen kyse oli parinvalinnan tehostamisesta modernin tekniikan avulla. [Ks. myös IEVAa käsittelevä dokumenttikatkelmaYlen Elävästä Arkistosta (1982)]

Ohjelma oli käytössä maatalousnäyttelyissä, ja vuoden 1986 lopulla partnerinhakuun oli osallistunut lähes 27 000 henkilöä. Leo Vimpari toteaa, että selvitysten mukaan noin 15 prosenttia ihmisistä täytti kaavakkeen pilanpäiten ja 85 prosenttia enemmän tai vähemmän tosissaan puolison löytääkseen. Oulussa 1982 vastaajista 35 prosenttia oli naisia ja loput miehiä. Valintaperusteet liittyivät muun muassa omaan ja ideaalipartnerin asuinpaikkaan, perhesuhteisiin, ikään, varallisuuteen, harrastuksiin, koulutukseen, seurallisuuteen, raittiuteen ja maatalouskokemukseen. Yksittäisiä kohtia oli mahdollista painottaa kertoimilla. Myöhemmän tutkimuksen mukaan 8 prosenttia ensimmäiseen kyselyyn vastanneista oli onnistunut kumppanin löytämään – joskaan eivät kaikki tietokoneen suoranaisella avustuksella.

Messut ja näyttelytilaisuudet ovat oivia uuden tekniikan esittely- ja käyttötilanteita, vaikkeivät messut suoraan tekniikkaa käsittelisi. Messut keräävät yhteen suuria ihmisjoukkoja tutustumaan yhdessä uutuuksiin ja viihtymään. IEVA sai maatalousmessuilla huomiota, ja myöhemmin messuyleisö oppi todennäköisesti IEVAa odottamaan, sillä se sai runsaasti julkista näkyvyyttä myös lehtiartikkeleissa, pilapiirroksissa, iskelmissä ja jopa Edvin Laineen elokuvassa Akaton mies (1983). [Ks. myös tietokonetreffejä käsittelevä parodia Sisko ja sen veli -komediasarjasta (1986) (Ylen Elävä Arkisto)]

Kuten osassa 1960-luvun kokeiluja itse sovellus ja sen saama julkisuus leikittelivät Suomessa uuden teknologian, tunteiden ja agraarikulttuurin yhdistelmällä. Taustalla oli huoli maaseudun kuihtumisesta ja toivo sen elävöittämisestä modernisaation keinoin. IEVA ei merkinnyt pelkästään tietokoneavusteista partnerinhakua, vaan sillä oli muita symbolisia merkityksiä, jotka tukivat maaseudun elävöittämistä. Ensinnäkin IEVA esitteli uutta tietotekniikkaa ja oli mukana tuottamassa sitä maaseutuympäristöön sopivaan muotoon. IEVA toimi esimerkkinä tietotekniikan sovelluksista, uudesta tietoyhteiskunnasta, joka tosin partnerinhaun sijasta vaikutti maaseudullakin mikrotietokoneiden ja niiden huvi- ja hyötysovellusten kautta. Toisaalta IEVA aktivoi käyttäjiään toimimaan yhdessä toisten ihmisten kanssa, oli sitten kyse tietokoneavusteisesta parinhausta tai jostain muusta toiminnasta. Julkisuus oli pitkälti myönteistä, ja valtakunnallinen Maataloustoimittajien liitto palkitsi Vimparin Tiedonjyvä-palkinnolla. IEVA oli käytössä maatalousnäyttelyissä ainakin vielä 1990-luvulla.

Kommunikaatiota Internetissä

Kullan googlettaminen nettimaailmasta ei ole enää epätoivoisen sinkun viimeinen oljenkorsi. Internet toimii ihan tavallisten ihmisten tapaamisfoorumina. – Ilta-Sanomat 9.12.2006 (Johanna Elomaa: ”Nettideittailun @bc”)

Internet-parinvalintasovellukset eroavat osin edellisistä. Internet-deittipalvelujen suosio perustuu laajempaan mahdollisuuteen omaehtoisiin kokeiluihin sekä mahdollisuuteen myös pitää yhteyttä kumppaniin haluttaessa pelkästään netin kautta. Internet-deittipalvelut vaihtelevat oppilaitosten vappuheilakoneista kaupallisiin sovelluksiin.

Nettideittipalveluja alkoi syntyä nopeasti Internetin käytön yleistyttyä. Aihetta myös käsitellään jatkuvasti elokuvissa, lehdissä ja muissa viestimissä. Todennäköisesti ensimmäinen nettideittailubuumi kytkeytyi Meg Ryanin ja Tom Hanksin romanttiseen elokuvaan Sinulle on posti@ (You’ve got a m@il, 1998), joka rohkaisi Suomessakin laajaa julkista keskustelua nettiromanssien mahdollisuuksista ja vaaroista. Elokuva on nähty erityisesti American Online -palvelun mainoksena.(Ks. esim. Paasonen 2002, 146-151) Suomalaisia nettideittipalveluja on ollut olemassa ainakin vuodesta 1996 (sinkut.inet.fi (vanhoja sivuja voi etsiä the Internet Archiven kautta (http://www.archive.org)).

Video. Sinulle on posti@ -elokuvan traileri.

Varovaisesti voi tulkita, että palvelut ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana yksinkertaistuneet ja ne ovat kansainvälisesti osin eriytyneet palvelemaan vaihtelevia käyttäjäryhmiä ja -tarpeita (ks. esim. http://www.worldofsingles.com/ ja http://worldsingles.com/ws2006/index.html). Samalla palveluntarjoajat ovat lähteneet haalimaan neittideittisovelluksen käyttäjiksi yhä vanhempia ikäryhmiä. Käyttäjämäärät ovatkin kasvaneet, mikä on vaikuttanut siihen, ettei julkisuudessa netin käyttöä seuranhakuvälineenä pidetä enää samalla tavalla kummallisena kuin palvelujen alkuvaiheessa: nettideittipalveluita käyttävät ”normaalitkin ihmiset”. Yhä edelleenkin nettideittipalvelut kuitenkin nostetaan tavan takaa populaarin pohdinnan ja esittelyn kohteiksi. Huomiota ovat saaneet esimerkiksi vaihtelevasti onnistuneet valtakunnan kärkipoliitikkojen nettideittailukokemukset, joissa edelleen näkyy nettideittailun tietty häpeällisyys: ”[Pääministeri Matti] Vanhasen ja [Susan] Kurosen lempi roihahti alkuvuonna 2006. Suhde paljastui julkisuudelle maaliskuussa. Ensin pariskunta kertoi tavanneensa Ikeassa. Todellisuudessa he tutustuivat netissä, kun Matti Vanhanen vastasi Susan Kurosen Suomi24-sivustolle jättämään treffi-ilmoitukseen. Vanhanen halusi Kurosen mukaan pitää salassa, että he olivat tutustuneet netissä, joten hän keksi Ikea-tarinan.[–] Eron jälkeen Susan paljasti pariskunnan tavanneen alunperin internetin treffipalvelun kautta. Me Naisten haastattelussa Susan kertoi tulleensa jätetyksi tekstiviestillä.”[30]

Tietyllä tavalla perinteistyneiden seuranhakupalvelujen rinnalle ovat myös tulleet myös muunlaiset seuranhaun mahdollistavat sovellukset ja toimintaympäristöt, virtuaalimaailmat ja massiiviset monen pelaajan roolipeliyhteisöt, jotka eivät keskity parnerinetsintään mutta eivät sulje sitä pois.

Tietokone yleisenä ongelmien ratkaisijana

Tekniikka on valjastettu tunteiden ja rakkauden palvelukseen kerran toisensa jälkeen. Tyypillistä on ollut se, että nimenomaan uusin tietotekniikka on toiminut ratkaisuna parinlöytämisen – joskus myös parinjättämisen – ongelmaan. Parinvalinnan rationalisointi ei ole kuitenkaan ollut ainoana tavoitteena. Sovelluksen avulla on voitu esitellä uutta teknologiaa ja sen rationaalisia arvoja sinänsä, mainostaa sovellutuksen tuottajan muita toimintoja ja kerätä voittoja sitä kautta tai jopa vastata yhteiskunnallisiin tarpeisiin vaikkapa alue-, koulutus- tai väestöpolitiikan kentillä.

Tietokonedeittien avulla on niin ikään popularisoitu, tehty tutuksi ja levitetty teknologiaa, sillä parinvalintatilanteet ja ohjelmat oli esitelty nimenomaan laajoille käyttäjäryhmille. Tietokonedeitit ovat myös lähes poikkeuksetta saaneet suurta julkista huomiota. Teknologian lisäksi tämä on tarkoittanut useiden tieteenalojen menetelmien ja ihmissuhdeteorioiden popularisoimista. Teknisten tieteiden ja rationalisointioppien lisäksi kyselyt ovat popularisoineet sosiologian, psykologian ja muiden käyttäytymistieteiden menetelmiä ja tuloksia. Ihmisen käyttäytymisestä ja parinvalinnasta on tehty ennustettava kaava.

Uusi tekniikka ja tiede on popularisoimalla valjastettu sekä arjen että kansanomaisen ilmaisun tarpeisiin, mutta se on sopeutettu niin ikään vallitseviin taloudellisiin ja poliittisiin tavoitteisiin. Se on sovitettu hitaasti muuttuviin käsityksiin tunteista, rakkaudesta, ihmisten välisistä suhteista ja niiden huipentumisesta, avioliitosta tai vähintään Sen Oikean elämänkumppanin kohtaamisesta.

Seuraavassa luvussa käsittelen digirakkauden toista osa-aluetta. Siinä kone ei toimi suhteen välittäjänä vaan itse rakkauden kohteena tai romanssin päätekijänä. Yhtä lailla tietokonedeittien tavoin koneromanssit ovat osa tunnekeskeisestä tietotekniikan popularisoimista ja esittelyä. Samalla koneromanssit linkittyvät moninaisiin yhteiskunnan hallinnan ja järjestämisen utopioihin, mutta avaavat myös teknologian kulttuuriseen omaksumiseen vahvan henkilökohtaisen tason.

Tehtäviä

1. Kerro omista tai ystäviesi kokemuksista tietokone- tai Internet-avusteisessa seuranhaussa.
2. Tutustu joihinkin nykyisistä Internet-deittipalveluista. Pohdi, miksi niissä kysytään niitä tietoja joita kysytään. Voit myös tutustua deittipalveluista käytyyn verkkokeskusteluun. Millaisia hyviä ja huonoja puolia nettideittailupalveluista keskustelussa esitetään?
3. Muistatko Napakympin? Miten itse koit tietokoneen roolin ohjelman oikeiden partnerien löytämisessä? Vai onko sinulle jäänyt päällimmäiseksi ohjelmasta joku muu asia mieleen?

Viitteet

---

[1] Herman Hollerithista ja hänen reikäkorttimenetelmästään ks. esim. Campbell-Kelly, Martin & Aspray, William: Computer. A History of the Information Machine. New York: BasicBooks 1996, 20-26.[2] Beniger, James R.: The Control Revolution. Technological and Economic Origins of the Information Society. Fifth Printing. Cambridge, Massachusetts and London, England: Harward University Press 1997. Ks. myös Mattelart, Armand: Informaatioyhteiskunnan historia. Suom. Risto Suikkanen. Tampere: Vastapaino 2003.[3] Gere 2006, erit. 19-42, 39.[4] Ks. lisää Suominen, Jaakko: Koneen kokemus. Tietoteknistyvä kulttuuri modernisoituvassa Suomessa 1920-luvulta 1970-luvulle. Tampere: Vastapaino.

[5] Strehl, Rolf: Aikamme robotit. Alkuteos Die Roboter Sind Unter Uns. Suom. O. E. Huhtamo. Helsinki: WSOY 1954, 195-196.

[6] Ks. Suominen 2003. Ks. myös Ross, Andrew: Strange Weather. Culture, Science and Technology in the Age of Limits. London and New York: Verso 1991.

[7] Ks. esim. Salmi, Hannu: ”Atoomipommilla kuuhun!” Tekniikan mentaalihistoriaa. Helsinki: Edita 1996.

[8] Heinonen, Visa – Kortti, Jukka – Pantzar, Mika (2003) How Lifestyle Products Became Rooted in the Finnish Consumer Market.Domestication of Jeans, Chewing Gum, Sunglasses and Cigarettes. Kuluttajatutkimuskeskus. Working Papers 80:2003 <http://www.kuluttajatutkimuskeskus.fi/docs/pdf/80_2003_workingpapers_lifestyle.pdf>. Helsinki: Kuluttajatutkimuskeskus 2003.

[9] Apu 13.7.1957 (Lionel Crane: ”Uusin avioliiton välittäjä – koneaivot”).

[10] Ks. esim. Apu 36/1963, 38-39 (Sigyn Alenius: ”Reikäkorttien avioliitto”); Apu 46/1963, 18 (Olavi Hurmerinnan pilapiirros ”Tietokoneen tahdissa”); Apu 37/1964, 22 (Olavi Hurmerinnan pilapiirros ”Treffiautomaatti”); Pirkka 3/1967, 26-27 (Howard Bygrave: ”Kuinka hyvän vaimon tietokone valitsee”); Apu 5/1970, 13 (Esittely tv-ohjelmasta Eddien isä, jonka 6.2.1970 MTV:llä TV-1:llä esitettävässä jaksossa ”Tietokone välittää Eddien isälle tyttöystävän, mutta koneen mahdollisuuksiin ei oikein luoteta. ”); Kymppi 8/1973, 36-37 (I.S.: ”Vaarallista huvittelua: tietokoneella avioon”); Valitut Palat 12/1972, 163 (mainos: ”Oletko ylittänyt 40:n ja edelleen ”yksinäinen susi”. Tie ulos yksinäisyydestä on ehkä lyhyempi kuin luuletkaan. Jos etsit itsellesi elämäntoveria, Markus voi olla avuksi. Tietokonetekniikkaan ja arvostelukykyynsä nojaten Markuksen erikoistuntijat etsivät esille ihmisiä, joilla on hyvät edellytykset sopia yhteen kanssasi.”).

[11] Tekniikan Maailma 9/1968, 98 (Viki: ”Tietokoneiltamat”).

[12] Tansseista, iltamista ja huviveron vaikutuksesta ohjelmistoon 1940-1950 –luvuilla ks. Pesola, Sakari: ”Kun suomalaiset äänestivät jaloillaan. Toisen maailmansodan tanssikiellosta tanssilavojen kukoistukseen.” Hetkiä historiassa. yliopisto, kulttuurihistoria 2002. Toim. Henri Terho. Cultural history – kulttuurihistoria 2. Turku: Turun yliopisto.

[13] Yli-Jokipii, Pentti: ”Paikallisyhteisöjen muutos Suomessa kesäisten tanssilavojen kuvastamana. ” Suomi. Maa, kansa, kulttuurit. Toim. Markku Löytönen ja Laura Kolbe. Helsinki: SKS 1999. Pentti Yli-Jokipiin mukaan tanssilava tarkoittaa ulkoilmaan rakennettua avointa tai katoksellista lavaa, jota käytettiin kesäaikaan.

[14] Uudenkaupungin Sanomat 3.7.2003 (Kauko Lehtonen: Vehmassalmi muistoissani).

[15] Suominen, Jaakko: Sähköaivo sinuiksi, tietokone tutuksi. Tietotekniikan kulttuurihistoriaa. Jyväskylän yliopiston Nykykulttuurin tutkimuskeskuksen julkaisuja 67. Jyväskylä 2000, 139-143.

[16] Uudenkaupungin Sanomat 3.7.2003.

[17] Timo Leipälän s-postikirje Jaakko Suomiselle 22.4.1999.

[18] Taidetapahtumassa tekniikka ja tietokoneet saivat muutenkin tilaa. Tapahtumassa järjestettiin esim. erillinen Taide-tekniikka-seminaari, jonka yhden päivän ohjelma keskittyi tietokoneen mahdollisuuksiin taiteen tekemisessä. Päivän aikana esiteltiin tietokonegrafiikkaa ja tietokoneohjattuja valojärjestelmiä. Tapahtumassa esiteltiin niin ikään sähkösoittimia ja elektronimusiikkia. Markku Nurminen, tietokonetango-ohjelman tekijä kertoi niin ikään tietokoneavusteisesta sävellystyöstä.

[19] Ks. esim. Suominen 2000; Suominen 2003.

[20] HS 8.3.1968 (”Tietokonerakkautta taidetapahtumassa”).

[21] Contactor 8.3.1968, 3 (”Taidetapahtuma järjestää tietokonetanssit”); Otahuuto 7/1968; Ylioppilaslehti 8.3.1968; Ylioppilaslehti 15.3.1968.

[22] Ks. esim. Oinonen, Paavo: Pitkä matka on Tippavaaraan… Suomalaisuuden tulkinta ja Yleisradion toimintaperiaatteet radiosarjoissa Työmiehen perhe, Kalle-Kustaa Korkin seikkailuja ja Kankkulan kaivolla 1945-1964. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 948. Helsinki: SKS 2004, 211; Friedman, Ted: Electric Dreams: Computer Culture and the Utopian Sphere. Manuscript of Introduction. <http://www.gsu.edu/~jouejf/intro.htm>. Haettu 16.2.2004.

[23] Otahuuto-lehdessä 10/1968 julkaistiin jälkeenpäin tosin yksi kirjoitus, jossa nimimerkki ”teekkarikylässä viihtyvä” kytki tanssiaiset teekkarikylän viihtyisyyttä koskevaan keskusteluun ja mahdolliseen tutkimukseen: ”Tietokonetansseissa käsiteltiin lähes tuhat kyselykaavaketta, joissa kussakin oli yli seitsemänkymmentä kysymystä. Tutkimuksessa teekkarikylän viihtyisyydestä ja teekkarien itsemurha-aikeista jouduttaisiin suorittamaan kysely suuremmalle joukolle mutta kysymysten määrä sensijaan olisi tuntuvasti pienempi, joten ajatuksen toteuttaminen ei liene voittamaton, mikäli TKY tyytyy pienempään ”voittoon” kuin tietokonetansseissa. Kumpi on TKY:lle tärkeämpi, maine vai tuottavuus?” Samassa lehdessä julkaistiin niin ikään Kroisoksen pakina siitä, miten ystävykset Tauno ja Väinö löysivät tietokonetansseista Helgan ja Olgan, jotka ”olivat kuvankauniita ja jotka suorastaan uhosivat seksiä… Tietokonetansseja lisää, sanoivat Tauno ja Väinö kuin yhdestä suusta kulkiessaan sydänläppiään myöten rakastuneina kohti kampusta.”

[24] Tietokonetanssilippujen jakelu. Muistio. Polyteekkarimuseon arkisto.

[25] ”Taidetapahtuma järjestää tietokonetanssit.” Etukäteismuistio tai lehdistötiedoteluonnos. Polyteekkarimuseon arkisto.

[26] Tietokonetanssien kyselykaavakkeiden luonnokset. Polyteekkarimuseon arkisto.

[27] Ks. esim. Kolbe, Laura: Eliitti, traditio, murros. Helsingin yliopiston ylioppilaskunta 1960-1990. Helsinki: Otava 1996.

[28] Ks. esim. Suominen 2000, 160.

[29] Vimpari, Leo: Ieva ja muut puhemiehet. Oulu: omakustanne 1986, 5. IEVAa koskevat tiedot perustuvat jatkossa tähän teokseen, jollei toisin mainita.

[30] Ilta-Sanomat 20.2.2007 (”Näin rakkaustarina eteni”).

Johdanto * Luokittelun viihdettä * Tietokone tanssilavoilla * “Rakastelen mielelläni” – ylioppilaat tietokonetansseissa * IEVA puhemiehenä: koneen avullako maajussille morsian? * Kommunikaatiota Internetissä * Tietokone yleisenä ongelmien ratkaisijana * Viitteet * Kommentit

Advertisement