Archive for Tou 2009

Olut joka elähdytti elämääni

Tou 25, 2009

Onko sellaisia? Kenties, mutta eipä juuri ole tullut vastaan viime aikoina ainakaan makunsa puolesta.

olut-vehnavadelmaAmerikkalaisissa oluissa tuntuu olevan vikana sama kuin australialaisissa. Yritystä kyllä löytyy, mutta olut tarjoillaan aivan liian kylmänä – samoin kuin huoneiden ilmastointi tuntuu olevan järjestään liian viileällä joka paikassa. Amerikkalaiset ovat hyvin kokeellisia oluiden kanssa, ja kokeilunhalu menee välillä turhankin pitkälle, mutta pidin kylmyydestä huolimatta chicagolaisen Rock Bottom-mikropanimon suodattamattomasta vadelmavehnäoluesta. Chicagossa join myös ainakin yhtä pikkupanimon tummaa lageria sekä suodatettua vehnäolutta, mutta merkkejä en laittanut ylös.

olut-borsodiEntä mitä on vikana unkarilaisissa oluissa? Niitäkin tuli jokin aika sitten maisteltua (esim. Sopron ja Borsodi), mutta pikavisiitillä kurkusta kaatui vaan peruslagereita, joissa ei ollut sen enempää hurraamista kuin missä tahansa bulkkilagereissa. Unkarissa kannattaa juoda ennemmin viinejä. Samaan kastiin menevät oikeastaan myös Slovakia ja Slovenia: lähinnä vaaleaa ja ääritapauksissa tummaa lageria löytyy, jos ei ole oikein touhukas olutlaatujen etsimisessä.

olut-edelweissItävaltalaisissa oluissa on niin ikään vikana mielikuvituksettomuus. Paikallisia merkkejä on, mutta suurempia eroja ei ole lagereissa havaittavissa (tietty sehän on koko touhun idea kaiketi). Muutaman paremmankin olen saanut sisuksiini, esimerkiksi yliopistokampusalueen ”yliopistopanimon” tumman professori-oluen. Se on ehkä toistaiseksi Itävallan olutkokemukseni huipentuma. Luultavasti nauttimishetki ja seurakin vaikuttivat asiaan. Venhnäoluet ovat Itävallassa järjestään Saksasta tuotuja. Ainoa merkittävä oma merkki taitaa olla Edelweiss, joka onkin ihan maukas.

Mainokset

Arvauskisa lukijoille

Tou 25, 2009

Arvatkaapa, mistä oheinen viemärikannen kuva on. Vihje: se ei ole Porista.
pori-kansi

Pilvenpiirtäjiä, pilvenpiirtäjiä, pilvenpiirtäjiä

Tou 25, 2009

pilvenpiirtajat01pilvenpiirtajat02En ole vieläkään varma, pidänkö pilvenpiirtäjistä, noista korkeuksiin nousevista teräsbetonimöhkäleistä. Kieltämättä ylevöittävää kuitenkin oli katsella maisemia Michigan-järvelle yhdestä sellaisesta, 32. kerroksen hotellihuoneesta. Öisen kaupunkinäkymän tai auringonnousun katselussa on jotain samaa rauhoittavaa kuin aavan meren ihailemisessa, vaikka kaupungin äänimaailma on aivan toisenlainen eikä ikkunan takaa haista ulkoilman tuoksua.

Kadulta näkymä voi olla lohduttomampi, ja suunnistaminen vaikeutuu, kun korkeat rakennukset kaatuvat päälle. Keskustassa toinen toistaan seuraavat rakennusjärkäleet alkavat tympiä, varsinkin kun talsii koleassa säässä ikään kuin tuulitunnelissa, jonka pilvenpiirtäjät tuntuvat luoneen kävelijän kiusaksi.

Uuden näkökulman Chicagon pilvenpiirtäjiin antoivat arkkitehtuurikävely ja jokiristeily, jotka auttoivat tunnistamaan eri pilvenpiirtäjätyyppejä uusgotiikasta, art decoon ja postmodernistiseen arkkitehtuuriin. Jotkut rakennukset Chicagossa ovat todella vinkeitä goottilaisen katedraalin jäljitelmiä tai mystisiä temppeleitä egyptiläistyylisine reliefeineen ja kultakupolisine kattokoristeineen.

Näkökulma muuttuu taas, kun rakennuksiin kurkistaa sisälle. Ei välttämättä tarvitse nousta korkeuksiin vaan tyytyä ihailemaan ala-aulojen kellotauluja, mosaiikkeja, lamppuja ja muita koristuksia, sillä varsinkin varhaisemmissa rakennelmissa niitä riittää.

Mutta en vieläkään ole varma, pidänkö pilvenpiirtäjistä ja välillä loppumattomalta tuntuvasta hissin odottelusta. Minulle riittävät matalammat profiilit.

pilvenpiirtajat03

Future is Prologue -seminaarin antia

Tou 24, 2009

Osallistuin Chicagossa torstaina Future is Prologue: New Media, New Histories? -seminaariin. joka oli yksi kansainvälisen viestintätutkimuksen seuran konferenssin esitapahtumista. En tässä käy läpi yksityiskohtaisesti kaikkia noin kahtakymmentä seminaarin esitystä, koska ne löytyvät verkosta – ainakin toistaiseksi. Mainitsen vain muutamia mieleen jääneitä asioita.

Itse käsittelin erilaisia näkökulmia, joiden kautta historian, kulttuuriperinnön ja digitaalisten pelien suhdetta voi tarkastella. Keskeistä on se, että pelejä ei nähdä vain välineinä, joiden avulla kulttuuriperintöä voi esim. opettaa nuorille. Kiinnostavaa on muun muassa tarkastella sitä käynnissä olevaa prosessia, jonka kautta digitaaliseen pelaamiseen liittyvät ilmiöt muuttuvat osaksi kulttuuriperintöä – tai sitten koetaan turhiksi ja vanhentuneiksi.

Pelejä tämän seminaarin muissa esityksissä ei juuri tarkasteltu. Yksi esitys tavallaan sivusi pelejä, koska siinä käsiteltiin paikkatietosovellusten vaikutusta tilan kokemukseen. Useat esitykset liittyivät Internetiin, jonka yksiulotteista luonnetta ”arkistona” tai säiliönä tarkasteltiin kriittisesti. Näyttää siltä, että muutaman vuoden kuluessa on ilmestymässä useita mielenkiintoisia laajoja tutkimuksia Internetin ja sen osa-alueiden kehityksestä. Yksi keskeinen pointti seminaarissa olikin se, että yhden Internetin sijasta on hedelmällisempää puhua useista neteistä, koska ilmiö on niin moniulotteinen. Puheenvuoroissa nostettiin esille useita kertoja kysymys uusien sähköisten mediasisältöjen arkistoinnin ongelmista: jälleen kerran on arvioitava niitä periaatteita, joiden mukaan asioita arkistoidaan – tai jätetään arkistoimatta. Siihen ongelmaan, että useat vuosituhannen vaihteen nettisisällöt, kuten Flash-sivustot, ovat jo nyt vaikeasti löydettävissä, voidaan puolestaan hakea vastauksia aiempien mediahistorioitsijoiden työstä. Flash-sisältöjen tutkimukseen voidaan ottaa virikkeitä varhaista elokuvaa, televisiota tai radiota tutkineiden tutkijoiden töistä, mitä pidän erittäin hyvänä lähtökohtana.

Useissa esityksissä käsiteltiin myös joukkoviestimien ja Internetin suhdetta. Yksi esitys käsitteli muun muassa sitä, miten 1980-luvun Britanniassa hiilikaivoslakon osapuolet, lakkolaiset ja poliisit, kokevat nykyään lakon aikana esitetyn BBC:n uutismateriaalin ja mitä he ajattelevat aineiston mahdollisesta avaamisesta kaikkien nähtäväksi BBC:n ”elävään arkistoon” Internetiin. Tässä tuli esiin useita sellaisia mediaeettisiä kysymyksiä, joita esim. Suomen Yleisradion elävän arkiston yhteydessä olisi myös mahdollista pohtia. Eräässä toisessa esityksessä puolestaan tarkasteltiin lehdistön vaikeaa markkinatilannetta nettiin verrattuna, ongelmaa, jota on ounasteltu jo 1990-luvulta lähtien, mutta joka näyttää toteutuneen pari vuotta sitten. Yhdessä esityksessä puolestaan käsiteltiin tutkimusta, jossa oli analysoitu, miten verkkolehdet korjaavat uutisiaan.

Yksi omasta mielestäni kaikkein kiinnostavimmista esityksistä käsitteli uusmedian historiaa äänen näkökulmasta. Aloin itsekin esityksen inspiroimana suunnitella kerääväni kokoelmaa digihistorian keskeisistä äänistä, joita voi käyttää esim. opetuksessa: äänikokoelmaan itsestään selvästi kuuluvat mm. erilaisten modeemien yhteysäänet, Nokia-tune, tulevien tekstiviestien äänet eri puhelimilla ja niin edelleen.

Jättikännykkä söi nuoren

Tou 23, 2009

Ettekö usko? No katsokaa tätä kuvaa:
blackberry

Otin kuvan tänään Chicagossa Michigan Avenuella.

Kannettavat tauolla

Tou 22, 2009

Kun seminaarissa on tauko, osallistujien lisäksi myös heidän tietokoneensa tarvitsevat virkistäytymistä ja lisäenergiaa. Oheinen kuva on Chicagosta Illinoisin valtionyliopistossa järjestetystä Future is Prologue -seminaarista 21.5.2009.

kannettavat-chicago

Mini-jätskiauto

Tou 14, 2009

Siinä missä kuohuviinipullot ovat täällä jättimäisiä, niin jätskiautot kuuluvat höyhensarjaan. Ohessa otos parin viikon takaa Wienin keskustan liepeiltä.
jatskiauto

Takatukka, syntikka ja sulku

Tou 12, 2009

wachau01-pieniLauantaina matkasimme ”nostalgiajunalla” (=vanhat, normaaliliikenteestä poistetut vaunut, joita ajelutetaan silloin tällöin turistien iloksi) aprikooseistaan tunnetulle Wachaun alueelle. Olimme saaneet vinkin, että Tonavaa ei kannata risteillä Wienistä Bratislavaan tai Budapestiin vaan mieluummin yläjuoksun suunnalla – ainakin jos haluaa nauttia komeammista maisemista.

wachau02-pieniHyppäsimme junasta Melkissä, jonka maisemaa hallitsee kukkulalla sijaitseva giganttinen luostari. Luostari on tunnettu myös Umberto Econ kirjasta Ruusun nimi, tosin nykyinen luostari on rakennettu aiemmin palaneen sijoille, eikä luostarin näyttävästä kirjastosta saa aivan samanlaisia fiiliksiä kuin sen keskiaikaisesta edeltäjästä. Ruusun nimen tappavia ja kadonneiksi luultuja antiikin käsikirjoituksiakaan ei luostarikirjastossa näkynyt – tai ne oli tietenkin suljettu salaovien taakse.

Luostari oli kaiken kaikkiaan vaikuttava, ja pari munkkiakin siellä vilahti päivähartauden aikana turistiryhmien puristuksessa. Luostarin puistoon oli toteutettu hienoja äänitaideteoksia (mm. ”puhuvia ja laulavia kiviä”), ja interaktiivista museomediaa oli hyödynnetty mukavalla tavalla sisällä näyttelytiloissa.

wachau03-pieniLuostarikäynnin jälkeen suuntasimme useita tunteja kestäneelle jokiristeilylle, joka päättyi Wieniin. Henkilökunta tarjoili viiniä, olutta ja tietenkin schnitseleitä perunasalaatilla. Risteilyaluksen kansimies näytti kuin suoraan saksalaisesta poliisisarjasta reväistyltä lainehtivine takatukkineen ja muhkeinen viiksineen. Yhden miehen vitsaileva syntikkabändi (ei takatukkaa eikä viiksiä tosin) vei puolestaan ruotsinlaivaviihteen äärimmilleen. Shown kliimaksina toimivat Wienin iltavalojen loimussa soitetut Keisarin ja Tonava kaunoinen -valssit.

wachau04-pieniJoka tapauksesta maisemat Melkistä eteenpäin olivat klassisen upeat: mutkittelevia joenmutkia, luostareita, linnoja, kukkuloita, kyliä ja kaupunkeja, viini- ja aprikoosipuutarhoja. Näimme myös Willendorfin Venuksen kotiseudut sekä Richard Leijonanmielen vankipaikan rauniot – ja Dürnsteinin kirkon karamellis-fallisen rokokootornin. Kremsin jälkeen maisema muuttui, ja tasaisen ja teollisen maiseman kohokohtia olivat lähinnä kaksi patosulkua, joiden läpi meneminen toi uuden teknisen aspektin matkantekoon. Luultavasti saamamme vinkki piti siis paikkansa. Niin houkuttelevalta kuin Wien-Budapest-risteily kuulostaakin, enemmän nähtävää on kauempana yläjuoksun suunnassa Wachaun alueella tai vielä lähempänä Saksan rajaa.

Tieteen ja teknologian tutkimuksen kriittiset kysymykset

Tou 11, 2009

Osallistuin viikko sitten Critical Issues on Science and Technology Studies -konferenssiin Grazissa. Kansainvälisen konferenssin järjesti IAS-STS-laitokseni. Oli hauska osallistua konferenssiin, jonka osallistujamäärä oli varsin pieni, mutta jossa osallistujia oli ympärimaailmaa. Pääpaino oli toki eurooppalaisissa osallistujissa, mutta väkeä oli tullut myös Yhdysvalloista, Intiasta, Kiinasta ja Ugandasta.

Osa esityksistä meni sellaisiin sinänsä mielenkiintoisiin ympäristö-, politiikka- ja bioteemoihin, jotka olivat kaukana omista tutkimusalueistani, mutta mukana oli myös esityksiä jotka metodisesti tai teemoiltaan tuntuivat läheisimmiltä. Itse esitin vähän vanhemman koneromanssi-tutkimusteemani, josta olin vihdoin saanut väsättyä englanninkielisen version. Samana konferenssipäivänä minulle mielenkiintoisinta antia olivat suureen eurooppalaiseen gender-tutkimusprojektiin liittyneet esitykset. Monikansallisessa hankkeessa oli vertailtu muun muassa sitä, miten nuortenlehdissä esitetään tiedettä ja teknologiaa. Hankkeeseen kuului myös osioita, joissa selvitettiin koululaisten tiedettä, teknologiaa ja sukupuolta koskevia käsityksiä ja asenteita. Projektin tarkoitus on myös pyrkiä vaikuttamaan tieteen ja teknologian tasa-arvoisempaan ja moninaisempaan esilletuontiin opetuksessa.

Omassa sessiossani oli esitykset tunteiden simuloinnista tietoteknisitä ympäristöistä ja jokapaikan tietotekniikan (ubiikin tietotekniikan) määrittelyistä teknologian suunnittelijoiden keskuudessa. Tässä vaiheessa alkoi tuntua yhä paremmin siltä, että minullakin oli jotain järkevää kommentoitavaa muista esityksistä. Ensimmäisenä konferenssipäivänä fiilis oli ollut vähän erilainen.

Konferenssi huipentui Grazin eteläpuolella Leibnizin lähellä viinitilalla pidettyyn illanviettoon, jossa jälleen kerran pääsi tutustumaan itävallan ruoka- ja juomakulttuurin parhaisiin paloihin. Normaalien viinien, juustojen ja kinkkujen lisäksi kannattaa mainita alkoholiton seljankukkamehu 🙂

Hi-taaaaaas-ti netissä

Tou 11, 2009

Olen päivittänyt viime aikoina laiskemmin tätä blogia. Yhtenä syynä on ollut se, että toukokuun alusta kodin nettiyhteys on toiminut suunnilleen vanhan modeemin nopeudella. Vinkuna vain puuttuu, eikä kokemus tunnu erityisen nostalgiselta.

Selvisi, että meidän mokkulanettiyhteydessämme on datasiirtokiintiö: kuukausittain saa siirtää 3 gigaa dataa. Kun kiintiö tuli täyteen (mikä ei ole kovin ihme, jos päivässä voi siirtää vain noin 100 megaa), yhteys ei onneksi katkennut, hidastui vain lähes sietämättömän hitaaksi. Nopea yhteys palaa toivon mukaan kuun puolivälissä, kun uusi laskutuskausi käynnistyy.

Nopeampaa yhteyttä voin onneksi käyttää töissä Grazissa. Sain myös väliaikaiset tunnarit Wienin yliopistolle, jossa käyn pitämässä vierailuluennon. Wienin yliopiston nettiyhteys toimii myös kampusalueen puistossa – mihin lienee nyt siis ihan pakko suunnata ulkoterassille tai nurmikolle nettailemaan, kun ulkona on yli 20 astetta lämmintäkin 🙂