Archive for lokakuu 2014

Miten olla konferensseissa

lokakuu 24, 2014

En muista, että opintojeni tai jatko-opintojeni aikana olisin saanut suoranaista opetusta tai ohjeistusta konferenssikäyttäytymisestä. Käytännössä oppi on ollut muiden esimerkkien seuraamista tai konferenssitoiminnan opettelua tutulla calcaneum-metodilla (eli kantapään kautta).

Väitöskirjatyötään aloittava tutkija on usein hukassa sen kanssa, että mihin konferensseihin pitäisi pyrkiä ja miksi. Yhtä lailla aprikointia aiheuttaa, että mitä niissä konferensseissa oikein tehdään ja ketkä niissä käyvät. Onko oikeata konferenssissa olemisen tapaa? Mitä ei saa tehdä?

Aloittelevaa tutkijaa hämää myös se, että mitä ovat erilaiset konferenssiesiintymisen muodot: pääesitelmät (keynote), työryhmät, paneelit (panels), työpajat (workshops) ja posterisessiot. Pääesitelmät ovat isojen gurujen pitämiä pidempiä esityksiä, joita koko konferenssiyleisö kokoontuu kuuntelemaan ja joista sitten voi yrittää virittää keskustelua pienessä piirissä. Työryhmät ja paneelit menevät yleensä käsitteinä sekaisin, mutta tavallisesti ne ovat osallistujien esitelmäehdotusten tai konferenssipaperien pohjalta joko jo ennakolta ehdotettuja tai konferenssijärjestäjien omalla sumealla logiikalla koottuja kokonaisuuksia, joissa samassa, yleensä esimerkiksi puolitoista tuntia kestävässä sessiossa on useita puhujia. Yleensä esitykset kestävät 10–20 minuuttia. Esitysten välillä tai niiden jälkeen on aikaa kysymyksille ja keskustelulle.  Yleensä sessioissa on puheenjohtaja, ja joissain tapauksissa sessioissa on myös ulkopuolinen kommentaattori, joka aloittaa keskustelun.

Paneelit voivat erota sessioista siinä, että paneelissa puhujat saattavat pitää lyhyempiä esityksiä yhteisestä teemasta ja aloittavat ensin keskustelun keskenään. Yleensä keskustelulle varataankin enemmän aikaa.

Posterisessio oli käsite, joka ehkä eniten oudoksi minua aloittelevana humanistitutkijana. Posterisessiot ja posterit ovat tavallisempia luonnontieteellisillä ja teknisillä aloilla, mutta on niitä muuallakin. Posterisessio perustuu tutkijan omasta aiheestaan laatimaan määrämuotoiseen tulostettuun julisteeseen, ja posterit ovat näytteillä tietyssä paikassa yleensä koko konferenssin ajan. Posterisessiossa tutkijat esittelevät omia postereitaan ja tutkimustaan, ja esitysten jälkeen muu yleisö voi kierrellä posterinäyttelyssä keskustelemassa tutkijoiden kanssa.

Itse aloitin konferenssikäymiseni muistaakseni 1990-luvun lopulla Tiedotustutkimuksen päiviltä, mihin viestinnän professori Hannu Nieminen kannusti lähettämään hänen organisoimaansa työryhmään esitysehdotuksen. Kansainvälisistä konferensseista ensimmäisiä olivat Turun yliopiston historian laitoksen järjestämät History and… -konferenssit. Ensimmäiset ulkomaan konferenssimatkat suuntautuivat Society of the History of Technologyn eli SHOTin konferensseihin, koska teknologian historian parissa askarrellut tutkimusporukkamme oli ymmärtänyt, että ne ovat aihepiirin keskeisiä tutkijoiden tapaamispaikkoja.

Jostain syystä minulla on monesti konferensseissa ollut olo, että olen vähän väärässä paikassa ja väärässä seurassa, vaikka konferenssit ovat aina olleet tavalla tai toisella inspiroivia. Kuulun siihen ujoon jurottajatyyppiin, joka ei osaa luontevasti sukkuloida tutustumassa uusiin ihmisiin vieraalla kielellä ja joka ei uskalla vetää hihasta alan guruja ja aloittaa sivistynyttä keskustelua vaan viettää aikaa mieluummin yksin tarkkaillen tai samassa tutussa porukassa pyörien. Se ei ole hyvä. Olenkin alkuvuosien jälkeen pyrkinyt tutustumaan konferensseissa ainakin johonkin uuteen ihmiseen ja aihepiiriin, mutta en edelleenkään ota paineita sosiaalisesta kanssakäymisestä tai tieteellisten vaikutteiden imemisestä. Konferensseissa ja tieteellisessä toiminnassa yleisemminkin hyvin moni kokee alemmuuden tunnetta: on vaikea avata suutaan, kun tuntee, ettei keksi mitään fiksua sanottavaa. Vaikka keksisikin kysymyksen tai kommentin, niin pelkää että muut pitävät sitä idioottimaisena.

Vääräpaikkaisuuden kokemukseen vaikuttaa usein (aloittelevan) tutkijan arkuus. Toiset osallistujat tuntuvat reippaammilta, aktiivisemmilta ja fiksummilta ja ovat jo tutustuneet ja verkostoituneet keskenään. Valmiisiin porukoihin meneminen tuntuu vaikealta – ja sitä se joissain tapauksissa varsinkin suurissa konferensseissa onkin, elleivät muut osallistujat tietoisesti pyri rohkaisemaan uusia osallistujia mukaan.

Kun itse osallistuin teknologian historian konferensseihin, menin oman tutkimusaiheeni takia mukaan tietotekniikan historian työryhmiin ja tutkijaverkostoihin. Minulle tuli olo, että olin vähän väärässä seurassa, koska muut lähestyivät kohdetta aika lailla toisesta näkökulmasta. Minun olisikin pitänyt aktiivisemmin hakea yhteyksiä teknologian populaarikulttuurin, mediahistorian ja arkielämän teknologian tutkijoihin muualta kuin tietokoneiden parista, mutta se oli vaikeampaa teknologian historian viitekehyksessä, kun toiminta oli rakentunut pikemminkin härpätinkohtaisesti kuin näkökulmalähtöisesti. Sama ongelma vaivasi lähestymisyrityksiäni tieteen ja teknologian tutkimuksen konferenssien kanssa.

Vasta oikeastaan viime aikoina olen löytänyt sellaisia konferensseja, joissa viihdyn hyvin. Viihtyminen liittyy esimerkiksi sopivan näkökulman, konferenssien sopivan koon ja mukavien muiden osallistujien yhteisvaikutukseen. Minun piti kirjoittaa niistä hyvistä konferensseista jo tässä, mutta se taitaa jäädä seuraavaan osaan.

Ja lopuksi yleisön pyynnöstä vinkkejä konferenssipukeutumiseen

  • Pukeudu.
  • Pukeudu puhtaisiin ja ehjiin vaatteisiin – ellei tyylitajusi vaadi esim. risaisten farkkujen käyttöä!
  • Pukeudu oman tyylisi ja persoonasi mukaisesti: jos kiinnität normaalistikin tarkkaa huomiota pukeutumiseesi ja ulkoasuusi, niin tee sama konferensseissa. Pukeutumiseen liittyvillä yksityiskohdilla kiinnität muiden huomion – jos haluat.
  • Pukeudu tilanteen ja roolisi edellyttämällä tavalla: Jos pidät esitelmää, kunnioita yleisöä pukeutumalla vähän paremmin kuin istuessasi yleisössä. Jos pidät konferenssin pääesitelmää, pukeutumiseen pitää kiinnittää vielä enemmän huomiota. Vähän juhlallisempi pukeutuminen virittää sinut esitelmöintitunnelmaan.
  • Huomioi oikea pukukoodi myös konferenssien vastaanotoilla ja illallisilla. Jos olet epävarma, kysy pukukoodia järjestäjiltä.
  • Älä kuitenkaan stressaa pukeutumisesta, sillä käytännössä konferenssiasustukset vaihtelevat laidasta laitaan ja konferenssi-illallisillakin on monesti väkeä ihan arkiasussa.
  • Jo vähän aikaa seminaarien ja konferenssien menoa tarkkailtuasi pystyt hahmottamaan tyylien (ja tyylittömyyden) kirjon.
Mainokset

Tehtaasta kauppakeskukseksi

lokakuu 23, 2014

Olen noin kahden vuoden ajan seurannut työhuoneeni ikkunasta Porin Puuvillan kauppakeskuksen rakentamista. Kieltämättä varsinkin aina silloin on jurppinut, kun on joutunut kuuntelemaan paalutuskoneiden lakkaamatonta jyskytystä ja muuta työmaakoneiden jyrinää. Omat digitaaliset työkoneeni ovat hyppineet ilottomasti pöydällä matalataajuuksisen bassolinjan tahdissa. Yritä siinä sitten kontemploida henkevästi tieteellisten peruskysymysten äärellä.

puuvilla-20121126-01 puuvilla-20130114-01 puuvilla-20130417-03 puuvilla-20130523-01 puuvilla-20130823-01 puuvilla-20140224-01 puuvilla-20140930-01

Lounasruokaloihin on tullut uusia asiakkaita huomioliiveineen ja suojakypärineen, outoine tapoineen, murteineen ja puheenaiheineen. Jonot ovat pidentyneet. Jonottajan pinna taasen on lyhentynyt. Entinen kirjasto- ja toimistotilamme alakerrassa on muuttunut rakentajan työmaakeskukseksi. Sen seinillä ei ole enää taidetta vaan tyttökalentereita.

Aiemmin pidemmälle pohjoiseen ulottuneen ikkunanäkymäni peittää nyt lasiin ja punaiseen peltiin verhoiltu kulutuskonstruktio loistavine liikekyltteineen. On Heseä, Halosta, Henkkaa ja Maukkaa. Ja Cittaria, Eccoa ja Aschania sekä HopLop. Raha-automaattiyhdistyksen pelihelvettiin pääsee pian ruokkimaan kolikoilla hedelmäpelejä ja muita masiinoita. Hypermarketista saa kaiketi sinisimpukoita, ranskalaisia juustoja ja muita maailman ihmeitä.

Uusi hohtava hehtaarihalli on liimautunut vanhempaan puuvillatehtaan punatiiliseen rakennuskantaan kuin taivaalta tupsahtanut jälkiteollinen elintasosiipi. Se jatkuu ja jatkuu. Lasi kiiltää ja pelti loimottaa.

Mutta ei se minua suuremmin haittaa. Tämä ei ole kamarihumanistin valitusvirsi. En halaile apeana tiilikasoiksi kaatuneita muurinpätkiä tai haikaile nostalgisesti aiempaa, kuvitellun ihanaisempaa industriaali-idylliä. En itke kadonnutta parkkipaikkaa, joka yliopistokeskuksen seutuvilla ensimmäistä kertaa vaellellessani 2000-luvun alussa oli yksi ankeimmista paikoista. Se oli muurien sisällä piilotteleva autokeidas. Ankea tyhjänä. Yhtä ankea täynnä kulkuneuvoja. Tehdas siltä sijalta oli palanut jo 1980-luvun alussa.

Vielä emme ole päässeet kokemaan uuden kulutustemppelin iloja. Tätä kirjoittaessa kauppakeskuksen avajaisiin on noin viikko, ja uudet työntekijät täyttävät liikkeiden hyllyjä kiihtyvällä tahdilla. Huomioliiviset kypäräpäät tekevät viimeisiä puunauksia ulkotiloissa.

Olen kuitenkin päässyt etkoille. Vastaavia kohteita havaitsee nimittäin siellä ja täällä, kun luopuu Pori-keskeisestä maailmankuvasta. Kauppakeskuksen ja punatiilisen teollisuusrakennelman liittoon törmää muualla Suomessa – ja muualla maailmassa. Yleensä nämä rakennushybridit ovat vielä moninkertaisesti kookkaampia kuin Satakunnan sydämessä.

sapporo-kauppakeskus-01

Sapporo-oluttehtaan kauppakeskus Sapporossa

sapporo-kauppakeskus-02 sapporo-kauppakeskus-03 sapporo-kauppakeskus-04 sapporo-kauppakeskus-05 sapporo-kauppakeskus-06

Keväällä kävin Japanin Sapporossa, jossa paikallisen olutpanimon vanhasta teollisuusalueesta oli tehty kauppakeskus. Sielläkin oli useita kerroksia – sekä historiallisessa rakennuskannassa että konkreettisina korkeuksina. Olutpanimosta muistuttivat punatiilisten seinien lisäksi muun muassa pieni pubi, jossa oli vanhoja julisteita ja muuta rekvisiittaa sekä mahdollisuus maistella huokeaan hintaan panimotuotteita. Varsinainen panimomuseo oli muutaman kilometrin päässä toisella tehdasalueella. Sapporon kauppakeskuksessa oli myös vanhan tehdasalueen pienoismalli, millaista en ole muissa käymissäni tehdaskauppakeskuksissa nähnyt. Ehkäpä sellaisen voisi sijoittaa Porin Puuvillan kauppakeskukseenkin?

Vastikään vierailin Puolan Łódźissa. Tekstiiliteollisuudestaan ja elokuvakoulustaan kuuluisan kaupungin teollinen mittakaava on monikertainen Poriin ja muihin Suomen kaupunkeihin verrattuna, mutta sielläkin oli naitettu lasinen kauppakeskus ja punatiilinen tehdasalue toisiinsa. Sisähehtaareja ja ulkotilaa on paljon enemmän kuin Porissa. Ei ihme, sillä Łódźissa on satoja tuhansia asukkaita, ja perjantai-illan liikenne sekä parkkiongelmat kauppakeskuksen ympärillä sen mukaiset. Kauppakeskuksen yhteydessä on elokuvateatterikompleksi IMax-teattereineen. Myös Sapporon kauppakeskuksessa saattoi katsella elokuvia ja sen lisäksi pelata kolikkopelejä pelihallissa.

Manufakturan yhteydessä oleva vanha teollisuuspohatan palatsi on muutettu museoksi

Manufakturan yhteydessä oleva vanha teollisuuspohatan palatsi on muutettu museoksi

Manufaktura-kauppakeskus Łódźissa Puolassa.

Manufaktura-kauppakeskus Łódźissa Puolassa.

Manufaktura-kauppakeskus Łódźissa Puolassa

Manufaktura-kauppakeskus Łódźissa Puolassa

Sapporon kauppakeskuksen miellyttävintä antia – laajan oluttarjonnan lisäksi – oli mukava kasveilla somistettu sisätorialue esiintymislavoineen ja ravintoloineen. Łódźissa taasen oli hienosti yhdistetty kauppakeskus museoihin, sillä keskuksen yhteydessä toimivat nykytaiteen museo, teollisuusmuseo sekä huipputason hotelli vanhassa rakennuksessa.

Mutta mistä tulee Porin Puuvillan erityispiirre ja lisäarvo, se jää vielä nähtäväksi. Tai ehkä se on tämä meidän yliopistokeskuksemme?

Pelibaarissa Varsovassa

lokakuu 22, 2014

Kävimme Puolan-konferenssimatkan yhteydessä Varsovan vanhan kaupungin kupeessa sijaitsevassa Level Up -digipelibaarissa. Siellä oli mahdollista nauttia peliteemaisia drinkkejä ja pelata erilaisia konsolipelejä. Jokainen sisään tuleva sai oman muovikortin, jolle tallennetut ostostiedot maksettiin kerralla lähtiessä. Baarin asiakas maksoi pelkästään tarjoiluista, ei erikseen peleistä.  


Video. Level Up -baarin esitteluvideo YouTubessa.

Mustanpuhuva, neonsomisteinen tila oli jaettu looseihin, joissa kussakin oli suurikokoinen kuvaruutu ja pelikonsoli. Konsoleista edustettuina olivat ainakin Sonyn, Microsoftin ja Nintendon edellisen sukupolven laitteet, joita kaikkia oli baarissa useampia. Baarin sisäpihalla oli myös ulkoterassi, mutta siellä ei ollut pelilaitteita. Jokainen pöytäryhmä tai peliloosi oli varustettu myös kosketusnäytöillä, joiden avulla juomatilaukset saattoi tehdä. Näyttötaulun avulla oli mahdollista tilata paikalle myös henkilökuntaa vaihtamaan konsolien pelilevyjä, joita säilytettiin baaritiskillä.

Maanantai-iltana kolmessa kerroksessa olevassa baarissa oli rauhallista. Paikalla oli meidän lisäksemme muutamia muita asiakkaita, nuorten miesten ohella pariskuntia, jotka pelasivat muun muassa ammunta-, kamppailu- ja urheilupelejä. Baari on ollut avoinna noin puolitoista vuotta, mutta peliohjaimet olivat jo kuluneita, ja esimerkiksi osa Wiin ohjaimien lisäosista oli kadonnut.
Pääosa peleistä ja laitteista oli uudehkoja.

Retropeliosastoa edustivat Nintendon NES- ja Super-NES-konsolit peleineen, mutta niiden toimivuutta emme tällä kertaa testanneet. Sisääntuloaulassa oli myös yksi vanhempi kolikkopelilaite, luultavasti joku Street Fighter -pelin versio. Uudemmille konsoleille oli saatavissa myös klassikkopelien uusversioita. Voin suositella paikkaa peleistä kiinnostuneelle Puolan-kävijälle.

levelup-20141020-08-PL

Kuva Päivi Lahdelma

levelup-20141020-09-PL

Alakerran baaritiski. Kuva Päivi Lahdelma

levelup-20141020-07

Retropeliosastoa

Level Up -baarin nimikyltti

Level Up -baarin nimikyltti

levelup-20141020-03

Tabletti-kosketusnäytön avulla saattoi pelipaikalle tilata tarjoiluja ja pelattavia pelejä.

levelup-20141020-05

Retropeliosastoa

levelup-20141020-04

Retropeliosastoa

levelup-20141020-02

Baarista sai myös peliaiheisia drinkkejä ja muita juomia.

Baarista sai myös peliaiheisia drinkkejä ja muita juomia.