Lauantaina matkasimme ”nostalgiajunalla” (=vanhat, normaaliliikenteestä poistetut vaunut, joita ajelutetaan silloin tällöin turistien iloksi) aprikooseistaan tunnetulle Wachaun alueelle. Olimme saaneet vinkin, että Tonavaa ei kannata risteillä Wienistä Bratislavaan tai Budapestiin vaan mieluummin yläjuoksun suunnalla – ainakin jos haluaa nauttia komeammista maisemista.
Hyppäsimme junasta Melkissä, jonka maisemaa hallitsee kukkulalla sijaitseva giganttinen luostari. Luostari on tunnettu myös Umberto Econ kirjasta Ruusun nimi, tosin nykyinen luostari on rakennettu aiemmin palaneen sijoille, eikä luostarin näyttävästä kirjastosta saa aivan samanlaisia fiiliksiä kuin sen keskiaikaisesta edeltäjästä. Ruusun nimen tappavia ja kadonneiksi luultuja antiikin käsikirjoituksiakaan ei luostarikirjastossa näkynyt – tai ne oli tietenkin suljettu salaovien taakse.
Luostari oli kaiken kaikkiaan vaikuttava, ja pari munkkiakin siellä vilahti päivähartauden aikana turistiryhmien puristuksessa. Luostarin puistoon oli toteutettu hienoja äänitaideteoksia (mm. ”puhuvia ja laulavia kiviä”), ja interaktiivista museomediaa oli hyödynnetty mukavalla tavalla sisällä näyttelytiloissa.
Luostarikäynnin jälkeen suuntasimme useita tunteja kestäneelle jokiristeilylle, joka päättyi Wieniin. Henkilökunta tarjoili viiniä, olutta ja tietenkin schnitseleitä perunasalaatilla. Risteilyaluksen kansimies näytti kuin suoraan saksalaisesta poliisisarjasta reväistyltä lainehtivine takatukkineen ja muhkeinen viiksineen. Yhden miehen vitsaileva syntikkabändi (ei takatukkaa eikä viiksiä tosin) vei puolestaan ruotsinlaivaviihteen äärimmilleen. Shown kliimaksina toimivat Wienin iltavalojen loimussa soitetut Keisarin ja Tonava kaunoinen -valssit.
Joka tapauksesta maisemat Melkistä eteenpäin olivat klassisen upeat: mutkittelevia joenmutkia, luostareita, linnoja, kukkuloita, kyliä ja kaupunkeja, viini- ja aprikoosipuutarhoja. Näimme myös Willendorfin Venuksen kotiseudut sekä Richard Leijonanmielen vankipaikan rauniot – ja Dürnsteinin kirkon karamellis-fallisen rokokootornin. Kremsin jälkeen maisema muuttui, ja tasaisen ja teollisen maiseman kohokohtia olivat lähinnä kaksi patosulkua, joiden läpi meneminen toi uuden teknisen aspektin matkantekoon. Luultavasti saamamme vinkki piti siis paikkansa. Niin houkuttelevalta kuin Wien-Budapest-risteily kuulostaakin, enemmän nähtävää on kauempana yläjuoksun suunnassa Wachaun alueella tai vielä lähempänä Saksan rajaa.
Koneen kokemu(y)s 
Vastaa