Miten olla konferensseissa

En muista, että opintojeni tai jatko-opintojeni aikana olisin saanut suoranaista opetusta tai ohjeistusta konferenssikäyttäytymisestä. Käytännössä oppi on ollut muiden esimerkkien seuraamista tai konferenssitoiminnan opettelua tutulla calcaneum-metodilla (eli kantapään kautta).

Väitöskirjatyötään aloittava tutkija on usein hukassa sen kanssa, että mihin konferensseihin pitäisi pyrkiä ja miksi. Yhtä lailla aprikointia aiheuttaa, että mitä niissä konferensseissa oikein tehdään ja ketkä niissä käyvät. Onko oikeata konferenssissa olemisen tapaa? Mitä ei saa tehdä?

Aloittelevaa tutkijaa hämää myös se, että mitä ovat erilaiset konferenssiesiintymisen muodot: pääesitelmät (keynote), työryhmät, paneelit (panels), työpajat (workshops) ja posterisessiot. Pääesitelmät ovat isojen gurujen pitämiä pidempiä esityksiä, joita koko konferenssiyleisö kokoontuu kuuntelemaan ja joista sitten voi yrittää virittää keskustelua pienessä piirissä. Työryhmät ja paneelit menevät yleensä käsitteinä sekaisin, mutta tavallisesti ne ovat osallistujien esitelmäehdotusten tai konferenssipaperien pohjalta joko jo ennakolta ehdotettuja tai konferenssijärjestäjien omalla sumealla logiikalla koottuja kokonaisuuksia, joissa samassa, yleensä esimerkiksi puolitoista tuntia kestävässä sessiossa on useita puhujia. Yleensä esitykset kestävät 10–20 minuuttia. Esitysten välillä tai niiden jälkeen on aikaa kysymyksille ja keskustelulle.  Yleensä sessioissa on puheenjohtaja, ja joissain tapauksissa sessioissa on myös ulkopuolinen kommentaattori, joka aloittaa keskustelun.

Paneelit voivat erota sessioista siinä, että paneelissa puhujat saattavat pitää lyhyempiä esityksiä yhteisestä teemasta ja aloittavat ensin keskustelun keskenään. Yleensä keskustelulle varataankin enemmän aikaa.

Posterisessio oli käsite, joka ehkä eniten oudoksi minua aloittelevana humanistitutkijana. Posterisessiot ja posterit ovat tavallisempia luonnontieteellisillä ja teknisillä aloilla, mutta on niitä muuallakin. Posterisessio perustuu tutkijan omasta aiheestaan laatimaan määrämuotoiseen tulostettuun julisteeseen, ja posterit ovat näytteillä tietyssä paikassa yleensä koko konferenssin ajan. Posterisessiossa tutkijat esittelevät omia postereitaan ja tutkimustaan, ja esitysten jälkeen muu yleisö voi kierrellä posterinäyttelyssä keskustelemassa tutkijoiden kanssa.

Itse aloitin konferenssikäymiseni muistaakseni 1990-luvun lopulla Tiedotustutkimuksen päiviltä, mihin viestinnän professori Hannu Nieminen kannusti lähettämään hänen organisoimaansa työryhmään esitysehdotuksen. Kansainvälisistä konferensseista ensimmäisiä olivat Turun yliopiston historian laitoksen järjestämät History and… -konferenssit. Ensimmäiset ulkomaan konferenssimatkat suuntautuivat Society of the History of Technologyn eli SHOTin konferensseihin, koska teknologian historian parissa askarrellut tutkimusporukkamme oli ymmärtänyt, että ne ovat aihepiirin keskeisiä tutkijoiden tapaamispaikkoja.

Jostain syystä minulla on monesti konferensseissa ollut olo, että olen vähän väärässä paikassa ja väärässä seurassa, vaikka konferenssit ovat aina olleet tavalla tai toisella inspiroivia. Kuulun siihen ujoon jurottajatyyppiin, joka ei osaa luontevasti sukkuloida tutustumassa uusiin ihmisiin vieraalla kielellä ja joka ei uskalla vetää hihasta alan guruja ja aloittaa sivistynyttä keskustelua vaan viettää aikaa mieluummin yksin tarkkaillen tai samassa tutussa porukassa pyörien. Se ei ole hyvä. Olenkin alkuvuosien jälkeen pyrkinyt tutustumaan konferensseissa ainakin johonkin uuteen ihmiseen ja aihepiiriin, mutta en edelleenkään ota paineita sosiaalisesta kanssakäymisestä tai tieteellisten vaikutteiden imemisestä. Konferensseissa ja tieteellisessä toiminnassa yleisemminkin hyvin moni kokee alemmuuden tunnetta: on vaikea avata suutaan, kun tuntee, ettei keksi mitään fiksua sanottavaa. Vaikka keksisikin kysymyksen tai kommentin, niin pelkää että muut pitävät sitä idioottimaisena.

Vääräpaikkaisuuden kokemukseen vaikuttaa usein (aloittelevan) tutkijan arkuus. Toiset osallistujat tuntuvat reippaammilta, aktiivisemmilta ja fiksummilta ja ovat jo tutustuneet ja verkostoituneet keskenään. Valmiisiin porukoihin meneminen tuntuu vaikealta – ja sitä se joissain tapauksissa varsinkin suurissa konferensseissa onkin, elleivät muut osallistujat tietoisesti pyri rohkaisemaan uusia osallistujia mukaan.

Kun itse osallistuin teknologian historian konferensseihin, menin oman tutkimusaiheeni takia mukaan tietotekniikan historian työryhmiin ja tutkijaverkostoihin. Minulle tuli olo, että olin vähän väärässä seurassa, koska muut lähestyivät kohdetta aika lailla toisesta näkökulmasta. Minun olisikin pitänyt aktiivisemmin hakea yhteyksiä teknologian populaarikulttuurin, mediahistorian ja arkielämän teknologian tutkijoihin muualta kuin tietokoneiden parista, mutta se oli vaikeampaa teknologian historian viitekehyksessä, kun toiminta oli rakentunut pikemminkin härpätinkohtaisesti kuin näkökulmalähtöisesti. Sama ongelma vaivasi lähestymisyrityksiäni tieteen ja teknologian tutkimuksen konferenssien kanssa.

Vasta oikeastaan viime aikoina olen löytänyt sellaisia konferensseja, joissa viihdyn hyvin. Viihtyminen liittyy esimerkiksi sopivan näkökulman, konferenssien sopivan koon ja mukavien muiden osallistujien yhteisvaikutukseen. Minun piti kirjoittaa niistä hyvistä konferensseista jo tässä, mutta se taitaa jäädä seuraavaan osaan.

Ja lopuksi yleisön pyynnöstä vinkkejä konferenssipukeutumiseen

  • Pukeudu.
  • Pukeudu puhtaisiin ja ehjiin vaatteisiin – ellei tyylitajusi vaadi esim. risaisten farkkujen käyttöä!
  • Pukeudu oman tyylisi ja persoonasi mukaisesti: jos kiinnität normaalistikin tarkkaa huomiota pukeutumiseesi ja ulkoasuusi, niin tee sama konferensseissa. Pukeutumiseen liittyvillä yksityiskohdilla kiinnität muiden huomion – jos haluat.
  • Pukeudu tilanteen ja roolisi edellyttämällä tavalla: Jos pidät esitelmää, kunnioita yleisöä pukeutumalla vähän paremmin kuin istuessasi yleisössä. Jos pidät konferenssin pääesitelmää, pukeutumiseen pitää kiinnittää vielä enemmän huomiota. Vähän juhlallisempi pukeutuminen virittää sinut esitelmöintitunnelmaan.
  • Huomioi oikea pukukoodi myös konferenssien vastaanotoilla ja illallisilla. Jos olet epävarma, kysy pukukoodia järjestäjiltä.
  • Älä kuitenkaan stressaa pukeutumisesta, sillä käytännössä konferenssiasustukset vaihtelevat laidasta laitaan ja konferenssi-illallisillakin on monesti väkeä ihan arkiasussa.
  • Jo vähän aikaa seminaarien ja konferenssien menoa tarkkailtuasi pystyt hahmottamaan tyylien (ja tyylittömyyden) kirjon.

Yksi vastaus to “Miten olla konferensseissa”

  1. Kai Kimppa Says:

    Kun itse en ole lainkaan ujo, ja monissa konferenssisarjoissa joihin osallistun jo vanha tuttu, tuppaankin usein kysymään joltain ujon oloiselta uudelta henkilöltä haluaako hän liittyä seuraan ja mitä hän tekee ja mistä hänen esityksensä on tai kommentoimaan esitystä jos se jo oli. Tällä tavalla niitä hiukan ujompia uusia saa vedettyä mukaan tutummiksi. Suosittelen!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: