Historialliset syyt ja selitykset

Olin taannoin keskustelussa, jossa minulle todettiin tiettyjen palkkaerojen selittyvän ”historiallisilla syillä”. Kun kyse oli tutusta laitoksesta ja sen oppiaineista ja historioitsija puhui historioitsijalle, ymmärrys oli molemminpuolinen. Minä tiesin, mistä keskustelukumppanini puhui. Palkkaerot perustuvat (muun muassa) ajan saatossa (kyse ei kuitenkaan ole yleensä kuin muutamasta vuosikymmenestä) syntyneeseen henkilöstörakenteeseen ja sen liikevoimaan.

Ymmärsin selityksen, ja olen itsekin käyttänyt monesti sitä samaa, ääneen tai itse asioita pohdiskellessani. ”Historialliset syyt” ovat voineet vaikuttaa vaikkapa tutkintovaatimusten (eli opetusohjelmien) sisältöön ja muutoshitauteen, tutkimusprojektien muodostumiseen ja vaikkapa tohtorikoulutettavien rahoituksen saamiseen (tai saamattomuuteen), yhteistyöverkostoihin ja -suhteisiin, verkkosivustojen päivitystapoihin ja niin edelleen – pelkästään tiedemaailman sisäisessä toiminnassa. ”Historiallisia syitä” on tietenkin myös kaikkialla muualla.

Selityksen ymmärtäminen ei kuitenkaan tarkoita samaa kuin sen hyväksyminen. Ja selityksiä on erilaisia. Selitykset voivat tarkoittaa esimerkiksi vallitsevan tilanteen perustelua aiemmin tapahtuneella tai tapahtumakuluilla; selitys antaa tilanteelle syyn. Tilanne on syyn seuraus. Toisaalta selityksellä voi perustella sitä, miksi jokin asia on oikeutettu tai ei ole oikeutettu. Tällöin selittämiseen tulee vahvemmin moraalinen tai jopa oikeudellinen ulottuvuus.  

Monesti historiallisilla syillä selittäminen on (retorinen) keino, jonka avulla nostetaan kädet pystyyn: historiallinen syy on ikään kuin ylihistoriallistava perustelu. Aiemmin on tapahtunut jotain, joka determinoi nykyistä tilannetta. Deterministisen puheen lisäksi kyse voi tutkimuskielellä olla reifikaatiosta tai imperatiivista. Yhtä kaikki, se tarkoittaa rakennepuhetta, jossa todetaan ilmiöiden pysyvyys tai se, että vallitsevan tilanteen muuttamiseen vaaditaan joko valtavasti voimaa tai paljon aikaa. Mitään ei voi tehdä – tai ei ainakaan paljon mitään. Ei ainakaan yksilö. Tässä asemassa ja tässä ajassa.

Mutta onko tilanne sittenkään ihan tuollainen? Muun muassa konstruktionistinen tutkimus on lähtenyt siitä, että ilmiöiden rakentumisen historiallisten ulottuvuuksien osoittaminen voi toimia lähtökohtina, jotka eivät osoita turhaa taistelua tutkainta vastaan vaan toimivat liipaisimena, joka osoittaa muutoksen tarpeen ja mahdollisuuden. ”Historiallisen syyn” tunnistaminen on alkupiste matkalla (mahdollisten) epäkohtien korjaamiseen.

4 vastausta to “Historialliset syyt ja selitykset”

  1. Jasso Says:

    Aloin pohtimaan tämän retorisesti käytetyn ”historiallisen syyn” ja Barthesin myytin eroa. Barthesin mukaanhan myytti pyrkii peittämään historiallisen kehityksen, naturalisoimaan sen. Antamaan kuvan siitä että ”näin on aina ollut ja näin on hyvä”.

    ”We reach here the very principle of myth: it transforms history into nature.” –Barthes: Mythologies, s. 129

    Tällainen historiallinen käsien ylös nostaminen on ehkä jotenkin hienovaraisempaa ja tehokkaampaa. Ei pyritäkään peittämään asioita, vaan todetaan että asiat todellakin ovat pielessä eikä maailma ole oikeudenmukainen. Mutta että turha tässä on mitään tehdä, kun muutos on niin hankalaa.

    Myytin käytössä on riski että joku saattaa nähdä sen läpi, kokea sen valheeksi. Ja ihmiset usein aktivoituvat jos he kokevat että heille on valehdeltu. Mutta ”historiallinen syy” saattaa pikemminkin passivoida.

    Näin ollen esim. poliitikolle voi olla turvallisempi vedota ”maan tapaan” – mikä on tavallaan vain toinen tapa ilmaista että kyseessä on ”historiallinen syy” – kuin yrittää verhota asioita myyteillä.

  2. Jaakko Suominen Says:

    Historialliseen syyhyn vetoaminen on tietenkin historioitsijan suuhun – ja ajatusmaailmaan – hyvin sopivaa retoriikkaa varsinkin tilanteessa, jossa keskustelun osapuolet ovat taustaltaan samankaltaisia. Barthesin myytistä tuo eroaa juuri siinä, että kyse ei ole siitä, jokin olisi aina ollut jollain tavalla vaan siitä, että selittävä tekijä ja kehityskulku sidotaan aikaan ja paikkaan. Aikakäsitys on sellainen, että joinakin hetkinä avautuu ikkunoita ja mahdollisuuksia muutokseen, jotka myöhemmin sulkeutuvat ja tehdyt muutokset sementoituvat. ”Historiallinen syy” antaa kuitenkin toivoa: uusia ikkunoita voi avautua.

  3. ansivu Says:

    Ymmärrän ”historiallisen syyn” juuri näin: Jos esimerkiksi epäoikeudenmukaisen palkan syy on ”historiallinen”, se tarkoittaa sitä, että nykyinen asetelma voi muuttua nopeasti, mikäli alkuperäisen perustelun havaitaan menettäneen pätevyytensä. ”Rakenteellinen syy” puolestaan vihjaa siihen, etä tilanteen korjaaminen edellyttäisi joidenkin pitkäkestoisten rakenteiden purkamista. Barthesin myyttiä taas vastaisi tässä retorisessa kontekstissa esimerkiksi ”asioiden luonteesta johtuva syy”. Siihen ei voi vaikuttaa – etenkään, jos kukaan ei kerro, mikä se determinoiva asioiden luonne on.

    Sanojen ominaisuuksiin kuuluu, että niitä voi käyttää tarkasti tai epämääräisesti, ja niillä voi joko peittää tai paljastaa asioita. ”Historiallista syytä” voi käyttää paitsi ilmiön lyhytkestoisuuden ja aikasidonnaisuuden paljastamiseen, myös sen ajallisuuden ja muutosalttiuden kätkemiseen. Tästä syystä onkin hyvä välillä muistuttaa itselleen, mitä vakiintuneet käsitteet pitävät sisällään.

  4. Riikka Turtiainen Says:

    Jotenkin tulee mieleeni Palefacen biisi ”Miten historiaa luetaan” hänen uudelta levyltään ”Maan tapa”…😉 http://www.youtube.com/watch?v=PVy253O5l2o

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: