Olen aiemmin kirjoittanut muutaman seurapelin yleistymisestä ja buumista 1920–1930-lukujen vaihteessa. Korona-pelin, Fortunan ja jojon yleistymisprosesseissa oli samankaltaisia piirteitä mutta myös eroja. Tällä kertaa kirjoitan vielä yhdestä suosikkipelistä, pöytätenniksestä, jonka yleistymis- ja omaksumisprosessi oli jälleen osin omintakeinen. Kuten Mika Pantzar (1996, 121) on painottanut, uutuudet (tai Pantzarin tuossa käyttämä käsite hyödykkeet) ”juurtuvat omalla tavallaan ja kunkin hyödykkeen ympärille kehittyy oma systeeminen kokonaisuutensa.”
Koronapeli levisi Suomeen Ruotsin kautta ja sen yleistymiseen vaikutti muun muassa kotimainen valmistus. Korona vakiintui osaksi vapaa-ajan viettoa. Fortuna-pelin alkujuuret ja leviämisprosessi ovat hämärämpiä, mutta keskeistä Fortunan tapauksessa oli kotimainen Juho Jussila -yhtiön tuotanto ja pelin mainetta kasvattanut onnistunut ulkomaanvienti. Jojo puolestaan oli sekin vielä edellisiäkin vanhempi keksintö, jonka näkyvä suursuosio kesti ainoastaan muutaman kuukauden, mutta joka sittemmin on tullut uudestaan ja uudestaan muoti-ilmiöksi. Jojoja alettiin niitäkin valmistaa myös Suomessa, vaikkei tuotannon kotimaisuus ollutkaan luultavasti yleistymisen keskeisin tekijä. Ping-pong eli pöytätennis teki tavallaan toisen tulemisensa Suomeen keväällä 1925 ja tuli silloin jäädäkseen.
Pöytätenniksen varhaisin historia tavataan johtaa 1800-luvun lopun Britanniaan, jossa peli kehittyi yläluokkaiseksi seurusteluharrastukseksi nimenomaan imitoimaan tennistä pöydällä ja pienemmillä mailoilla. Peli pelattiin myös tenniksen säännöillä. (A Comprehensive History of Table Tennis, presented by the ITTF Museum; A Brief History of Table Tennis/Ping-Pong.)
Pelin varsinainen ensimmäinen laajempi buumi oli 1900-luvun alkuvuosina, jolloin pelissä keksittiin käyttää selluloidista valmistettuja palloja aiempien korkki- tai kumipallojen sijaan. Korkkipallot eivät olleet pompanneet tarpeeksi ja kumipallot olivat pomppineet liikaakin. Eri valmistajilla oli omia versioitaan pelistä ja valmistajat käyttivät pelistä eri nimiä. Jotkut valmistajista käyttivät pelistä onomatopoeettista nimeä ping-pong ja taistelivat nimen tavaramerkistä. Eri nimitykset johtivat myös siihen, että Englannissa perustettiin 1901 kaksi lajiliittoa, joista toinen oli ping-pong-liitto ja toinen pöytätennisliitto. Liitot yhdistyivät pari vuotta myöhemmin, johon mennessä pelistä oli alkanut ilmestyä myös kirjallisuutta.
Pöytätennis tuli Suomeenkin 1900-luvun ensimmäisinä vuosina. Peliä koskevia juttuja julkaistiin erityisesti ruotsinkielisessä lehdistössä ja peli levisi ruotsinkielisillä alueilla, luultavasti nimenomaan ruotsalaisten kontaktien kautta. Jo ennen kuin itse peli tuli Suomeen, lehdet uutisoivat Lontoosta pelattavasta ping-pong-pelistä, miniatyyritenniksestä, jossa oli alettu järjestää jo kilpailujakin (esim. Hbl 8.7.1901).
Toistaiseksi löytämäni kirjallisuus ei selitä, miksi pöytätennis alkoi yleistyä uudelleen noin 15 vuoden hiljaiselon jälkeen 1920-luvun alkupuoliskolla. Lähteissä ei kirjoiteta esimerkiksi mistään uusista teknisistä innovaatioista, jotka olisivat parantaneet peliä tai tehneet siitä muuten helpommin lähestyttävän. Ulkomaisissa lähteissä ei myöskään mainita, että mikään valmistaja olisi aloittanut jonkun erityisen kampanjan pelin suosion kasvattamiseksi. Pöytätenniksen varhaisvaiheista erityisesti Suomessa perusteellisesti kirjoittanut Ossi Viita (2018a), toteaa, että vaikka lajin suosio hiipui jo vuoden 1904 tietämillä Englannissa, niin pöytätennis levisi uusiin maihin, esimerkiksi Kiinaan lähetystyöntekijöiden mukana sekä Itä-Euroopan maihin. Hänen mukaansa pelin leviäminen katkesi kuitenkin viimeistään ensimmäiseen maailmansotaan.
Ossi Viidan (2018a) mukaan pöytätenniksen suosion hiipumiseen vaikutti myös se, että sitä pidettiin enemmän ajanvietteenä kuin urheiluna. Ehkä tuo tulkinta kumpuaa siitä, että pöytätenniksen historiaa on kirjoitettu Suomessa ja varmaan muuallakin erityisesti pöytätenniksen kilpaurheilulajiliiton viitekehyksessä. Ajanvietetulkinta voi kuitenkin viitata myös siihen, että ajanvietteiden suosioon vaikuttaa myös kulloinenkin muoti, eli varhaisen pöytätenniksen tilalle saattoi tulla jotain muita ajanviettotapoja, jotka syrjäyttivät sen.(Muodin ja uutuustuotteiden leviämisen yhteyksistä ks. esim. Pantzar 1996, 75–77.)
Pöytätenniksen uudelle nousulle 1920-luvun alussa voi hahmotella myös yleisempiä yhteiskunnallisia ja kulttuurisia syitä. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen siinä vaiheessa, kun taloustilanne alkoi parantua ja niissä maissa, missä yhteiskunnallinen tilanne ainakin väliaikaisesti rauhoittui, uusille peli-ilmiöillekin alkoi tulla tilaa. Keskiluokan kasvu ja lisääntyvä vapaa-aika vaikuttivat nekin seurapelien suosion kasvuun.
Pöytätenniksen uusi suosio oli alkanut Britanniassa 1920-luvun alussa ja levinnyt sieltä muihin maihin. Suomeen peli tuli Tanskan ja Ruotsin kautta erityisesti keväällä 1925. Jälleen silmiinpistävää on suomenruotsalainen aktiivisuus pelin levittämisessä. Borgåbladet kirjoitti 29.1.1925 pöytätenniksen suosiosta Ruotsissa ja pelin tulosta Suomeen. Lehden mukaan peliä pelattiin kaikkialla tukholmalaiskodeissa ja koko ajan. Pöytätenniskilpailuihin oli osallistunut Ruotsissa paljon pelaajia, yhteen jopa 256 henkilöä. Lehden kirjoittaja toivoi peliä myös Porvooseen, koska se voisi olla hyvää vaihtelua vaikkapa kerhokokoontumisten skruuvin- ja biljardinpeluuseen ja kahvinjuontiin. Jutussa painotettiin, että peli ei ole urheilua sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta se sopii lasten lisäksi vanhemmille. Jännittävä peli vaatii tarkkuutta, varmaa kättä ja silmää, mutta on omaksuttavissa varsin nopeasti.
Borgåbladet muistutti myös aiemmasta pelivillityksestä, hieman jojon kaltaisesta Diabolo-hyrrästä, joka oli ollut suosiossa noin kaksitoista vuotta aiemmin. Samaiseen Diaboloon viitattiin muissa peli- ja leikkisuosikkeja muistelleissa kirjoituksissa, joissa Diabolo asettui ketjuun jojojen ja vastaavien tuotteiden kanssa. Borgåbladetin kirjoittaja saattoi Diabolo-viitttauksella ennakoida sitä, että pöytätennis jäisi samaan tapaan lyhytaikaiseksi muodiksi tai kuumeeksi, joka korvautuisi pian taas jollakin toisella pelituotteella. Tavallaan niin kävikin, kun julkista huomiota myöhempinä vuosina saivat muut peli-ilmiöt, mutta toisaalta pöytätennis vakiintui osaksi urheilua ja muuta vapaa-ajan viettoa.
Ping-pong-peliä myös kotoutettiin kirjaimellisesti, kun vuoden 1925 peliesittelyissä todettiin tavallisen ruokapöydän kelpaavan pelipöydäksi (esim. Borgåbladet). Ruokapöydän keskikohdan yli pingotettiin verkko, jonka yli palloa lyötiin kumipäällysteisillä tai päällystämättömillä puumailoilla. Viipurilainen Suojeluskuntain Urheiluliike mainosti uutuuspeliä Karjala-lehdessä 7.4.1925 seuraavasti: ”Ei ole mikään tavallinen seurapeli, vaan erittäin kiintoisa urheiluleikki, jota pelataan tavallisella ruokailupöydällä tennispelin sääntöjen mukaan.” Pöytätenniksen pistejärjestelmä tosin oli jo kansainvälisesti aiemmin erkaantunut tenniksestä, ja erissä pelattiin normaalisti 21 pisteeseen. Ossi Viidan (2018a) mukaan Suomessa kuitenkin pöytätennistä pelattiin 1930-luvun alkuun yleensä tenniksen pistelaskusäännöin.
Ping-pongin julkisessa esittelyssä ja suosion lisäämisessä käytössä olivat saman keinot kuin monissa muissakin peleissä. Pöytätennis esiteltiin Veli Giovannin eli Hillari Johannes Viherjuuren toimittamalla Suomen Kuvalehden ajanvietepalstalla ensin 7.3.1925, ja Suomen Kuvalehti kirjoitti pelistä useampaan otteeseen keväällä 1925 (myös esim. 28.3.). Esittelyssä keskeistä oli pelin luonteen, pelivälineiden ja sääntöjen kuvaaminen. Mainittiin lehdessä sekin, että Otava oli julkaissut jo pöytätenniksestä kirjankin. Suomen Kuvalehti teki yhteistyötä urheiluvälinemyyjän Suomen Urheiluaitan sekä uuden suomalaisen välinevalmistajan, Kristiinankaupungissa 1924 perustetun O.Y. Westa (tai Vesta) A.B.:n kanssa (perustamisesta Wasabladet 7.2.1924; Kristiinan Sanomat 26.4.1924). Westa jäi tosin pöytätennisvalmistajana ilmeisesti varsin lyhytaikaisesti, sillä tuo puunjalostusyritys keskittyi varsin pian muihin tuotteisiin, kuten hiihtosuksiin sekä muun muassa ikkunoihin ja oviin (Kristiinan Sanomat 8.12.1925; Keskisuomalainen 11.8.1926; Suomen Sosialidemokraatti 15.12.1926; HS 23.10.1927). Eikä Westasta löydy mainintoja pöytätenniksen tai ping-pongin yhteydessä lehdistä enää kevään 1925 jälkeen.
Pelin kotouttamiseen kuuluivat myös artikkelit, joissa käsiteltiin pelin historiaa ja leviämisreittejä (HS 10.4.1925). Mika Pantzar (1996, 125) kirjoittaa Suomen Kuvalehden keskeisestä roolista uusimman tekniikan promoottorina 1900-luvun alkupuolella. Esimerkkini ovat osoittaneet, että lehdellä oli merkitystä myös uusien peli-ilmiöiden esittelyissä, jotka etenivät varsin yhtenevällä kaavalla.
Pelin muun esittelyn ohella Suomen Kuvalehti väläytti maaliskuun alun jutussaan mahdollisuudesta järjestää pöytätenniskilpailuja. Kilpailutoiminta tuntuikin kuuluvan uusien peli-ilmiöiden esittelyyn. Kilpailutoiminnassa aktivoitui kuitenkin jostain syystä Helsingin Hiihtoseura, joka järjesti pöytätenniskilpailut hiihtokilpailunsa jälkeen Alppilan ravintolassa 15. maaliskuuta. Kolmenkymmenen osallistujan joukosta voittajaksi selviytyi Hoffman ja ”Verner Eklöv keinotteli tässäkin kilpailussa itsensä palkinnoille.” Verner Eklöv sijoittui toiseksi ja hänen veljensä Helsingin Sanomien mukaan kolmanneksi. (HS 16.3.1925.) Oletettavasti Eklöv oli siis ollut palkinnoilla hiihtokilpailussakin.
Pöytätenniksessä kilpailtiin Helsingin ulkopuolellakin. Vaasa-lehti uutisoi 21.3.1925, että ”[n]aisklubilla on taas maanantai-iltana runsaasti ohjelmaa.[…] On jotain ping-pong peliäkin, jossa voittajaa saa tavaraa ja pianorahasto hyötyy rahallisesti. Mene tiedä, mitä lie. Sittenpä senkin ihmeen näkee.”
Helsingin Hiihtoseura jatkoi pöytätenniskilpailujen järjestämistä 5.4.1925. Kisat olivat karsintakilpailu hieman myöhemmin pääsiäisenä järjestettävään turnaukseen, jonka järjestäjäksi mainittiin Helsingin Purjetyöliike (HS 6.4.1925) . Hiihtoseurasta muodostuu myös yllättävä myöhempi yhteys Westa-yhtiöön, joka helmikuussa 1927 oli yhtenä palkintojen lahjoittajana, kun Helsingin Hiihtoseura järjesti hiihtokilpailut (Uusi Suomi 12.2.1927.)
Uusi Suomi julkaisi 7.4.1925 ennakkojutun tulevista kilpailuista ja mainitsi lyhyesti myös Hiihtoseuran karsintakilpailujen tulokset. Uusi Suomi kirjoitti, että Hiihtoseuran järjestämiin pöytätenniskilpailuihin osallistui kolmisenkymmentä pelaajaa ja että kilpailut järjestettiin Hankkijan salissa Helsingissä.
Saman jutun yhteydessä oli kirjoitus siitä, miten uutta suosikkipeliä esiteltiin Stockmannin tavaratalossa, jossa Stockmann oli ”järjestänyt yleisölle tilaisuuden nähdä tätä koko Europan muotiin tullutta peliä”. Stockmannhan oli lanseerannut peliä Suomessa ensimmäisen kerran jo 1900-luvun ensi vuosina. Nyt Stockmannin kolmannessa kerroksessa peliä pelasivat joka päivä yhdestä kolmeen iltapäivällä Suomalaisen verkkopalloseuran jäsenet eli tenniksen pelaajat. Stockmannilla peliä pelattiin kuttaperkkapallolla (ei siis selluloidipallolla) ja käytettiin pääasiassa ruotsalaisia sääntöjä, joissa suorat lentolyönnit oli kielletty ja palloa sai lyödä vain pompusta. Jotkut pelasivat tosin myös englantilaisilla säännöillä ”siten, että ilmalyönnit olivat sallittuja”. Pelin uutuudesta kertoi se, että vaikka vakiosääntöjä ja niiden opettamista pidettiin tärkeänä, säännöissä ja pelitavoissa oli variaatioita.
Lehtitietojen mukaan pöytätenniksen pääsiäiskilpailun Helsingissä järjesti siis Helsingin Purjetyöliike. Tosin osassa lehdissä mainittiin järjestäjänä Helsingin Hiihtoseura. Lehdissä todettiin myös, että kilpailu olisi ensimmäinen yleinen pöytätenniskilpailu, kun sitä ennen oli järjestetty vain pari yksityistä kilpailua (HS 8.4.1925) Helsingin Purjetyöliike valmisti purjeiden lisäksi kaikenlaisia peitteitä, lippuja, kuomuja, telttoja, pelastusrenkaita, reppuja ja jopa jääpalloja (Uusi Suomi 19.2.1925). Yritys oli aloittanut toimintansa Helsingissä ilmeisesti vuonna 1922 ja siirtynyt Antti Wihurin omistukseen keväällä 1924. Yrityksen kytkös pöytätennikseen on epäselvä, mutta koska liikkeen toimialaan kuului myös ”urheilutarpeiden valmistus”, niin voi olla, että siellä valmistettiin myös esimerkiksi pöytätennispelin verkkoja.(Suomen Teollisuus 5/1925). Noin vuotta myöhemmin Helsingin Purjetyöliike kyllä mainosti ping-pong-peliä Suojeluskuntien Hakkapeliitta-lehdessä toteamalla, että leiripäivät alkavat ja peli olisi paras ajanviete iltaisin (Hakkapeliitta 15.5.1926). On myös mahdollista, että yrityksessä toimivat henkilöt olivat muuten innostuneita pöytätenniksestä ja siksi halusivat sitä tukea.
Helsingin Sanomat seurasi kilpailun järjestelyjä raportoimalla ilmoittautuneiden määrästä ja siitä, että joukossa oli myös kaksi englantilaista pelaajaa. Jutussa ”Ping-pong-innostus leviää” lehti myös kertoi urheiluliike Suomen Urheiluaitankin järjestäneen pöydän yleisön käyttöön ja että siellä oli myös nähty ”vahapallojen kimpussa useita tunnettuja palloilijoitamme”. (HS 9.4.1925.) Urheiluvälineiden myyjät markkinoivat siis aktiivisesti uutta pelejä toisten lajien harrastajille ja muille kohderyhmille. Urheiluaitan mainoksessa (US; Ssd) liike mainosti pöytätennistä parhaaksi ajanvietteeksi lomahetkinä ja pelin sopivan sekä aikuisille että lapsille (https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1506129?page=8) Viittaus kohderyhmiin kertoo pohdinnasta, joka liittyi toiminnan mielekkyyteen. Jos tällaista yleistä määrittelyä ei tehty, joku peli saatettiin ajatella ensi sijaisesti lasten harrastuksena ja liian lapsellisena ja leikkiin viittaavana aikuisille. Toisaalta jotkut pelit voitiin mieltää lapsille liian vaikeiksi tai lapsilta kielletyiksi, jos oli kyse vaikkapa rahapelaamisesta tai pelaamisesta sellaisissa paikoissa tai vuorokaudenaikoina, joita ei pidetty lapsille soveliaina.
Ping-pong-kilpailu pidettiin toisena pääsiäispäivänä 13.4.1925, ja useat lehdet raportoivat jälkikäteen tuloksista. Osallistujia oli ollut 50 ja ”[r]unsaslukuinen yleisö seurasi innokkaana turnausta.” Miesten ja naisten sarjan voittajiksi selviytyivät Campbellin sisarukset, Bruce ja Maud, jotka nimestään huolimatta olivat suomalaisia mutta sukujuuriltaan isänsä puolelta skotlantilaisia. (HS 14.4.1925. Ks. myös esim. Svenska Pressen 14.4.1925.) Ossi Viita (2018a) kirjoittaa pöytätenniksen historia-artikkelissa, että urheiluväen keskuudessa peli herätti ristiriitaisia tunteita, eikä esimerkiksi Suomen Urheilulehden pöytätennistä käsittelevässä jutussa pidetty peliä urheiluna joidenkin muiden pelien ja leikkien ja esimerkiksi biljardin tavoin. Urheilun ja ei-urheilun rajankäynti liittyi luultavasti siihen, millaisia fyysisiä ominaisuuksia pelaaminen vaati ja kehitti, kenelle peli oli tarkoitettu sekä mahdollisesti myös siihen, millaisissa institutionalisissa puitteissa peliä harrastettiin: olivatko sen pelaajat organisoituneet esimerkiksi seuroiksi ja liitoiksi.
Viita (2018a; 2018b) mainitsee myös, että Bruce Campbellistä tuli Suomen Pöytätennisliiton ensimmäinen puheenjohtaja 1938 (ks. myös Suomen Pöytätennisliiton historiasivu). Maud Campbell puolestaan oli muun muassa myös pikakirjoitusmestari (Hbl 27.11.1922) ja muutti todennäköisesti Englantiin viimeistään mentyään huhtikuussa 1931 naimisiin lontoolaisen lääkärin Ronald E. Smithing kanssa (Svenska Pressen 8.4.1931). Hänen nimensä ei tule pöytätenniksen yhteydessä vastaan parin ensimmäisen kilpailun jälkeen.
Seuraavassa saman järjestäjän isommassa turnauksessa syksyllä 1925 Campbellit joutuivat pettymään. Maud Campbell hävisi jo ensimmäisen ottelun, ja turnauksen naisten sarjan voitti ”varovaisesti mutta varmasti pelaava paronitar Hoyningen-Hyne [von Hoyningen Huene, suvusta ks. saksank. Wikipedia]. Bruce Campbell eteni finaaliin mutta hävisi ”kireän ottelun jälkeen” herra Haarille. Turnauksessa oli miesten A-sarjan lisäksi myös B-sarja pelaajille, jotka eivät olleet pärjänneet niin hyvin edellisessä kisassa. (HS 15.11.1925.)
Helsingin Hiihtoseura järjesti vuoden 1925 lopuksi vielä yhden pöytätenniskilpailun, jonka suosiota nimimerkki ”Pailo” kuvasi Helsingin Sanomissa 22.12. sekä pelaajien että yleisön näkökulmasta: ”Tuskin mikään peli Suomessa on saanut sellaisen levikin, kuin viime keväänä muotiin tullut ping-pong-peli. Nykyään sitä jo pelataan Helsingissä melkein useimmissa perheissä, pelataanpa sitä maamme muissakin kaupungeissa yhä vaan lisääntyvällä innolla. Syynä tähän lienee sen käytännöllinen järjestäminen ja hermoja repivä jännittävyys, joka esim. kahden tasaväkisen pelatessa saa katsojan niin täydellisesti mukaansa, että katsoja miltei ”hikoilee”.”
Pailo myös viittasi toisiin kirjoituksiin ja kiisti, että ping-pong olisi mikään tenniksen miniatyyriversio. Hän myös harmitteli, että pelit järjestettiin tenniskentällä, jonka toinen puoli jäi kokonaan käyttämättä: ”Varmasti monen tennispelaajan sydänalaa kaiveli nähdessään puoli tenniskenttää aivan tyhjänä.” Lisäksi hän kommentoi pelaamisen ja sukupuolen suhdetta: ”Naisista ei kukaan pelannut kauniisti, enemmän naisellisuutta ja vähemmän korkeita korkoja.” Naisten sarjan voitti jälleen paronitar Hoyningen-Hyne.
Kysymys sukupuolesta nousi myös muissa jutuissa esille. Vaikka varhaisissa suomalaisissa pöytätenniskisoissa turnaukset oli jaettu miesten ja naisten sarjoihin, niin lopuksi sarjavoittajat myös pelasivat toisiaan vastaan. Sama tapahtui myös muun muassa koronapelin mestaruuskisoissa vähän myöhemmin. Tulkinta pelin sopivuudesta sekä miehille että naisille (ja lapsille ja vanhemmille) perustui ajatukseen siitä, että peli ei vaatinut erityistä voimaa. Sopivuuteen liittyi myös ajatus pelaamispaikoista, esimerkiksi kodeista ja kerhotiloista, jotka lähtökohtaisesti eivät olleet sukupuolen mukaan jaettuja.
Esimerkiksi Allas Krönika -lehti esitteli helmikuussa 1926 naisten pelaamista peleistä keilailun ja ping-pongin. Vaikka lehden kirjoittaja päätyi lopputulokseen, että molemmat ovat hauskoja urheilulajeja ja sopivan lajin valinta on makuasia, niin nimenomaan ping-pong oli kirjoittajan mukaan sopivampi naisten fysiikalle ja tarjosi monipuolisempaa ja vaihtelevampaa ruumiin liikettä kuin keilaaminen raskailla palloilla. (Allas Krönika 6.2.1926.)
Ossi Viita (2018a, 7) kirjoittaa puolestaan siitä, että urheilumaailma oli 1920–1930-luvuilla sukupuolen mukaan pitkälti eriytynyttä. Siitä huolimatta esimerkiksi pöytätennistä pystyivät pelaamaan miehet ja naiset myös yhdessä. Tilanne ei miellyttänyt kaikkia, ja joissakin lehdissä julkaistiin esimerkiksi sovinistisia pilapiirroksia, jossa naisten ja miesten pelitilanteita seksualisoitiin.
Aiemmin mainitussa Helsingin Sanomien kilpailu-uutisessa esille nousi myös pöytätenniksen performatiivinen, yleisöön menevä luonne. Ehkä siitä johtuen pöytätennis oli esillä myös parissa näyttämötaiteellisessa teoksessa. Niitä kuvaavista jutuista ei kuitenkaan käy selkeästi ilmi, oliko pöytätennis ainoastaan muodikkaana uutuutena teema, josta tehtiin esimerkiksi pilaa. Joka tapauksessa Hufvudstadsbladetissa 16.10.1925 oli ilmoitus Tukholmasta tulleesta revyystä, jossa monen parodisen musiikkinumeron joukossa oli laulu ”Ska vi spela Ping-pong”. Vasabladet puolestaan arvioi 4.1.1927 Vasa Teaterin uudenvuoden revyyn, jossa toisen näytöksen kulminaatiopisteenä ja loppuna olivat herra Lindbladin soolotanssi ja ping-pong-peli.
Pöytätenniksen julkinen huomio oli suurimmillaan vuoden 1925 aikana. Sen jälkeen esimerkiksi lehtikirjoittelu väheni, vaikka edelleen pelistä uutisoitiin silloin tällöin. Kuumimman huomion hiipumisesta huolimatta peli oli tullut jäädäkseen ja sen instituutionaaliset rakenteet vakiintuivat seuroineen, kilpailuineen ja lopulta Suomen Pöytätennisliiton perustamisen 1938 myötä. Alkuvuosina myös useammat yrittäjät pyrkivät vuokraamaan pöytätennispöytiä tuntihinnalla pelaajille (esim. US 31.5.1925; US 12.10.1926; US 30.10.1926), mutta vahvemmin pöydät tulivat osaksi erilaisten kerhojen, yhdistysten ja seurojen ajanvietetoimintaa, välillä muiden pelien, kuten koronapelin ja Fortunan tavoin.
***
Tämä kirjoitus liittyy Suomen Akatemian rahoittamaan pelikulttuurien tutkimuksen huippuyksikköön.
Kirjallisuutta
Pantzar, Mika (1996). Kuinka teknologia kesytetään: Kulutuksen tieteestä kulutuksen taiteeseen. Helsinki: Tammi/Hanki ja jää.
Viita, Ossi (2018a) ”Esihistoria vuoteen 1937.” Sivulla Pöytätenniksen historia Suomessa, Suomen Pöytätennisliitto, https://www.sptl.fi/sptl_uudet/?page_id=1315
Viita, Ossi (2018b) ”Pöytätennisliiton perustaminen 1938.” Sivulla Pöytätenniksen historia Suomessa, Suomen Pöytätennisliitto, https://www.sptl.fi/sptl_uudet/?page_id=1315
Koneen kokemu(y)s 
Jätä kommentti