Pelialan palkintoja ja historiatietoisuutta

Osallistuin eilen The Finnish Game Awards -gaalaan Helsingissä. Juhlavassa tilaisuudessa palkittiin viime vuoden pelialan menestyjiä. Historioitsijana kiinnitin huomiota erityisesti tapoihin, joilla tilaisuudessa rakennettiin alan historiatietoisuutta.
En ole aiemmin ollut pelialan palkintogaalassa – tai ylipäätään missään palkintogaalassa, joten voin verrata tilaisuutta ainoastaan siihen, mitä olen nähnyt muista gaaloista televisiosta. Vaikka suomalaisen digitaalisen pelialan gaala ei pärjääkään millekään Oscar-juhlallisuuksille, niin puitteiltaan ja ohjelmaltaan tilaisuus muistutti varmasti kotoisia Jussi-, Emma-, Urheilu- ja vastaavia gaaloja. Lavalla nähtiin ja kuultiin joitakin puheita, ohjelmanumeroita ja hauskuttava juontaja (Ali Jahangiri), mutta pääpaino oli alan ammattiväen omalla juhlinnalla ruuan ja juomien ääressä sekä palkintojen jaolla. Itse tilaisuuden kulusta ja palkituista löytyy tietoja muualta (esim. 1, 2), joten keskityn tässä historiakulttuuriseen havainnointiin.

Kiinnostavaa on myös se, miten itse gaala on vuosien varrella muuttunut. Yksi muutos on se, että aiemmin tapahtumassa olivat mukana myös pelimaahantuojien edustajat omine palkintokategorioineen. Tilaisuudessa palkittiin myydyimpiä pelejä ja parhaimpia myyjiä. Parin viime vuoden aikana tässä gaalassa on keskitytty suomalaisten peliyritysten palkitsemiseen. Kaiken kaikkiaan ”gaalautuminen” on merkki alan institutionalisoitumisesta.

Vieraille oli jaettu pöytiin Neogames-organisaation tuottama The Game Industry of Finland – Report 2014: 20th Years Special Edition -kirjanen. Se esittelee suomalaisen digipeliteollisuuden volyymia sekä alan keskeisiä yrityksiä. Kirjasen alussa on myös lyhyt historiakatsaus, joka kertaa pelialan historian ensimmäisestä pelijulkaisusta 1979 ja ensimmäisestä kansainvälisestä menestyksestä 1986 lähtien ja keskittyen nimenomaan suomalaisten peliyritysten historiaan. Keskeiset käännekohdat oli vielä summattu tyypilliseen tapaan aikajanaan, jota sitä tosin ei ollut päivitetty vastaamaan uutta vuoden 1979 toistaiseksi varhaisinta pelilöytöä, Chesmacia.

Suomen pelialan aikajana The Game Industry of Finland 2014 -raportissa.

Tasavuosijuhlinnan aiheena oli se, että suomalaisista edelleen olemassa olevista yrityksistä Housemarque ja Remedy perustettiin 1995. Näiden yritysten edustajat jakoivatkin tilaisuudessa palkintoja ja olivat myös sponsoroineet gaalaa. 20 vuotta sitten suomalainen peliala ei sinänsä saanut alkuaan, koska suomalaiset yritykset tuottivat ja julkaisivat pelejä jo aiemmin, ja Housemarque pohjasi aiemmin perustettuihin Bloodhouse- ja Terramarque -yrityksiin.

Historiatietoisuus välittyi raportin ja palkintojen jakajien lisäksi myös palkituissa ja palkintoperusteluissa. The Power Player of the Year 2014 -palkinnon sai Juho Kuorikoski viime vuonna ilmestyneestä ansiokkaasta Sinivalkoinen pelikirja – Suomen pelialan kronikka -teoksestaan. Kuorikoski oli silminnähden yllättynyt ja liikuttunut saamastaan alan arvostusta osoittavasta tunnustuksesta. Kuorikoski on koonnut kirjaansa arvioita suomalaisista peleistä 1980-luvulta 2010-luvulle ja haastatellut teostaan varten lukuisan joukon pelialan toimijoita. Hän summaa myös vuosikymmenten kehityslinjoja ja kirjoittaa vetävää tekstiä. Kuorikosken teos on yksi väline, jolla suomalaisen pelialan historiatietoisuutta rakennetaan ja ylläpidetään.

Jyrki J. J. Kasvi palkitsee Juho Kuorikosken Sinivalkoisesta pelikirjasta.

Historiaan viitattiin myös viime vuoden pelialan teon (The Sensation of the Year 2014) palkitsemisessa. Palkinnon sai Global Game Jam -verkoston Suomen toiminta Finnish Game Jam, ja palkinnon perustelupuheessaan Neogamesin edustajat viittasivat harrastamisen ja omaehtoisen tekemisen tärkeyteen kaupallisten peliyritysten toiminnan taustalla sekä alan suomalaiseen demoskenehistoriaan.

Pelit-lehden pitkäaikainen päätoimittaja Tuija Lindén otti myös kanssani keskustelussa esiin vielä yhden alan historiaan liittyvän osa-alueen. Siinä missä osa yleisöstä puoliksi nuokkui tai keskittyi näpräämään älypuhelimiaan elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren juhlapuheen aikana, Lindén loisti tyytyväisyydestä sen takia, että valtiovalta huomioi pelien ja pelialan merkityksen. Huomion saaminen oli kestänyt pitkään, mutta se oli vihdoin tapahtunut. ”25 vuotta siihen meni”, Lindén totesi.

Kaiken kaikkiaan vaikuttaa siltä, että suomalaiselle pelialalle on vakiintunut oma sisäinen historiakertomuksensa, jota eri julkaisuissa ja juhlien yhteydessä toistellaan ja sitä kautta välitetään nuoremmille pelinkehittäjäsukupolville. Tästä teemasta tarkoitukseni on tehdä perusteellisempaa tutkimusta myöhemmin.