Korkeita hankia ja pehmeitä innovaatioita: Sapporo digikulttuurin näkökulmasta

Maaliskuun lopulla Japanin pohjoisimmalla pääsaarella Hokkaidolla sijaitsevassa miljoonakaupunki Sapporossa oli yhä metri tolkulla lunta. Karskimmasta ilmastostaan huolimatta rento kaupunki on vetänyt puoleensa muun muassa luovien alojen työntekijöitä muualta Japanista. Tapasin Sapporossa professori Mitsuhiro Takemuran ja apulaisprofessori Katsuya Ishidan Sapporo City Universitystä, jonka yksi kampusalue on erikoistunut taideteolliseen koulutukseen.

Sapporo City Universityn design-kampus oli maaliskuisena lomapäivänä hiljainen ja luminen.

Sapporo City Universityn design-kampus oli maaliskuisena lomapäivänä hiljainen ja luminen.

Professori Takemura on mediatuotannon tutkimuksen ja digikulttuurin japanilainen pioneeri, joka on toiminut useissa yliopistoissa. Tällä hetkellä on muun muassa järjestämässä tulevaa Sapporon kansainvälistä taidefestivaalia. Apulaisprofessori Ishida toimii sisällöntuotannon opettajana yliopistossa. Hän esitteli meille puolen tunnin ajomatkan päässä keskustassa luonnonkauniilla paikalla sijainnutta kampusaluetta, jossa koulutetaan erityisesti kandidaatteja, mutta jossa on myös joitakin tohtoriopiskelijoita. Koulutusohjelmia kampuksella oli ainakin sisällöntuotannosta, mediasta ja sisustusarkkitehtuurista. Alueella on myös taidemuseo.

Räntää sataessa ja lämpötilan lähennellessä nollaa oli hyvä viettää aikaa kauppakeskuksissa sekä Sapporon keskuskadun alle rakennetulla kävelyalueella. Siellä professori Takemura esitteli suunnittelemaansa kuudesta näytöstä koostuvaa julkista mediatilaa, jossa saattoi esitellä muun muassa mediataideteoksia. Osuimme paikalle juuri, kun näyttöjen äärellä palkittiin opiskelijoiden ja muiden sapporolaisten tekemiä taideteoksia, muun muassa valokuvasarjoja ja animaatioita, joista osa ei toistanut jokaisella näytöllä samaa kuvaa vaan hyödynsi taidokkaasti kuuden eri näytön keskinäistä dynamiikkaa. Takemuran mukaan oli vaatinut paljon työtä ja useita vuosia, ennen kuin kaupunki oli hyväksynyt ajatuksen moisesta julkisesta mediatilasta, mutta nyt se on kaupunkilaisten käytössä.

sapporo-media-20140321-02
sapporo-media-20140321-03

Myöhemmin päivällisellä professori Takemura kertoi lisää sapporolaisesta luovien alojen toiminnasta ja digikulttuurista. Hän mainitsi erityisesimerkkinä sapporolaisen Crypton Future Median 2007 lanseeraamaan laulusyntetisaattorituotteen Hatsune Mikun. Takemuran mukaan Hatsune Miku on ”pehmeä innovaatio” (soft innovation), jota hänen mukaansa ei olisi voinut syntyä Tokiossa, sillä hänen mukaansa maan pääkaupunki on konservatiivisempi keskitetyn median keskus. Sapporossa on sen sijaan paljon vilkkaampi tee-se-itse (DIY, Do it yourself) -ilmapiiri, joka tuottaa Tokiosta poikkeavia uutuuksia.

Takemura suositteli myös Hatsune Mikun livekonsertteja esimerkkinä uudenlaisesta mediaspektaakkelista, jota länsimaissa voi olla vaikea ymmärtää, mutta joka on kiehtova ilmiö. Konserteissa yleisön osallistuminen on tärkein tekijä. Livekonsertissa soittaa oikea bändi, mutta Hatsune Miku on hologrammikuva. Päätinkin sisällyttää Hatsune Mikun tapauksena seuraavan syksyn digitaalisen kulttuurin johdantokurssin ohjelmaan, jota olen uudistamassa työnimellä ”Digitaaliset maailmat”. Esimerkiksi digikulttuurisesta toiminnasta ja vuorovaikutuksesta aion ottaa myös Hatsune Miku -version Ievan polkasta, joka on saanut YouTubessa miljoonayleisön.

Takemuran käyttämä pehmeän innovaation käsite herätti sekin kiinnostukseni ja olen hakenut siitä lisätietoa. Aiheesta on kirjoittanut erityisesti Paul Stoneman 2010 julkaistussa kirjassaan Soft Innovation: Economics, Product Aesthetics, and the Creative Industries. Stoneman kritisoi sitä, miten innovaatiopolitiikka ja tutkimus ovat sivuuttaneet innovaatiomäärittelyissä luovat alat ja niiden menestykselliset uutuustuotteet.

Stoneman tarkoittaa pehmeillä innovaatioilla esteettisiä ja intellektuaalisia uutuuksia, jotka liittyvät esimerkiksi elokuviin, mainontaan, arkkitehtuuriin, musiikkiin, kirjallisuuteen ja peleihin ja jotka pohjaavat taiteisiin mutta jotka voivat tapahtua taiteiden rajojen ulkopuolella. Niissä keskeistä ovat muun muassa luovuus, tekijyys (ja tekijänoikeudet), design ja niihin tehtävät aineettomat sijoitukset. Stonemanin mukaan pehmeillä innovaatioilla on kaksi päätyyppiä: yhtäältä niihin kuuluvat luovien toimialojen puitteissa erityisesti niiden tuotteissa tapahtuneet muutokset (esim. uutuudet julkaisuissa). Toisaalta hän liittää pehmeisiin innovaatioihin myös muilla toimialoilla tuotteiden esteettisissä ja intellektuaalisissa ulottuvuuksissa tapahtuneet muutokset. Sillä hän viittaa muun muassa erilaisiin aistimellisiin muutoksiin, joilla parannetaan vaikkapa autoihin liittyvää käyttäjäkokemusta.

Stonemanin ajatukset ovat kiinnostavia ja niiden perusteella sapporolainen Hatsune Miku käy hyvin esimerkiksi pehmeästä innovaatiosta. Vierastan kuitenkin Stonemanin tapaa entisestään laajentaa ja hämärtää innovaation käsitettä kaikenlaisiin uutuuksiin, joita pitkälti tarkastellaan määrän ja menestyksen näkökulmasta. Ja esimerkiksi hänen tapansa käsitellä videopeliteollisuutta on varsin pinnallinen ja sovelluskauppojen myötä osin vanhentunut. Pehmeisiin innovaatioihin tuntuu pikemminkin liittyvän lopputuotteiden sijasta monenlaisia uusia tuotteen määrittelyn ja tuottamisen tapoja, joissa Takemuran korostama alhaalta päin ja mahdollisesti jonkinlaisesta periferiasta lähtevä itse tekeminen korostuvat.

Pohdin tätä lisää myöhemmin, mutta palaan nyt Sapporoon. Professori Takemura kysyi mielipidettäni peliteollisuudessa tapahtuneista muutoksista. Hänen näkemyksensä mukaan monialakonserni Sony on tällä hetkellä vaikeuksissa useilla kuluttajaelektroniikan aloilla, peli- ja pelilaitetuotanto mukaan lukien. Uusien Playstation-konsolien menestys on vielä epävarmaa, joten voi olla, että tulevaisuudessa Sony suuntaa aivan muualle. Takemuran mukaan Sonyn menestyneimpiä aloja on tällä hetkellä itse asiassa pankki- ja vakuutusala, ja ainakaan minä en ollut aiemmin edes kuullut Sonyn toimivan myös tuolla alueella. Myöhemmin Nagoyassa kuulin professori Keiji Amanolta, että Sony todennäköisesti laajensi rahoitusalalle siinä vaiheessa, kun Japanin rahoitusalaa koskeva lainsäädäntö vuosituhannen vaihteessa muuttui. Se mahdollisti uusien toimijoiden tulon alalle. Amanon mukaan Sonyn pankkeja ei juuri näe suurissa kaupungeissa vaan enemmälti pienemmillä paikkakunnilla ja netissä. Lisätietoja Sonyn toiminnasta rahoitusalalla löytyy vaikkapa Googlaamalla.

Törmäsimme Sapporossa vielä yhteen pehmeään innovaatioon, joka tosin ei liene japanilainen. Kun tavanomainen kuvan ottamisen aika tuli, apulaisprofessori Ishida kaivoi taskustaan iPhone-puhelimensa, johon hän oli ladannut Cycloramic-sovelluksen. Cycloramic ottaa panoraamakuvia liikuttamalla pystyssä pöydällä ollutta iPadia vähän kerrallaan värinätoimintoa hyödyntämällä. Puhelin värisi, liikkui ja otti kuvia, kunnes oli tehnyt täyden 360 asteen kierroksen. En ollut aiemmin törmännyt moiseen luovaan ja uudenlaiseen tapaan käyttää värinähälytystä. Tärisyttävä kokemus!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: