Onko Facebookilla jo toinen jalka haudassa?

Pekka Tauriainen, ”päätoimittaja ja ihminen”, julisti 8.1.2011 kaupunkilehti Uuden Porin pääkirjoituksessa, että ”Facebook saa kuolla!” Tauriainen puolusti sanomalehdistön luotettavuutta ja kritisoi intimiteettiasioiden paljastelua sosiaalisessa mediassa. Hän liittyi niiden profeettojen joukkoon, jotka maalailevat Facebookin ja sosiaalisen median tuhoa. ”[E]nnustan palstojen loppumista”, Tauriainen näki.

Pienen kaupungin paikallisen ilmaisjakelulehden pääkirjoituspuuskahdus olisi jäänyt Tauriaisen tyyliin tottuneiden lukijoiden olankohautusten varaan ilman Internetiä. Tauriaisen kirjoitus skannattiin nopeasti sähköiseen muotoon, linkitettiin blogeihin, ja nettikansa huomasi Uuden Porin sähköisen version löytyvän verkosta. Tauriaisen viesti levisi liukkaasti laajemman lukijakunnan tietoisuuteen myös Facebookissa tapahtuneiden linkitysten kautta. Tapaus Tauriainen synnytti nykyiselle mediakulttuurille tyypillisen huomiopyörteen, jossa yksittäistä ja kohtalaisen triviaalia tapausta koskeva huomio yltyy kierros kierrokselta, kunnes se hyytyy toisten tornadojen tieltä.

Sanomalehdistö ja muut vakiintuneet viestintävälineet syöttivät lisää puhtia pyörteeseen parhaansa mukaan. Maakunnan valtalehti Satakunnan Kansa uutisoi – verkossakin – että ”Facebookin kuolemaa julistavasta kirjoituksesta tuli hitti Internetissä”, ja saman lehden blogisti Verkko-Birgit naljaili 14.1.2011 rankasti profetioille. Uutinen – ja sen suosio – saivat myös Satakunnan ulkopuolella netti-ilmiöitä tarkalla nenällä haistelevien naamakirjoittuneiden journalistien näppäimistöt laulamaan. Tauriaisen tietoteknisestä tuomiopäivästä uutisoivat Aamulehti, Yleisradio, Keskisuomalainen, Etelä-Suomen Sanomat ja monet muut.

Huomiopyörrettä kiihdyttivät lehtien (verkko)lukijat, jotka keskustelupalstoilla ja uutisten lukijakommenttihännissä avasivat sanaiset Pandoran boksinsa apposelleen ja loihivat näkemyksensä milloin Tauriaisesta (puolesta ja vastaan), milloin naamisavautujista (joihin he eivät yleensä itse kuuluneet), milloin paperisanomalehtien tulevaisuudesta (kuoleva mediamuoto?), ja milloin perifeerisestä Porista, joka ”on nimittäin peestä”. Eräs kirjoittaja kysyi, että jos Uudessa Porissa esitetään moinen mielipide, niin mitähän Vanha Pori sitten mahtaisi kirjoittaa (sellaista lehteä ei ole).

Huomiopyörre poreili netistä myös takaisin lähelle lähtöpistettä, kaksi kertaa viikossa postiluukuista tippuvan lehden yleisönosastoon. Uuden Porin Lukijalta-palstalla 24.1.2011 Sakari Lönn kirjoitti Facebookin kuolevan siinä vaiheessa, kun keksitään jotain parempaa sen tilalle: ”Internetin historia on täynnä palveluita, joista toisten suosio on kestänyt pidempään ja toisten vähemmän aikaa.”

Facebook-profeetta Tauriaisen laukaisema huomiopyörre näyttää, miten läikähtelevä media on toden totta sosiaalista. Sosiaalinen media – kuten ei Internet laajemminkaan – ole mikään mediamaisemasta erillinen saareke, vaan sen kiinteä osa, jossa yleisöt ovat yhteisiä, keskustelut jaettuja, ja jossa media-alan toimijat elävät ja kuolevat symbioottisessa suhteessa päämediamuodosta riippumatta (ks. Funetista Facebookiin -kirja).

Koko mediatoiminta on läpitunkevan sosiaalista, jos sosiaalisuudella tarkoitetaan ihmisten välistä jaettua yhteisöllistä ja joskus yhteiskunnallistakin keskustelua, yhteydenpitoa ja seuranpitoa, joka liittyy yleensä ihmisten omiin toimiin ja keskinäisiin suhteisiin (tässä olen soveltanut Nykysuomen sanakirjan (1966) ja Suomen kielen perussanakirjan (2001) määrittelyä sosiaalisuudesta). Se, mitä Tauriainen lopultakin kirjoitti, oli aika lailla sivuseikka huomiopyörteessä, joka sinkoili sinne ja tänne ja joka mahdollisti eri teemoihin liittyviä keskustelunavauksia, jatkoja, pohdintoja, heittoja ja viihtymistä. Tauriaisen teksti huomioitiin jopa maahanmuuttokriittisellä Hommafoorumilla, jossa sitä yritettiin jo vähän väkinäisesti liittää keskustelusivuston pääteemaan. Keskustelijat hihittelivät muun muassa huulenheitolla, että Tauriainen olisi voinut luoda hienon uran 1970-luvulla petroskoilaisessa sanomalehdessä.

Tapaus kertoo myös siitä, miten media – ja sen toimijat – rakastavat aina itseään. Muiden aiheiden ohella mediassa on aina myös tilaa sitä itseään koskeville väitteille, pohdinnoille ja sammakon mölähdyksille. Kukapa viestiketjun häntää nostaisi jos ei media itse.

Kun sukelletaan ”Päätoimittaja tylyttää” -ilmiön pintaa syvemmälle, kirjoitus on mahdollista kytkeä mediakulttuuriseen ja teknologiseen vuorovesivaihteluun ja elämänkulkuun. Tauriaisen kirjoitus voidaan nähdä yhtenä heikkona tai vahvempana signaalina kehityskaaressa, jossa teknologisen innovaation, yksittäisen palvelun tai laajemman ilmiön, merkitys on muuttumassa. Kirjoitus voidaan kytkeä esimerkiksi vastaiskuteoriaan tai hypekäyräteoriaan, jotka molemmat ennustavat (!) suosittujen uutuuksien väistämätöntä kaarenlaskua, jopa tuhoa: kummatkin lähtevät siitä, että kun jollain uutuudella hekumoidaan tarpeeksi, samalla ainakin osa käyttäjistä kokee lupaukset liioitteluksi. Joitakin pelkkä hurmioitunut hypetys ärsyttää itsessään, uutuuden erityispiirteistä tai käyttökelpoisuudesta riippumatta. Syystä tai toisesta kumpuava ketutus käynnistää vastaiskun, joka keskittää ilmoille ujelluksen, että innovaatiolla ei ole vaatteita. Yhä useampi yhtyy tieteilijöiden, asiantuntijoiden, toimittajien ja muun kansan kuoroon, joka vaatii viimeisenkin valheen viitan riisumista alastoman turhis-median luihuilta harteilta: ”Ei se ole sosiaalista”, ”Se on ajantuhlausta”, ”Se on vaarallista ja turmiollista”, ”On sitä ennenkin ilman…”

Mikä lopulta aloittaa uutuuden oksetuskierteen, joka päätyy pohjalle? Sitä on vaikea tarkalleen ennustaa, mutta joka tapauksessa joku on aina valmiina sitä ennakoimaan jo hyvissä ajoin. Facebookin osalta palvelun hiipumista on ennustettu useita vuosia. Kritiikki on kohdistunut itse palveluun (esim. mainonta, kaupallisuus, yksityisyyskysymykset), sen käyttäjien toimintaan (esim. itsensä brändäämistä koskeva kriittinen tutkimus), tai sitten ennusteissa on visioitu Facebookin korvautumista jollain uudella ja entistä ehommalla palvelulla. Ainakin toistaiseksi huhut ja profetiat Facebookin tai sosiaalisen median kuolemasta ovat olleet ennenaikaisia.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: