Istun tässä salissa taas…

Istuin perjantaina 5.11.2010 seuraamassa Hanna Meretojan väitöstilaisuutta Turun yliopiston Tauno Nurmela -salissa. Aiemmin paikka tunnettiin nimellä Luentosali I. Aloin muistella, miten kyseinen auditorio liittyy omiin vaiheisiini yliopistolla. Juuri tuossa salissa olen kuluttanut penkkiä yleisön puolella. Useita kertoja olen myös paasannut omaa saarnaani istuimilla nököttäville enemmän tai vähemmän innokkaille opiskelijoille tai muille kuuntelijoille.

Vajaa 200 ihmistä sisälleen vetävä luentosali on yliopiston ykkönen sarjanumerollisesti mutta myös statuksensa perusteella. Siellä pidetään useat väitöstilaisuudet ja muita erityisen arvokkaita luentoja – jos ne eivät ole Tuomiokirkon vieressä olevassa Akatemian vanhassa juhlasalissa. Ykkönen on nimetty Turun yliopiston entisen rehtorin ja kanslerin, romaanisten kielten professori, akateemikko Tauno Nurmelan (1907-1985) mukaan. Harva yliopistolainen on saanut antaa nimensä luentosalille.

Päärakennuksessa sijaitsevan tilan arvokkuudesta kertovat myös puhujapönttö sekä seinillä pönöttävät yliopistoherrojen muotokuvat. Vaikka sali on suuri, se on samalla intiimi, koska vanhojen yliopistojen anatomisten teattereiden kaltaisesti korkeuserot ”katsomosta” puhujakakorokkeelle ovat suuret: yleisö tulee puhujan lähelle. Salissa ei ole sentään leikelty ruumiita yleisön nähden niin kuin vaikkapa Upsalan yliopiston anatomisessa teatterissa. Leikkely on ollut korkeintaan henkistä – väitöstilaisuuksissa.

Salin yläreunassa on koko salin mittainen ikkuna, jonka kautta voi seurata ihmisten virtaa yliopiston mäelle ja sieltä pois. Ikkuna tuo valoa, ja ihmisvilinän tarkkaaminen antaa vapauden tunteen ja ajateltavaa salissa istuvalle haaveilijalle, joka ei jaksa koko ajan herkeämättä keskittyä luentoon. Myös ikkunan takaa haahuileva kulkija voi luoda silmäyksen luentosalin rauhalliseen mutta kiinnostavaan opetustilanteeseen.

Saliin pääsee joko alakautta, läheltä puhujaa, mutta useimmat livahtavat sisälle yläkautta – joskus vaivihkaa varovasti hipsien jo luennon alettua. Vaivihkaus on kuitenkin näennäistä. Läsnäolijat kuulevat oven ropelluksen, ja haukansilmäinen luennoitsija kyllä havaitsee pienimmänkin liikkeen missä tahansa salin osassa.

Tauno Nurmelassa istuessani olen usein jaksanut keskittyä myös salin sisällä tapahtuneisiin asioihin – enkä nyt tarkoita ainoastaan toisten luentoja seuranneiden henkilöiden puuhien tarkkailua. Yksi omalla tavallaan hienoimmista luentokokemuksista oli vierailevan luennoitsijan, egyptologian tutkimuksen legendan, professori Rostislav Holthoerin (1937-1997) luentosarja. Holthoeria oli kuuntelemassa ja katselemassa niin runsas joukko väkeä, että viimeiset istuivat lattialla luentosalin käytävillä.

Pidin omat ensimmäiset ”kunnon luentoni” nimenomaan salissa tuoreena digitaalisen kulttuurin lehtorina vuosituhannen vaihteessa. Puhuin tietotekniikan historiasta – ja kuulijoita oli ehkä kymmenen. Se jännitti silti. Tuo aika oli vielä piirtoheitinkalvosulkeisten. Tietokone ja videotykki tulivat Tauno Nurmelan kiinteäksi varustukseksi muistaakseni hiukan myöhemmin.

Muillekin yliopistolaisille juuri tuo sali on tärkeä. Kulttuurihistorian professori Hannu Salmi muistaa, miten Tauno Nurmela -salin valkokangas repesi ja putosi melkein hänen päälleen. Professori Kari Immonen halusi pitää eläköityessään jäähyväisluentonsa juuri ykkösessä, koska se on ”hänen salinsa” – vaikka enemmän tilaa olisi ollut vaikkapa yliopiston jättiauditoriossa, joka saadaan kun luentosalit IX ja X yhdistetään toisiinsa. Juuri ykkösessä Kari on pitänyt maukkaimmat luentonsa. Siksi se on hänen salinsa.

Salissa oli oma kulttuurihistorian alan väitöstilaisuuteni elokuussa 2003. Polvet ja kädet tutisivat, kun olin aloittamassa ”Koneen kokemusta” käsittelevää aloituspuhettani eli lektiota. Sitten helpotti, joksikin aikaa. Tärinä jatkui keväällä 2008, kun olin humanistisen tiedekunnan tiedekuntaneuvoston ja muun yleisön edessä pitämässä digitaalisen kulttuurin professuuriin hakuun kuuluvaa opetusnäytettäni teknologiasta kieltäytymisestä. En kieltäytynyt kuitenkaan PowerPoint-kalvojen näyttämisestä eikä valkokangaskaan revennyt, niin kuin Hannu Salmen luennolla.

Vaikka työpaikkani on Turun yliopiston Porin yksikössä, palaan aina säännöllisesti Turun pääkampuksen luentosaliin numero yksi, Tauno Nurmela -saliin. Kun kuljen ulkona salin ohi, en malta olla vilkaisematta sisälle: mitähän tuolla tällä kertaa tapahtuu? Välillä taas olen siellä sisällä itse äänessä, joskus taas lymyilen yleisön joukossa penkissä. Kummassakin positiossa katseeni harhailee aika ajoin suureen sivuikkunaan ja ikkunan takana askeltaviin ihmisiin. Mihin tuo on oikein menossa? Ja mitä tuo oikein tuolla tuijottaa?

Sama kirjoitus on julkaistu myös Turun yliopiston hakijaportaalin blogissa ”Tuokiokuvia kampukselta”: http://blogit.utu.fi/tuokiokuvia/2010/12/07/professori-jaakko-suominen-istun-tassa-salissa-taas%E2%80%A6/

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: