Transmedia- ja digiherätkää!

Osallistuin ad hocina (eli itsellenikin yllättäen ja hihasta ravistettuna) Alternative Partyillä YLEn organisoimaan digitaalisen kulttuurin työpajaan, joka toteutettiin learning café -menetelmällä. Pohdimme kolmessa pöydässä, mistä digitaalinen kulttuuri on tullut ja mihin se on menossa, mikä suomalaisessa digitaalisessa kulttuurissa ”on (mahdollisesti) perseestä” sekä mitä erityispiirteitä suomalaisessa digitaalisessa kulttuurissa on erityistä positiivisessa mielessä. Pohdinnan tuloksista tulee varmaan raporttia jonnekin toisaalle, joten käyn läpi tässä lähinnä omia fiiliksiäni matkalla partyiltä kotiin.

Oli mielenkiintoista nähdä, miten eri tavoin ihmiset käsittävät digitaalisen kulttuurin. Yhdelle se on väistämätöntä bittivirtaa, joka on seurausta tekniikan kehityksestä ja tarpeesta. Toiselle se alkaa olla Kylddyyriä: se on jotain, joka pitää äkkiä nörttien puuhastelusta nostaa arvoonsa, instituutioida ja muuttaa arvostetuksi taiteenlajiksi toisten julkisesti tuettujen ja hyödynnettyjen taiteenlajien joukkoon. Kolmannelle digitaalinen kulttuuri on jotain arkipäiväistä, jota kaikki harjoittavat kännyköineen, netteineen ja feisbuukkeineen. Neljännelle digitaalinen kulttuurin etuliiteenä on kulunutta ja täysin turhaa (tästä on puhuttu jo pidempään). Keskustelu oli hämmentävää, mutta luonnollisesti kiinnostavaa näin digitaalisen kulttuurin professorin näkökulmasta. Harva keskusteluun osallistujista oli kuullut, että tällainen oppiala on olemassa saati siitä, mitä se oikein tarkoittaa (no mitä minä sen luulen olevan, katso vaikka täältä).

Tänään ja pariin kertaan aiemmin olen pannut merkille, että sosiaalisen median ohella viime aikoina Suomessa on alettu vouhottaa transmediasta, minkä käsitteen guruksi tänään nimettiin Henry Jenkins. Transmediasta ovat kirjoittaneet hiukan eri merkityksessä myös monet pelitutkijat, kuten Jesper Juul, Markku Eskelinen ja Tanja Sihvonen.

Tämän päivän määrittelyn mukaan transmedia tarkoittaa käsitteenä poikkiviestinnällistä strategiaa, jossa viestinnällinen sanoma tai kokemus täydentyy eri medioiden ja niiden käyttötilanteiden yhteisvaikutuksesta. Transmedia (tai transmediakerronta) eroaa crossmediasta ja muista sukulaisistaan nimenomaan siinä, että samaa huttua ei syötetä joka tuutista, vaan tuutit täydentävät toisiaan – ja keskeisenä pointtina on nimenomaan yksilöllinen käyttäjäkokemus, tietynlainen käyttäjän päässä tapahtuva lopullinen (mutta jatkuvasti elävä) tarinallistuminen.

On ihan pakko heittää tähän normaali setti digitaalisen kulttuurin tutkijan mussutusta. Jussi Parikka on kirjoittanut Lähikuva-lehdessä muutama vuosi sitten interaktiivisuudesta ja sen kolmesta kritiikistä: historiallistavasta, sosiaalistavasta ja ontologisesta kritiikistä. Samantyyppinen nillitystripletti sopii minusta mainiosti myös sosiaalista mediaa tai vaikkapa transmediaa koskevaan kriittiseen tarkasteluun. Ensin historiallistava kritiikki: onko transmedia todellakin jotain uudenlaista? Onhan aikaisemmin ihmisen käsitys erilaisista ilmiöistä voinut muodostua erilaisten viestinnällisten kokemusten yhteenliittymänä ja ennenkin on media-ilmiöitä osattu tuotteistaa, ajatellaan vaikkapa Kielletty Planeetta -elokuvassa esiintynyttä Robby-robottia, joka sittemmin tähditti muita elokuvia, tv-sarjojen jaksoja, lehtijuttuja sekä lelusarjoja.

Sitten sosiaalistava kritiikki: eikö yhdenlaisen transmediaalisuuden sijasta pitäisi puhua erilaisista transmedioista ja mediaalisuuksista, joita pitäisi tutkia ja eritellä suhteessa käyttäjien ja mediatuotannon vaihteleviin suhteisiin. Entä miten transmedia kuitenkaan loppujen lopuksi erottautuu sukulaiskäsitteistään ja ilmiöistään, joita on nimitetty milloin crossmediaksi, milloin mediakonvergenssiksi ja milloin intermediaalisuudeksi.

Ontologinen kritiikki voisi tässä liittyä siihen, kuinka paljon vapauksia käyttäjä lopulta saa mediakokemustaan muokatessa ja tarinallistaessaan. Transmediahekumointi, jonka killeriesimerkkinä mainitaan vaikkapa Tähtien Sota -tuoteuniversumi Lucas-imperiumeineen ja faneineen, joiden yhteisöllisessä toiminnassa ja kekseliäisyydessä voima on, sisältää omat pimeät puolensa. Jos cross- tai transmediastrategia on liian sliipattua, käyttäjät eivät välttämättä innostu tuote- ja sovellusvariaatioiden ja -perheiden keskellä. Liiallinen populaarikulttuurinen takaisinkytkentä saattaa johtaa oikosulkuun. Minä näen riskejä esimerkiksi tänä vuonna suurella hypellä lanseeratussa Alan Wake -pelissä. Peliä käsittelevässä julkisuudessa on koko ajan alleviivattu sitä, että peli on poikkeuksellinen, koska se lainailee ja ottaa vaikutteita niin laajalti kauhukirjallisuudesta, elokuvista ja tv-sarjoista sekä viittailee itseensä ja muihin peleihin.

Jäniksenpapanat! Tässä ei ole mitään ihmeellistä. Samaa populaarikulttuurista viittailua digipeleissä on harrastettu aina ja iänkaiken. Uskokaa vaikka tutkimusta – ja lisää tutkimusta.

Mutta se, mikä Alan Waken intermediaalisuudessa, intertekstuaalisuudessa tai transmediaalisuudessa on erityistä, liittyy kaupalliseen laskelmointiin. Vaikuttaa siltä, että peli on jo valmiiksi käsikirjoitettu sellaiseksi, että se olisi näppärästi sovitettavissa elokuvaksi, tv-sarjaksi tai ties miksi muuksi tuotteeksi. Intertekstuaalinen viittausmatriisi ei ole siis tarkoitettu (vain) palvelemaan tietyn laajan kuluttajaryhmän jaettuja populaarikulttuurisia mieltymyksiä vaan helpottamaan transmediaalisia tuote(tele)porttauksia. Mutta joku tässä minusta mättää – ja aika näyttää, tuleeko Alan Wake herättämään tarpeeksi transmediaalista hurmiota.

Olkaa siis edes vähän varovaisia digi-transmedia-hekumoinneissanne! Päätän bussimatkan aikana syntyneen diginillitykseni täältä (jostain Forssan ja Huittisten väliltä) tähän. Hyvää viikonloppua!

6 vastausta to “Transmedia- ja digiherätkää!”

  1. Petri Says:

    Hieno tiivistys asiasta🙂 Jäniksenpapanat? ”Jäniksenvuosi”?

  2. Marjo Mäenpää Says:

    ..sitten on vielä plurimediaalisuus… Onko koskaan mitään tarinaa kerrottu tai vastaanotettu vain yhden mediumin kautta?

    Kiitos, Jaakko, musitiinmerkinnästä. Olitko oikeasti noin tuohtunut vielä kotimatkalla?

  3. Jaakko Suominen Says:

    No, en mä kovin tuohtunut ollut🙂

  4. Jaakko Suominen Says:

    Niin ja jo useampi vuosi sitten puhuttiin Sam Inkisen kanssa siitä, että seuraava mediailmiö tulee olemaan nanomedia. Miettikääpä itse, mitä kaikkea se tarkoittaa.

  5. Saku Says:

    Hienosti kirjoitettu. Ryhmän vetäjänä kommentoin tarkoitusperiäni.

    Transmedian teoriaa ei käsittääkseni ole sellaisenaan yksiselitteisesti esitetty. Ylipäätään median teoriassa, kuten teorioissa ylipäätään, on aina joku muu joka saman asian on ennenkin kertonut. Meillä tv:ssä sama inhimillinen ilmiö näkyy mm. aina kun joku keksii uuden idean. Slloin löytyy monia sen jo aiemmin keksineitä.

    Henry Jenkins on MIT:ssä ja UC:ssa proffana ottanut transmediaisen tavan ajatella lähtökohdakseen. Hänen guruutensa johtuu yksinkertaisesti siitä, että ne eli me, jotka tuota sanaa käytämme, voimme viitata henkilöön, joka käyttää samaa termiä.

    Miksi sitten en puhu crossmediasta? En ole teoreetikko vaan praktikko. Mediatekijöiden tapa ajatella tekemistään on käytännöllistä. Siksi he tarvitsevat työkaluja. Transmediainen ajattelu olisi käyttökelpoinen sellainen.

    Suomalaisessa mediassa ollaan siirtymässä yhä pidemmälle pois keskittyneistä rakenteista, ja samalla – mikä harvoin oivalletaan saman asian kääntöpuoleksi – lineaarisesta narratiivista.

    Nonlineaarisen kerronan perinne ei sekään ole mitenkään uusi. Sen sijaan sen käytännön osaaminen ja tekeminen on suurimmalle osalle mediantekijöitä vielä uutta.

    Transmedia sanana on ollut käyttökelpoinen, koska se haastaa ajattelemaan niin sisältöä, markkinointia, organisointia kuin jakeluakin. Tärkein asia tässä ei ole se, ettei ymmärrettäisi tehdä nettikerrontaa oikein tai tuottaa menestyneitä pelejä. Tärkeämpää on minulle se, että netin ja broadcastin sekä kaiken muun median yläpuolelle nousee välineen sijaan tarina, joka ohjaa toimintaa.

    Käytän siis termiä hämmentääkseni soppaa mutta myös siksi, että muuta termit ovat käytetympiä ja ne ymmärretään silti aina eri tavoin. Otin mieluummin käyttöön sellaisen, joka on suurimmalle osalle uusi, ja jolla on maailmalla jo käyttöä ja vahva kehys.

    Eilinen sessio oli upea. Ja olen erityisen kiitollinen Jaakolle ettl kirjoitit blogiisi siitä. Uskon että Suomessa akateeminen osaaminen ja koulutus on maaillman huippua. Jätäln teoriat mielelläni sinulle😀

    Ainakin itse pyrin, ja moni kolleganikin, siihen, että voisimme tekijäpuolella luoda medialle syvyyttä ja vaikka menestystäkin transmedian tai minkä tahansa muun termin piirissä.

    T. Saku, Yle Viihteen ohjelmakehittäjä

    P.s. Jos tarina on mietitty voidaan myös tehdä päätös missä välineissä sitä ei kuljeteta. Suomalaisessa mediassa välineen valta estää yleensä tämän.

  6. Saku Says:

    Toivottavasti, jos tuohdut, teetkin sen livenä😀 Hyvä kirjoitus! Mulle transmedia ei ole teoria vaan työkalu. Mahtoiko pidempi sepustukseni kadota transmedian transvaiheeseen?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: