Sosiaalisen median mahdollisuudet?

Valmistelen tätä kirjoitusta PowerPoint-esityksen sijaan maanantaina 10.5.2010 Porissa järjestettäville korkeakoulujen kv-päiville, jossa on sosiaalisen median mahdollisuuksia käsittelevä sessio. Aloitin kirjoittamisen perjantaina 7.5.2010 klo 8.30, mutta olen hahmotellut päässäni sisältöä jo edeltävien viikkojen aikana sekä polskiessani torstaina Porin uimahallissa. Minulta pyydettiin sessioon yleisesitystä sosiaalisesta mediasta ja sen mahdollisuuksista – mikä on myös työryhmän otsikko. Työryhmän sisältö on kuvattu seuraavasti:

”Sessiossa esitellään laajalti sosiaalisen median eri vaihtoehtoja. Erityisesti esiin nostetaan Second Life virtuaalimaailma, jonne useat oppilaitokset ja yritykset ovat luoneet virtuaalisia toimipisteitä, sekä sosiaalisen median opiskelijavaihdoissa muodostama niin sanottu kolmas tila, jonka avulla on mahdollista tukea paitsi opiskelijavaihtoon lähtevää myös opiskelijavaihdossa olevaa ja sieltä palaamassa olevaa opiskelijaa. Vuorovaikutteisuutensa ja yhteistoiminnallisuutensa ansiosta sosiaalinen media tarjoaa runsaasti mahdollisuuksia kehittää tuki- ja vuorovaikutusjärjestelmiä opiskelijavaihdossa hyödynnettäviksi. Erilaiset ryhmätyöt, virtuaalikokoukset ja luennot soveltuvat sosiaalisessa mediassa toteutettavaksi. Virtuaalimaailma tarjoaa mahdollisuuksia myös esimerkiksi vieraiden kielten oppimiseen ja kansainvälisiin tapaamisiin.”

Oheisestakin kuvauksesta näkyy se, miten kaikkea uutta teknologiaa ja mediaa koskeva puhe on täynnä hekumoivaa mahdollisuusretoriikkaa – ellei sitten teksteissä ja puheissa maalailla sen vastakohtaa – uhkakuvia. Tyypillistä retoriikalle on se, että keskiössä olevan käsitteen voi korvata jollain toisella ilman että sisältöön täytyisi tehdä juuri muita muutoksia. Kokeilkaa vaikka edellistä tekstiä niin, että korvaatte sanaparin ”sosiaalinen media” ”Internetillä”, ”uusmedialla”, ”digitaalisella teknologialla”, ”tietotekniikalla”, ”tietokoneavusteisuudella” tai ”verkkoyhteisöillä”.

Tämän tekstin tarkoituksena on pohtia kriittisesti sosiaalisen median mahdollisuuksia sekä käsitteenä, ilmiönä että yksittäisinä sovelluksina. En tule juuri viittaamaan tässä paljolti yksittäisten sovellusten, kuten esittelyssä mainitun SecondLifen tai kaikkialla läsnäolevan F-sanan, eli Facebookin, käyttökokemuksiin, mutta jos aikaa jää, saatan käsitellä lyhesti tutkijoille suunnattua ResearchGATE-palvelua, josta kuulin Itävallassa seminaarissa tiistaina 3.5.. Kerron lyhyesti tuon sosiaalisen median palvelun ensimmäisistä käyttökokemuksistani.

Näkökulmani aiheeseen on pitkäaikaisen digitaalisen kulttuurin, erityisesti informaatioteknologian ja median kulttuurihistorian tutkijan. Aihepiiristä minulla on paljon julkaisuja, myös verkossa. Yksi tämän aiheen kannalta keskeisimpiä on viime syksynä ilmestynyt yleisesitys Funetista Facebookiin. Internetin kulttuurihistoria, jonka olen kirjoittanut yhdessä oman oppiaineeni, digitaalisen kulttuurin tutkijajoukon, Petri Saarikosken, Riikka Turtiaisen ja Sari Östmanin kanssa (kirja ei ole verkossa, valitettavasti).

Samalla voisin kutsua itseäni sosiaalisen median harrastajaksi, sillä olen vähintään kokeillut useita sosiaaliseksi mediaksi luokiteltavia palveluita: YouTuben (lähinnä katsojana), blogiympäristöjä, Ningiä, wikejä (erityisesti lukemalla Wikipediaa mutta myös tuottamalla sisältöjä Wikiversityyn, Wikibooksiin ja Wikisourceen), mahtavaa kokousaikojen sopimiseen tarkoitettua pikkutyökalua Doodlea, tiedostonjakopalvelua Dropboxia, draw.to-piirrostyökalua ja niin edelleen.

Facebookin käyttöni, joka alkoi 2007, on nykyään päivittäistä ja on laajentunut yksityisestä viestinnästä ja käytöstä myös hieman ammatilliseen viestintään esimerkiksi erilaisten työhön liittyvien ryhmien kautta. Oikeastaan kaikkia edellä mainittuja sosiaalisen median sovelluksia olen hyödyntänyt jonkin verran myös opetuskäytössä. Luentokalvojani olen jakanut Moodle-alustojen ja blogien kautta, en toistaiseksi vielä Slidesharella, vaikka sen käyttöä olenkin miettinyt.

Mitä on sosiaalinen media

Osa I: möhkäleen alkuperä

Sosiaalinen media on möhkäle, jonka yksiselitteinen määrittely on vaikeaa. Vaikka esimerkiksi Jussi-Pekka Erkkola on Taideteollisen korkeakoulun opinnäytteessään ansiokkaasti pyrkinyt sosiaalisen median käsiteanalyysiin, sosiaalisen median yksiselitteinen määrittely ei ole edes välttämätönsä. Niin liikkuvasta ja monitulkinnaisesta ilmiöstä on kyse. Toistaiseksi olen onnistunut huonolla menestyksellä paikantamaan käsitteen alkuperää, jonka useimmat tutkijat ajoittavat epämääräisesti noin vuoteen 2005. Helpommin ”alkutekstejä” on löydettävissä esimerkiksi sosiaalisen median sukulaiskäsitteelle, Web 2.0:lle, jonka määrittelyissä viitataan useimmiten Tim O’Reillyn nettiartikkeliin. O’Reilly ei kuitenkaan tuossa tekstissään ainakaan minun hakujeni perusteella mainitse kertaakaan suoraan käsitettä ”social media”.

Michel Foucaultin tiedon arkeologiaa seuraillen tällainen alkuperän etsiminen on naurettavaa, mutta itse saan usein tutkimuksellista nautintoa ainakin jonkinlaisesta käsitehistoriallisesta etsintätyöstä. Tässä tapauksessa on huomioitava, että itse sanapari ja siihen nykyään käsitteenä liitettävä perusmerkitys on erotettava toisistaan. Olen saanut alustavia viitteitä siitä, että sanaparia ”sosiaalinen media” on käytetty jo pitkään ennen nykyistä buumia mutta eri merkityksessä. Minun täytyy vielä varmentaa tämä tieto.

Toisaalta käsitteen perussisältö, verkossa tapahtuva käyttäjien verkostoituminen ja käyttäjälähtöinen sisällön jakaminen ja tuotanto yhdistää nykyisen sosiaalisen median useisiin muihin sukulaiskäsitteisiin (vertaismedia, yhteisömedia, sosiaalinen verkko, nettiyhteisö, uusi media, vuorovaikutteisuus) ja ilmiöihin, joita on ollut laajalti olemassa jo kauan ennen nykyistä sosiaalisen median buumia. Käsite sosiaalinen media, jota joskus tuttavalliseksi someksi kutsutaan, on popularisoitunut viimeisen neljän vuoden aikana – ainakin jos indikaattorina käytetään termin mainintoja SanomaWSOY:n sähköisen arkiston lehdissä, Helsingin Sanomissa, Ilta-Sanomissa, Taloussanomissa sekä Digitodayssä. Ensimmäiset maininnat sosiaalisesta mediasta ajoittuvat vuodelle 2006. Varhaiset maininnat viittaavat jo siihen, että kyseessä ei ollut aivan uudesta asiasta:

”Mediataloissa ei ymmärretä, että verkkomedia on ennen kaikkea sosiaalinen media. Ihmiset ovat verkossa vuorovaikutuksessa toistensa kanssa median kautta. He eivät halua olla vuorovaikutuksissa median kanssa.” (Taloussanomat, Toisten jutut Kati Haapakoski UUT Media, 13.9.2006)

“Web 2.0 Is Reminiscent Of Marx” verkkojulkaisussa Weekly Standard on mainio esimerkki netin synnyttämästä hätävarjelun liioittelusta. Andrew Keen on Silikonilaakson veteraani, joka kahmi omaisuutensa vuosituhannen vaihteen .com –buumin aikana. Nyt Keen on huolestunut omaisuutensa tulevaisuudesta ja lähtenyt taisteluun viimeisintä nettitrendiä vastaan. Web 2.0 on hänen mukaansa marxilaisuuden nykyaikainen muoto, joka uhkaa kapitalismin tasapainoa. Keen pitää yhteiskunnalle vaarallisena tilaa, jossa kuka tahansa voi ryhtyä julkaisemaan blogia tai jakaa tekemiänsä elokuvia ja musiikkia koko maailmalle. Sisällön tuottamiseen osallistuva yleisö tuhoaa kulttuurimme tekemällä mediasta harmaata massaa. Uuden netin “punikit” näkevät keskitetysti tuotetun median porvarillisena, jota vastaan sosiaalisen median “bloggaajat” taistelevat. Web 2.0 on ideologisesti värittynyttä, josta ei voi seurata mitään hyvää.” (Taloussanomat,  Mitäs me punikit? Mari Flink UUT Tietotekniikka 9.3.2006. Teksti viittaa Andrew Keenin 15.2.2006 julkaistuun kolumniin, jossa ei käytetä termiä sosiaalinen media vaan kirjoitetaan kansalaismediasta (citizen media) perinteisen median (traditional media) vastapoolina.)

Suomalaisetkin tutkijat ovat innokkaasti määritelleet sosiaalista mediaa erilaisissa tutkimusraporteissa. Hyvistä esimerkeistä käyvät Janne Matikaisen (2009) sekä Katri Lietsalan ja Esa Sirkkusen (2008) tutkimusraportit. Määrittelyt on tyypillisesti tuotettu yritysyhteistyötä sisältäneissa projekteissa, joissa on oltu esimerkiksi huolissaan ”perinteisen median” (inhoan koko käsitettä) mahdollisuuksista Internetin aikakaudella. Tämä huoli onkin ollut varsin pitkäaikaista, eikä liity pelkästään sosiaaliseen mediaan, vaikka sen siivittämänä tutkimusta ”perinteisen median” ja ”uuden median” (lainausmerkit osoittavat nihkeyteni kummankin käsitteen osalta) suhteesta ovat tutkijalaumat taas päässeet tekemään.

Toinen tutkimussuuntaus liittyy media-alan suurempien valtayritysten ja nousevien pienyritysten toiminnan tukemaan linjaan. Tutkimuksen tavoitteena ei ole tässä tapauksessa pohtia niinkään perinteisen joukkoviestinnän ja ”uuden median” suhdetta, vaan ehkä enemminkin hakea sosiaalisen median määrittelyjen kautta uusia sosiaaliseen mediaan tukeutuvia liiketoimintamalleja.

Kumpaankin linjaan liittyy tieteelisen tutkimuksen lisäksi myös runsaasti konsulttipöhinää, erilaisten tahojen ja henkilöiden julistautuessa sosiaalisen median asiantuntijoiksi, jotka tarjoavat – sopivaksi katsomallaan hinnalla – omaa asiantuntijuuttaan muiden käyttöön. Välillä ollaan kätilöimässä suuria ja pieniä yrityksiä sosiaalisen median uuteen maailmaan, välillä avustetaan julkisorganisaatioita sosiaalisen median synnytyksissä. Joskus taas huomio kohdistetaan mediakasvatuksellisessa ja valistuksellisessa mielessä lapsiin, heidän vanhempiinsa, mummojen ja vaarien mediataitoihin ja milloin mihinkin. Lehdissä ja muissa viestimissä sitten innokkaasti siteerataan asiantuntijoita, otetaan kantaa ja kerrotaan kokeiluista ja kummallisista sosiaalisen median palveluita koskevista yksityiskohdista (ks. esim. Yle Uutiset 6.5.2010, etsikää itse lisää  linkkejä vaikkapa iltapäivälehtien tai tv-kanavien nettisivuilta).

Osa II: möhkälettä pilkkomassa

Pilkotaanpa vielä hieman sosiaalisen median möhkälettä muiden tutkijoiden avustuksella. Katri Lietsala ja Esa Sirkkunen (2008) ovat määritelleet sosiaalisen median lajikarttaa seuraavasti: Sosiaalinen media jakaantuu sisällöntuotantoon ja julkaisemiseen (blogit, podcastit jne.), sisällönjakopalveluihin (mm. Flickr, YouTube, Vimeo, Ning), sosiaalisiin verkostopalveluihin (Plaxo, LinkedIn, Facebook, Twitter), yhteisötuotantoihin (Wikipedia), virtuaalimaailmoihin (Habbo, SecondLife) ja lisiin (SlideShare). Muitakin mahdollisia jaotteluja on olemassa.

Lietsala ja Sirkkunen listaavat tutkimusraportissaan useita tekijöitä, jotka ovat sosiaalisen median tiettyjen palvelujen suosion takana. Ensinnäkin palvelussa täytyy olla paikka tai tila sisällön jakamiseen, ja osallistujat itse luovat, jakavat tai kehittävät tilassa kaiken tai melkein kaiken sisällön. Palvelu perustuu sosiaaliseen vuorovaikutukseen. Palveluun ja palvelusta on mahdollista linkittää muuta sisältöä. Sen on siis oltava yhteensopiva muun verkkosfäärin kanssa. Aktiivisten jäsenten on myös pystyttävä luomaan omia profiilisivujaan, joita he voivat muokata tarpeidensa mukaisiksi.

Välttämättömien ominaisuuksien lisäksi Lietsala ja Sirkkunen listaavat myös tyypillisiä suosiotekijöitä. Palvelun on tunnuttava yhteisöltä, mikä takaa sen, että ihmiset tuottavat sinne sisältöä ilmaiseksi ja vapaasti. Sisältöä on voitava tagata, eli varustaa asiasanoilla tai tunnuksilla. Sisältöä on voita välittää palveluun ja sieltä eteenpäin myös lyhennelminä eli feedeinä (feeds). Olennaista myös on, että palvelua kehitetään koko ajan.

Voitte käyttää oheisia määrittelyjä oman suosikkipalvelunne analyysissä. Täyttääkö se suositulle sosiaaliselle medialle annetut määrittelyt? Mihin sosiaalisen median luokkaan se kuuluu? Miten palvelua voisi hyödyntää työssä tai vapaa-ajalla entisestä poikkeavalla tavalla?

Mahdollinen pihvi – ne sosiaalisen median mahdollisuudet

Tässä osiossa pohdin, mitä mahdollisuuksia sosiaalisella medialla on 1) käsitteenä, 2) toimintatapana ja 3) yksittäisinä sovelluksina. Mahdollisuuksia pohdin erityisesti elinkaariajattelun ja mediakulttuurisen evoluution kautta.

Sosiaalinen media – keski-ikäinen käsite

Käsitteenä, jonkinlaisena hegemoniadiskurssina tai pöhinäsanana sosiaalinen media on elinkaarensa puolivälissä. Hypetyksen keskiön kohteena annan sille enää korkeintaan muutaman vuoden elinaikaa. Niin kuin muutkin digitaaliseen kulttuuriin liittyvät muotikäsitteet sosiaalinen mediahuuma tulee korvautumaan muutaman vuoden sisällä jollakin muulla. Kiehtovaa kyllä, harva asiantuntijakaan pystyy kovin varmasti sanomaan, mikä tulee olemaan seuraava teknokohinan lähde (voimme arvuutella tätä vaikka yhdessä tämän kirjoituksen kommenttiosuudessa).

Voin toki olla väärässä elinkaariennusteeni kanssa, mutta aiempien tutkimushuomioiden perusteella vaikuttaa siltä, että digikäsite elää hypessä korkeintaan kymmenen vuotta, usein tätäkin lyhyemmän ajan. Sosiaaliselle medialla valokeilassa ovat tehneet tilaa digitaalinen media, virtuaalitodellisuus, (virtuaali)yhteisöllisyys, multimedia, vuorovaikutteisuus, tietoyhteiskunta, uusmedia ja moni muu, jotka kaikki ovat sosiaalisen median läheisempiä tai kaukaisempia sukulaisia. Eivät ne mihinkään ole kadonneet digitaalisen median ekosysteemistä, mutta niihin liittyvä hehku on himmennyt.

Hypetyksellä on yleensä ainakin kolme vaihetta: alku, keskikohta ja loppu (tämän Aristoteleskin olisi keksinyt :)). Alkuvaihe tarkoittaa kytemistä, jolloin uutta käsitettä määritellään ja lanseerataan suppeammassa piirissä, esimerkiksi nettiväen, nettiasiantuntijoiden ja/tai tutkijoiden keskuudessa. Kytemistä seuraa joskus nopeakin roihahtaminen, jolloin ilmiö saa laajaa huomiota, yleensä netin lisäksi muualla tiedotusvälineissä ja kahvipöytäkeskusteluissa. Roihahtaminen johtaa tyypillisesti myös erilaisten liiketoimintamallien, strategiapapereiden ja konsulttiosaamisten uudelleensuuntaamiseen ja johtaa myös uusien konkreettisten sovellusten kehittämiseen tai vanhojen sovellusten muokaamiseen. Roihahtamiseen kuuluu erilaisten yliampuvien odotusten, aikataulujen, ennusteiden, visioiden ja uhkakuvien esittely. Esittely liittyy johonkin ilmiöön yleisellä tasolla mutta yleisemmin kytketään yksittäisiin palveluihiin, tapauksiin tai tapahtumiin.

Jossain vaiheessa teknopöhinä alkaa sammua ja kytee enää yksittäisinä pesäkkeinä. Yleensä pöhinä leimahtaa ennen sammumistaan uudelleen jossain toisessa kohteessa, eli toisena hegemonisena käsitteenä.

Yksittäiset palvelut: syntymiä, kuolemia, fossiloitumia, sulautumia, mutaatioita ja muodonmuutoksia

Julkinen keskustelu ei yleensä liity sosiaaliseen mediaan abstraktiotasolla vaan kohdistuu yksittäisiin suosikkipalveluihin ja niistä poimittuihin esimerkkeihin, kuten vaikkapa YouTubeen, Facebookiin, MySpaceen tai Twitteriin. Palveluilla on omat elinkaarensa, jotka poikkevat usein ennakoidusta. Itse suhtauduin käytön aloittaessani 2007 hyvin skeptisesti Facebookiin ja sen käyttökelpoisuuteen. Toisin kävi syistä, joita käsittelen tuonnempana. Jo pitkään on julkisuudessa maalailtu Facebookin suosion hiipumista ja ennakoitu esimerkiksi Twitterin nousua. Toistaiseksi tällainen pohdinta on ollut väärää tai vähintään ennenaikaista. Tarpeet ja palvelut eivät olekaan kehittyneet siihen suuntaan kuin on luultu. Tämä on aivan tavanoimaista.

Sosiaalisen median buumiin liittyy myös se, että suosikkipalvelut sulauttavat ja syövät aiempia erillisiä verkkotoimintoja toisiinsa. Sosiaalisen median sovellusten täytyy käyttäjien ohella siis verkottua toisiinsa pysyäkseen elinvoimaisina. Mika Pantzarin teknologiaekologista mallia soveltaen tätä voisi kutsua mediamuotojen yhteistyösuhteeksi.

Sulautuminen tai liittyminen voi tarkoittaa myös verkkoyhtiöiden fuusioita (esim. Googlen YouTube-osto 2006). Ennen kaikkea se näkyy Suomessa Facebookin käytön muutoksessa. Toistaiseksi palvelu on nauttinut kierteenomaisesta käyttäjämäärän lisääntymisestä. Suosion kasvua selittävät monet tekijät: yksittäinen killerisovellus (statuspäivitykset), monipuolisuus, liikemäärän kasvun eli momentumin vaikutus sekä mediahuomio.

Suosio johtuu myös siitä, että Facebookin kautta voi lähettää sähköposteja, vaihtaa pikaviestejä, linkittää muiden palvelujen videoita, uutisia ja kuvia, tehdä testejä, pelata pelejä, mainostaa, viestiä tapahtumista sekä tykätä haluamiansa kohteita. Facebook on netti netin sisällä. Se on sellainen netti, joka toimii yhdellä salasanalla ja yhdellä käyttöliittymällä.

On kuitenkin kenties mahdotonta esittää yleispäteviä syitä, miksi joku yksittäinen sosiaalisen median sovellus saa suosiota ja miten sen käyttö muuttuu tai mahdollisesti hiipuu. Tällaista innovaatioiden yleistymistä, omaksumista tai kehityskaarta on tieteellisesti tarkasteltu todella monista näkökulmista. Niiden läpikäynti olisi oman luentosarjansa tai kirjansa aihe, mutta kiinnostuneet voivat lähteä tutustumaan muun muassa seuraaviin teoreettisiin suuntauksiin: teknologian siirtoteoriat, diffuusioteoriat, domestikaatiotutkimus, sosiaalisten representaatioiden teoriat, tieteen ja teknologian kulttuurinen omaksuminen, teknologian omaksumismalli (TAM), tarjoumateoria ja niin edelleen.

Yleistymisen lisäksi täytyy pohtia myös yleistymistä jarruttavia tekijöitä, jotka voidaan karkeasti jakaa vaikkapa yksilökohtaisiin (esim. käyttömahdollisuuksiin ja motivaatioon liittyvät syyt), institutionaalisiin ja sosio-kulttuurisiin syihin. Erittelen tässä tarkemmin ainoastaan institutionaalisiin syitä, koska asia juuri nyt sattuu minua kiinnostamaan.

Nähdäkseni keskeinen hidaste kaikkien hienojen ja vähemmän hienojen sosiaalisen median palvelujen ja sovellusten yleistymiselle korkeakoulumaailmassa on institutionaalinen kankeus. Kokeilut jäävät syystä tai toisesta melkein poikkeuksetta yksittäisiksi kokeiluiksi, joita ei jakseta pitkäjänteisesti kehittää. Kun on hetken leikitty yhden sosiaalisen median sovelluksen kanssa, lennähdetään seuraavaan kukkaan, uuteen ihanaan sovellukseen. Moinen kukasta kukkaan lentely ottaa aivoon sellaisia käyttäjiä, jotka eivät ole yhtä nopeita liikkeissään tai joita huolettaa moisen hyppelehtimisen pinnallisuus ja potentiaalinen ajantuhlaus. Ongelma on myös se, jos käytettävät sovellukset eivät ole keskenään yhteensopivia. Sama ongelma tosin leimaa vaikkapa kaikkia yliopistojen käytössä olevia sekalaisia työajan, opintojen, projektien, matkojen, laskujen ja muun toiminnan hallinnan tietojärjestelmiä.

Myös varsinaiset instituutiot ovat ihan pihalla. Ne pelkäävät koko sosiaalista mediaa ja vaikkapa kykyään hallita sitä ja sen sisältöjä – ja käyttäjiä – oman imagonsa kannalta. Huoli yhdistää suuryrityksiä ja julkisyhteisöjä. Toinen vaihtoehto on, että instituutiot ovat yksinkertaisesti konservatiivisia ja jähmeitä. Nettijulkaisemiseen käytetään esimerkiksi dinosaurusten aikaista järjestelmää, jonka ilmaiset blogialustat, verkostoitumispalvelut ja vastaavat pesevät mennen tullen. Siinä vaiheessa, kun uusi järjestelmä saadaan pystyyn, se on jo vanhentunut. Uutta ennakkoluulotonta käyttäjien tekemää kokeilua ei ainakaan kannusteta; sitä voidaan jopa pyrkiä karsimaan muun muassa yhteensopivuus, tietoturva ja -kuriongelmien pelossa.  Vaikka siis kritisoinkin kokeilujen lyhytjännittyneisyyttä, kannustan niihin! Uudella kokeileminen, kriittinen leikittely ja uteliaisuuteen perustuva tutkiminen kuuluvat nimenomaan korkeakouluissa majailevien perustehtäviin.

Sosiaalinen media ilmiönä – pitkäaikaisempia vaikutuksia ja kehitysmahdollisuuksia

Siinä missä sosiaalisen median tulevaisuus muotikäsitteenä tai yksittäisten palvelujen suosio voivat olla lyhytaikaisia ja häilyviä, sosiaalinen media sinänsä on ilmiönä luultavasti pitkäikäisempi. Tarve sosiaalisen verkostoitumisen ja sisällön jakamisen tietoteknisille apuvälineille ei häviä, vaikka toimintaa jollain toisella nimellä kutsuttaisiinkin ja se saisi uusia muotoja. Noita muotoja on kyllä kovin vaikea ennustaa. Heitän tähän loppuun kuitenkin joitain kehityssuuntia.

Ehkä liiankin itsestään selvältä tuntuu se, että sosiaalinen media tulee muuttumaan mobiilisemmaksi, liikkuvammaksi. Sisältöjä käytetään ja jaetaan yhtä enemmän ajasta ja paikasta riippumatta kännyköiden, minikannettavien ja muiden mobiilien päätelaitteiden avulla. Paradoksaalista kyllä, ”ajattomuus” ja ”paikattomuus” lisäävät näitä koskevan tiedon tarvetta (Internetistä ja ajasta ks. Sari Östmanin kirjoittama luku Funetista Facebookiin -kirjasta). Mobiiliin sosiaaliseen mediaan tulee syntymään yhä enemmän paikkatietoon liittyviä sovelluksia: käyttäjien kirjoitukset, kuvat ja videot voidaan automaattisesti tagata eli asiasanoittaa suhteessa sijaintikoordinaatteihin, joihin yhdistetään myös tietoja vaikkapa senhetkisestä säätilasta. Liikkuvat olosuhteet aiheuttavat myös omat haasteensa käyttöliittymille:  sovellusten täytyy olla helppokäyttöisiä, yksinkertaisia, varmatoimisia ja usein myös uudenlaisia: ne voivat hyödyntää vaikkapa erilaisia päätelaitteisiin sijoitettavia asento- ja kiihtyvyysantureita. Mobiilia sosiaalista mediaa koskevia ajatuksia voi pian lukea lisää artikkelikokoelmasta, joka on ilmestymässä kuukauden sisällä (linkitän tänne kun ilmestyy).

Sosiaalisen median mobiilistuminen tai mobilisointi tuntuu tosiaan trendinä jopa liian itsestään selvältä. Tällaiset ”varmat ennustukset” kun tuppaavat ajoittain menemään täysin pieleen. Pari muutakin ehkä epävarmempaa kehityssuuntaa vielä esitän.

Keskustelin tulevaisuustrendeistä pari viikkoa sitten opiskelijoiden kanssa. Keskustelussa nousi esille muun muassa ilmastonmuutoksen ja teknologian suhde. Ilmastonmuutostematiikka on tietynlainen negatrendi, johon tällä hetkellä kietoutuu valtavasti erilaista keskustelua ja toimintaa – samantapaisesti kuin vaikkapa atomivoimaan 1950-luvulla tai otsoniaukkoon ja happosateisiin 1980-luvulla. Tulevaisuuden sosiaalinen media voikin olla yhä vahvemmin kytköksissä energiankulutukseen ja säästämiseen, vaikka säästäminen taloudellisessa mielessä onkin pitkälti väistynyt suomalaisesta mielenmaisemasta. Yksittäinen käyttäjä saisi koko ajan päivittyviä tietoja omasta energiankulutuksestaan, hiilidioksiidin tuotannostaan ja niin edelleen. Oman henkilökohtaisen terveyden lisäksi hän voisi tarkkailla liikennevälineidensä, kulutustavaroidensa ja asuntojensa energiajalanjälkeä. Näitä tietoja hän jakaisi toisten käyttäjien kanssa. Kuulostaisiko tällainen skenaario vähän ylimitoitetulta? Ehkä.

Yksi mahdollinen sosiaalisen median tulevaisuustrendi ei liity yksittäisiin käyttöalueisiin vaan pikemminkin käyttöasenteeseen. Kun palveluita käytetään enemmän myös niiden rajoja rikkova kokeileminen ja väärinkäyttö lisääntyvät. Väärinkäyttö voi ilmetä esimerkiksi netin vihayhteisöinä tai tasoltaan vaihtelevina nettikeskusteluina tai uusina avangardistisina nettipornon tai mainonnan levityssovelluksina. Yhtä lailla ”some” tarjoaa mahdollisuuksia kansalaisliikkeille tai kriittiselle media- ja yhteisötaiteelle. Väärinkäyttö voi olla siis positiivista tai negatiivista.  Näillä saroilla tehdyistä kokeiluista voi laittaa linkkejä vaikkapa kirjoituksen kommenttiosuuteen.

Sosiaalisen median osalta voimme myös ennakoida tulevaisuuden kulttuurihistoriaan liittyviä teemoja. Luuletteko esimerkiksi, että Facebookia tai muita sosiaalisen median sovelluksia romantisoidaan, nostalgisoidaan ja uudelleen käytetään samantapaisesti kuin tällä hetkellä joitakin 1980-luvun tietoteknisen pelikulttuurin elementtejä (Commodore 64 -tietokoneen pelit jne.)? Onko tällaisella sosiaalisen median nostalgialla tulevaisuudessa markkina-arvoa, joka on realisoitavissa uusvanhoina tuotteita tai sovelluksina?

Entä millaisia ovat sosiaalisen median mahdolliset tulevaisuudet korkeakoulujen, opetuksen ja kansainvälistymisen saroilla? Nämä kysymykset jätän teidän pohdittaviksenne.

Epilogi: ResearchGATE

Kybertieteestä kirjoittanut tutkija Michael Nentwich esitelmöi tiistaina 4.5.2010 Grazissa Itävallassa kybertieteen ja web 2.0:n välisestä suhteesta. Hän puhui kybertiede 1.2.:sta eikä 2.0:sta juuri siitä syystä, että tutkijayhteisön yleisessä uusien tietoteknisten sovellusten omaksumisessa on omanlaistaan hitautta sekä erityispiirteitä. Palveluja luetellessaan Nentwich mainitsi tutkijoille suunnatun sosiaalisen median palvelun ResearchGATEn. Innostuin kokeilemaan palvelua, koska sieltä oli pitämän löytymän yhteyksiä samasta alasta kiinnostuneisiin tutkijoihin. Aloitin kokeilut torstaina 6.5. ja nyt tätä kirjoittaessani päivää myöhemmin olen yhä skeptinen palvelun hyödyllisyydestä. Aloin kirjata julkaisutietojani profiiliini – toivoen että palvelu osaa automaattisesti suosittaa minulle tutkimusyhteistyökumppaneita. Vielä ei ole kyllä mätsännyt. Palvelu parittaa minua akateemisesti tietojenkäsittelytieteilijöiden, lääketieteilijöiden ja biologien kanssa. Lieneekö vika tekstieni monitulkintaisissa otsikoissa? Tai siinä, että palveluun on rekisteröitynyt niin vähän porukkaa, että samanhenkisiä on vaikea löytää? Vai hakeeko se minulle täydentävää tutkimuksellista puoliskoa eikä samankaltaista tyyppiä? Enpä taida ainakaan toistaiseksi vielä hylätä Facebookia, mutta jatkan kokeiluja myös muilla sosiaalisen median sovelluksilla.

2 vastausta to “Sosiaalisen median mahdollisuudet?”

  1. Miten menetellä sosiaalisessa mediassa? « Koneen kokemu(y)s Says:

    […] pyörittelen omia ajatuksiani tuota esitelmää varten. Keskityn nimenomaan tutkimusmenetelmiin. Sosiaalisen median luonnetta ja mahdollisuuksia olen pohdiskellut jo […]

  2. Sosiaalinen mediahype « Koneen kokemu(y)s Says:

    […] median yhteydessä. Missä vaiheessa se on elinkaartaan ja hypekäyräänsä (samaa aihetta olen jo sivunnut aiemminkin)? Tähän teemaan tulen palaamaan luennolla, myöhemmissä blogikirjoituksissa sekä […]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: