Toscaa festivaaleilla

Perjantai-iltana kävimme Wienin Minoriten-kirkossa kuuntelemassa Tosca-nimisen konemusiikkiyhtyeen ”No Hassle” -levynjulkkarikeikkaa. Kyse siis ei ollut Puccinin oopperasta.
Koska olin taas pölähtänyt paikalle Grazista samana päivänä, en ollut katsonut etukäteen, mistä bändistä oli edes kyse. Konsertti kuului Wienin kaupunkifestivaaliin, ja se oli ilmainen. Onneksi saavuimme kirkolle tuntia ennen konsertin alkua, sillä paikalle oli jo silloin kertynyt jonoa. Lopulta jono kiersi ympäri suunnilleen koko kirkon, ja me onnistuimme pääsemään sisään melkein viimeisten joukossa – osittain siksi, että pimeän tultua härskeimmät etuilijat sulautuivat jonon alkupäähän.
Keikka oli ok, sellaiset kolme tähteä viidestä. Kirkossa oli visualisointeja. Kolme keski-ikäistä muusikkoa (joista kahdella Scorpions-tyyliset pitemmät kiharat, ei sentään viiksiä) soitti akustisilla mausteilla varustettua elektronista musiikkia, joka minulle toi vähän mieleen Tangerine Dreamin uudemman tuotannon. Parhaimmat jaksot olivat sellaisia, joissa kirkkoon eri puolille sijoitetut kaiuttimet tuottivat tilaääniä, muun muassa sateen solinaa, kuiskauksia ja puhetta. Konserttipaikkana holvikirkko – koleudestaan huolimatta – oli kiinnostava.
Googlasin bändiä ja levyä keikan jälkeen, jolloin sitten selvisi, että Tosca on itävaltalaisten Richard Dorfmeisterin and Rupert Huberin 1990-luvun puolimaista pystyssä ollut yhtye. Itselleni ja varmaan monelle muullekin Dorfmeister on tuttu Kruder&Dorfmeister dj-kaksikosta, joiden tuotantoa edelleenkin pidän kyllä parempana kuin livenä kuulemaani Toscaa. Ei se huono ollut, mutta ei mitään kovin mullistavaakaan.